”Ei tule enää ehyttä elämästä…”

05.07.2010 13:00 | Teuvo V. Riikonen

Kesääni on kuulunut yli viimeisen kymmenen vuoden ajan ooppera. Ei mikään uusi uutinen savonlinnalaisesta.

Olen saanut lasteni lauluharrastusten, työni ja oman kiinnostuksen kautta tutustua kymmeniin oopperoihin. Niihin on mahdollista päästä sisälle. Kyse ei ole vain siitä, että lavalla joku koreissa vaatteissa laulaa kovaa ja korkealta. Jos ehtii tutustua librettoon ja syventyä muutenkin esitykseen, siitä saa enemmän irti.

Yksi puhuttelevimpia oopperoita on Aarre Merikannon Juha, joka päättyy dramaattisesti. Tuo tarina sijoittuu 1880-luvun Kainuuseen, Vienan Karjalan vesireittien varrelle ja Uhtuaan.

Päähenkilö Juha kuulee Shemeikalta, että puoliso Marja on lähtenyt vieraan tämän perään. Marja on sanonut rakastavansa Shemeikkaa ja toivovansa Juhan kuolevan. Juha heittää kirveen syrjään ja kääntyy kohti koskea. Hänen viimeiset sanansa, kun hän vaipuu kosken syvyyteen, ovat: "Ei tule enää ehyttä elämästä."

Oopperassa tapahtumat kuvataan ympäristötekijöiden luomista tilanteista käsin. Juhalle vaimon lähteminen oli kova isku. Elämä oli rikki ja pirstaleina. Ennen itsemurhaansa Juha ehtii vielä ruhjoa kirveellä Shemeikalta käden ja jalan poikki, mistä jäävät elinikäiset vammat. Puoliso Marja huutaa epätoivoisena Juhan perään: "Ei tule enää ehyttä elämästä..."

Oopperan kuvaus on kuvaus kenestä tahansa ihmisestä. Kuvaus meistä. Elämä kohtelee edelleen tänäänkin monia kovalla kädellä. Jotkut saavat jo lapsina ja nuorina sen verran kovia iskuja, että elämästä ei tule ehjää. Hylkäämiset, hyväksikäytöt, avio- ja avoerot, mielenterveyden järkkyminen, työttömyys, läheisen kuolema ja monet muut asiat saavat ihmisen huutamaan tuskaansa samalla voimalla kuin oopperan esiintyjät: "Ei tule enää ehyttä elämästä..."

Eikä tulekaan.

Tässä tilanteessa monelle yritetään opettaa täydellistä sisäistä ja ulkoista paranemista. Toisia kehotetaan tunnustamaan ja kaivelemaan enemmän, jotta täydellinen parantuminen voisi tapahtua. Moni kantaa kipuaan ja häpeäänsä koko elämän. Vuosikymmeniä. Eikä parannusta tule.

Emme turhenna inhimillistä apua, tuli se sitten mistä tahansa suunnasta. Lääketieteellä, psykiatrialla ja minkä tahansa hoitomuodon kautta voidaan lievittää paljon elämän kipua. Usein jo pelkkä läheisen kuunteleminen ja läsnäolo auttaa. Mutta siitä huolimatta me kaikki kannamme tätä yhteistä kipua, niin erilaisena ja kuitenkin samanlaisena. Kipua, joka on aina läsnä.

Se on kipua, joka oli myös Kristuksen päällä. Läsnä ristillä. Runneltu mies. Kipujen mies. Sairauden tuttava. Ihmisten torjuma. Halveksittu, jota emme minään pitäneet. Mutta hänen haavojensa hinnalla olemme parantuneet. Siitä huolimatta, ei tule enää ehyttä elämässä.

 

Takaisin