”Onpa vähän väkeä?”

17.11.2010 12:00 | Teuvo V. Riikonen

Tapasin lokakuussa Etelä-Afrikassa kansainvälisessä lähetyskonferenssissa Brasilialaisen piispan. Paidan väri paljasti kaverin viran. Tervehdimme ja juttelimme. Hän esittäytyi anglikaanipiispaksi ja kertoi työstään. Kysyin häneltä jossakin vaiheessa, paljonko hänellä oli seurakunnassa väkeä. Hän oikein ryhdistäytyi ja selvästi ylpeänä kertoi minulle väkimäärän suuruuden. Niitä oli nimittäin tuhat viisisataa.

Vierailin viime viikonloppuna kotikaupunkini helluntaiseurakunnan 90-vuotisjuhlassa. Hieno juhla, ystävällisiä ihmisiä, kaupunginjohtajaosoitti kunnioitusta olemalla mukana ja toivottamalla seurakunnalle siunausta. Kirkkoherra kehui paikallisten kristillisten yhteisöjen yhteistyötä ja sitä, että papit keskenään tulee ihan oikeasti toimeen. Musiikki oli upeaa ja sitä oli paljon. Kakku oli erinomaista ja otin kaksi palaa, koska seurakunnan johtaja antoi luvan. Seurakunnan vaikutus muun muassa kaupunkimme sosiaalityössä ja kulttuurielämässä on merkittävä, vaikka seurakuntalaisia on vähän yli 300.

Parikymmentä vuotta sitten olin Japanissa Tokion miljoonakaupungissa pienessä jumalanpalveluksessa. Siihen osallistui paikallisia kristittyjä ja minä yhden suomalaisen lähetyssaarnaajan kanssa. Pappi hoiti osuutensa innolla. Pieni seurakuntaväki veisasi yhtä suurella innolla. Edessäni istuvalla kehitysvammaisella oli jumalanpalveluksessa kunniatehtävä: hän sytytti ja sammutti alttarilla kynttilät. Muu väki osallistui uskollisesti toimintaan. Väkeä oli paikalla vain 30.

Kolmekymmentä vuotta sitten menin kesätyöntekijäksi pieneen suomalaiseen maalaisseurakuntaan Itä-Uudellemaalle. Tehtäväni oli hoitaa mm. seurakunnan nuorisotyötä. Ensimmäisessä nuorten illassa tiistaina istuin pari tuntia magnetofonin kanssa, eikä ketään muita tullut. Torstaina         oli sitten nuorten Raamattupiiri, johon satsasin todella paljon. Mainostin, valmistin 2-3 tuntia opetusta, laitoin puvun takin päälleni ja lähdin seurakunta-talolle vastaanottamaan nuoria. Rappusilla minua vastaan tuli vanha mummo, joka kysyi, " joko aloitetaan?" Kysyin "mikä?" Hän sanoi "Raamattupiiri".     Sanoin, että mennään odottamaan muita. Ja me odotimme, sillä muita ei tullut. Siinä Raamattupiirissä oli sinä kesänä vain viisi osanottajaa: Isä, Poika, Pyhä Henki ja minä ja 77 vuotta vanha Tyyne. Siis meitä oli oikeasti vain kaksi. Se on puolet enemmän kuin yksi.

Kun Kristuksen kirkon eteenpäin menosta puhutaan, usein mainitaan megakokouksista, kasvavista kirkoista, valtavista voitoista ja ihmeellisestä kasvusta paitsi Suomessa, jossa isosta kirkosta erotaan. Mistä Jumalan valtakunnassa on kysymys? Pienestä. Pienten alkujen päivistä.

Siitä, että tänäänkin jossakin, joku opettaa yhdelle tai kahdelle. Siitä, että jossakin pienessä seurakunnassa ollaan uskollisia ja julistetaan ristiinnaulitusta ja ylös nousseesta Kristuksesta. Tänäänkin jossakin joku heikko ihminen sytyttää kynttilän, jotta muut voisivat nähdä. Tänäänkin kokoonnutaan, nuorten iltoihin, lähetyspiireihin, raamattupiireihin, miesten iltoihin ja diakonian palveluun. Tänäänkin tuhannet lähetystyöntekijät ovat uskollisia lähettäjälleen. Tänäänkin joku lähimmäinen kristitty pysähtyy surevan viereen ja kysyy "mitä sinulle kuuluu?". Tänäänkin joku seurakuntalainen käy sanomassa paimenelleen "kiitos puheestasi. Sen varassa jaksan taas vähän matkaa...."

Tänäänkin Kristuksen evankeliumi murtautuu läpi pimeyden, epäuskon, synnin ja kuoleman tuoden toivoa. Mistä Jumalan valtakunnassa on kyse? Rististä. Sinapinsiemenestä. Yhdestä.

 

 

Takaisin