"Hän vastaa minulle... sinä, Herra kuulet ääneni" on
puhutteleva kohta Raamatusta. Kun kahden ihmisen välillä
on yhteys poikki, toinen ei välttämättä vastaa
yhteydenottoihin ja tiedusteluihin. Myös kansojen välillä
voi olla yhtyes poikki ja toinen kansa ei vastaa toisen
maan ja kansan kutsuun. Vastaus yhteydenottoon kertoo,
että viesti on vastaanotettu. Tekstiviestimaailmassa on
monelle tuttua, kun puhelimeen on laitettu valmiiiksi
erilaisia viestipohjia. Pienelle lapselle on tärkeää
kuulla vanhempien ja hoitajien ääni. Vaikka vain toisesta
huoneesta. Ihminen, joka kutsuu toisen juhliin, on iloinen
kun toinen reagoi kutsuun jollakin tavalla. Ihmisen
elämässä levollisuus on usein tietoisuutta, että minua
kuullaan ja kuunnellaan. Työpaikoilla alaiset usein
väittävät, että heitä ei ole kuultu. Jokainen toivoo, että
hänelle vastataan.
Jumalakin vastaa. Ja puhuu monella tavallla. Joskus meille
riittää tavallinen ääni. Oman seurakunnan perusjulistus ja
tavallinen virsi. Välillä jopa pieni kuiskaus, joka on
kuin herkkä kosketus. Sen voi kuulla yhdestä pienestä
lauseesta. Joskus Jumalan täytyy korottaa ääntään, jotta
kuulisimme jotakin. Tavat, joita hän silloin käyttää
voivat olla hyvinkin rajuja. Suurin osa tietää sen omassa
elämässään Jumalan tapa puhua on kuin puhelimen
äänimahdollisuudet. Mutta entä kun Hän puhuu olemalla
äänetön?
Vaikeneva Jumala on pelottava kohdata. Monelle melun
keskellä elävälle voi olla mykistyttävä kokemus
hiljaisuus, jossakin luonnossa, kirkossa tai kappelissa.
Mutta kohdata äänetön Jumala, joka nukkuu kuin Jeesus
veneessä opetuslasten ollessa myrskyssä. Vaikeneva Jumala.
Hiljainen Jumala. Mykkä Jumala. Nukkuva Jumala. Äänetön
Jumala. Pelottava ajatus.
Silti vaikeneva Jumala ei ole välinpitämätön. Ehkä juuri
vaietessaan hän ajattelee meitä erityisesti. Mykkä Jumala
haluaa ehkä hiljaisuudellaan rauhoittaa meidät
kuuntelemaan. Onko maailma jo niin täynnä ääntä, että emme
enää kuule ellei meitä pakoteta hiljaisuuteen? Emme kuule,
ellei Hän vaikene. Kuuletko hänen puheensa? Sen, että hän
vastaa sinulle. Joskus vaikenemalla. Sillä sana Jumalan
Sanasta Raamatusta tulee meille vuosituhanten takaa kuin
uutena tänään: "Hän on ääneti, sillä hän rakastaa
sinua..."
Takaisin
Ilmoita asiaton kommentti
Viipyminen Raamatun ääressä päivittäin saa aikaan ymmärryksen lisääntymistä siitä, että Jumala on rakkaus. Raamatun lukemisella voin siis poistaa pelkoja ja epäuskoa ja saada kokemusta rakastavasta Jumalasta.
seurakuntalainen | 05.08.2010 12:49Ilmoita asiaton kommentti
Teuvo,kirjoituksesi on koskettava, kiitos. Olen elämässäni paljon joutunut pohtimaan tuota Sefanjan kirjan, kohtaa (3:17 edell. käännös) äänettömästä Jumalasta. Sitä, että Jumala välillä rakastaa näin meitä, ei helposti ymmärrä, mutta,ehkä pitkänkin ajan päästä huomaa, että Jumala pystyy tähänkin. Siunaus voi löytyä hiljaisuudesta.
Anneli Räty | 06.08.2010 19:19Muistan puheitasi, Teuvo, Sley:n Ev.juhlilta. Olikohan viimeksi Vihdissä?
Ilmoita asiaton kommentti
Hänen vaikenemisen tarkoitus on puhutella hiljaisuudellaan ihmistä ja samalla tutkia mielen salaisuudet, sekä sydämen puhtaus. Ei Hän hylkää, Hän vain koettelee.
WIZARD | 07.08.2010 23:41Ilmoita asiaton kommentti
Nyt yleistän rankasti, mutta Jumalalla on kolme tapaa vastata: kyllä, ei, odota.
Mikko | 10.08.2010 00:15Jumala vastaa varmasti, usein Hänen vastauksensa ei vaan miellytä meitä ja emme ole kuulevinamme. "Odota" on ehkä se vaikein vastaus meille kärsimättömille.