Puhujana Johannes K

26.06.2010 10:00 | Teuvo V. Riikonen
Teuvo V. Riikonen

Kolumnisti on Savonlinnan kristillisen opiston rehtori, vapaa kirjoittaja ja kirkollinen kommentoija.

Mitä olisi keskikesän juhlamme juhannus ilman juhlan päähenkilöä Johannes Koota? Pyytäkäämme hänet tänä juhannuksena juhlistamaan keskikesän yötöntä yötämme.

Tuo yksinäinen kaikkien kokkojuhlien päänkääntäjä, jonka ulkoinen olemus oli melkoinen. Hän oli enemmän kuin pääluottamusmies, pääkirjanpitäjä, päätoimittaja tai päävalmentaja. Hänen päättömän näköinen virkapukunsa oli vyötetty kamelinkarvalla ja nahkavyöllä. Jerikon pikaruokaravintolassa hän käänsi olemuksellaan ihmisten päät ja söi päivän annoksekseen hunajassa haudutettuja heinäsirkkoja.

Mutta ei tässä vielä kaikki. Hän kehotti kansaa lopettamaan päättömyydet. Tämän seurauksena hänen oma elämänsäkin tuli nopeasti päätökseen. Mutta hänen julistuksessaan oli kaksi merkittävää puolta.

Ensinnäkin hän uskalsi sanoa: "Sinun ei ole lupa". Tämä jäi vaivaamaan hallitsija Herodes Antti Pään päätä, niin että omantunnon vaivasta ei päässyt eroon ilman päätä ja päätöstä. Herodiaan tyttären päättömän tanssin jälkeen hänen tuli päästettyä päättömiä lupauksia. Herodes Antti Pää yritti luikerrella päättämättömänä nahjuksena lupauksista ulos kuin mikäkin liituraitaluikertelija.

Mutta tytär vaati kurkku suorana: "Päätä pian!". Herodeksen oli tehtävä päätös. Paikalle tuli kaikkien totuuden torvien hiljentäjä, veli pyöveli suoraan paikallisesta tuomiokapitulista suorittamaan kosmeettisen operaation. Kun Johannes Kastajan elämä oli saanut päättömän lopun, tuli Herodes A. aidosti pahoille mielin lupauksen ja valan tähden.

Mutta vaikka pään voi leikata, niin totuudelta ei voi leikata päätä. Pään voi laittaa vadille, mutta totuutta ei. Johannes Kastaja sai maksaa totuuden torvena olemisen päällään. Hän toimi totuuden pää-äänenkannattajana siihen asti, kunnes pää ei enää kantanut.  Herodeksen tyttären lajitoverit lauloivat vieressä kuorona vanhaa päänsärkijöiden tunnuslaulua "kaikki joukolla päätä särkemään..." Mutta pääasia on, että pääasia on pääasia, vaikka ilman päätäkin.

Mutta ei tässäkään vielä kaikki. Johannes K:n julistuksessa oli toinenkin puoli. Hän ehti ennen elämänsä päätöstä osoittaa sormellaan puolta vuotta nuorempaa serkkuaan sanoen: "Katsokaa, Jumalan Karitsa, joka pois ottaa maailman synnin."

Johannes K päättömässä karmeudessaan on meille tien avaaja ja suunnan näyttäjä, valo. Hän on kuin ennen vanhaan television sähkeuutiset, jotka tulivat kuuden aikaan ja johdattivat kohti illan pääuutislähetystä.

Myös Johannes K johdatti kuulijoitaan kohti illan pääuutisia - kohti Jeesusta Kristusta. Mutta älä erehdy ajattelemaan, että Johannes K kutsuttaisiin meidän juhliimme pääjuhlapuhujaksi. Hän oli siihen liian päätön tyyppi. Sellaiset on aina päätetty hiljentää.

Mutta jos ehdimme katsoa siihen suuntaan, mihin Johannes K kehotti katsomaan, saamme kerran iankaikkisuudessa katsella Johannes K:n päätä alkuperäisessä yhteydessä ja laulaa muiden päättömien kanssa: "Kaikki kohdallaan kerran taivaassa, kerran taivaassa..."

Johannes Kastaja, juhannuksen juhlapuhuja, julistaa sinulle ja minulle tänäkin suvena pääuutisen: "Pää kiinni, ja usko synnit anteeksi."

Takaisin

Ilmoita asiaton kommentti

Taidan olla tosikko, mutta minua kiusasi artikkelissa käytetty tyyli. Liekö tarkoitettu kevennykseksi, uudeksi tavaksi julistaa evankeliumia vai miksi? Nuo rakkaat Raamatun tekstit, joista kirjoitus kertoi, muuttuivat lähes irvikuvakseen. Ei kiitos vastaavaa enää!!

seurakuntalainen | 27.06.2010 21:24

Ilmoita asiaton kommentti

Itse olisin myös kaivannut hiukan konstailemattomampaa ja käsiteltävän asian vakavuutta kunnioittavaa kirjoitustyyliä, vaikka arvostankin kirjoittajan raamatullisuutta ja kekseliäisyyttä, joka myös aiemmissa kirjoituksissa ilmenee.

Mikael Elmolhoda | 28.06.2010 20:30

Ilmoita asiaton kommentti

Niinhän tuo on,että totuudenpuhujia ei ole koskaan rakastettu.Ja ettei heidän suu saisi puhua enempää totuuksia,tehdään heistä tyhmiä ja yksinkertaisia,joille on sitten lupa naureskella ja tehdä pilaa.Ja jos sekään ei saa totuudentorvea hiljaiseksi tehdään hänet päättömäksi.

Leena Savola | 29.06.2010 15:49

Ilmoita asiaton kommentti

Pidän Riikosen kirjoitustyylistä. Vakavista asioistakin voi kirjoittaa hauskasti. Se herättää, laittaa ajattelemaan ja jää mieleen paljon paremmin kuin kuiva asiatyyli.
Mietipä "tosikko seurakuntalainen" mitä fiksut ihmiset aikoinaan ajatteli kun heitä kyykäärmeen sikiöiksi puhuteltiin! Melkoinen tyylirikko pyhistä puheista sekin.

Pirkitta | 29.06.2010 20:46

Ilmoita asiaton kommentti

Kiitos muut kommentin antaneet avusta. Nyt kun luin kolumnin uudelleen, sehän julisti selkeästi evankeliumia, vaikka oli tyyliltään erilainen. Kiitos Teuvo V. Riikonen.

seurakuntalainen | 30.06.2010 07:32

Ilmoita asiaton kommentti

Kiitos opiskelutoveri! Uskallat edelleen sanoa asiat nykypäivän kielellä, eikä silti Raamatun sanasta ole yhtään tingitty. Herätit monia ajatuksia omaperäisellä päättämällä puheelasi.

Riitta Pohjanpalo | 30.06.2010 13:55

Ilmoita asiaton kommentti

Kiitos Teuvo poikkeuksellisen hyvästä kirjoituksestasi. Minullekin kävi niin, että vasta toisella lukemalla oivalsin kirjoituksesi syvyyden ja korkean laadun. Jumala sinua jatkossakin innostakoon ja siunatkoon. Tämän päivän päättömyyksiä löytyy, aikamme Johannes K, Vesa Pöyhtäriltä on viety oikeus julistaa evankeliumia oman kirkon pyöveli päätöksellä. Onkohan Vesan totuus liian kirvelevä tämän päivän Herodeksille? Totuudelta ei voi kuitenkaan päätä leikata, eikä Raamatun totuutta muuttaa, vaikka totuuden puhujilta pappisoikeudet mestattaisiin pois. Myös entinen ammattiyhdistys johtaja Risto Kuisma toteaa: ”Minä en ole ryhtynyt taistelemaan naispappeutta vastaan. Mutta sitä en hyväksy, että niitä, jotka ovat toista mieltä, pitää vainota ja rangaista, tai poistaa tietyiltä järjestöiltä lähtystyöhön suunnatut rahat.”

janne | 30.06.2010 22:47

Ilmoita asiaton kommentti

Satiirin fakiiri Savonlinnasta iski jälleen, aihe kirjasta Herran, ei mainintaa Möröstä minkään verran. Lahjakas kirjoittaja, ja hänen muutkin teot/saavutukset ovat joillekin kaukaisia, liian kaukaisia... minullekin.

WIZARD | 01.07.2010 23:36

Ilmoita asiaton kommentti

KIRKON KUOLEMAN TANSSI: Kirkon pyöveli ollut tehokas, mm. Jari, Matti, ja Vesa, on jo vaiennettu. Raamattua ei sentään takavarikoitu, siellä totuus säilyy. Varmuuden vuoksi ”asiantuntija” Jarmo K. mustamaalaa L-Säätiön vetämää rippikoulua, ettei ”harhaoppi” leviäisi. Herodekset (Piispat) ovat rauhattomia, hekin kyselevät, mikä on totuus. Vala (naispappeus päätös) on kuitenkin tehty, pöytävieraiden (kirkolliskokous) läsnä ollessa. Vala sitoo, eikä sitä voi perua. Kirkon tyttäret (feministiteologit) tanssivat, se miellyttää herodeksia. Äiti (s.a.a.a) vaatii lisää päitä vadille. Samaan aikaan Helsingin Kallion kirkko järjestää sateenkaarimessuja (homoille/lesboille) Siellä häärinee avustajina/neuvonantajina piispat MH ja IA. Suuri joukko pappeja allekirjoitti paperin, häpeällistä vedota Raamattuun, syntiä määriteltäessä. Näin kirkon ”puhdasoppisuutta” vaalitaan, elämä jatkuu, uusia mestauksia odotellessa. Yhtykäämme voi ei huutoihin, itkuun, valitukseen ja rukoukseen.

janne | 03.07.2010 20:34