Ihan hullua

08.04.2012 08:00 | Freija Özcan

Minä pidän pääsiäisestä. Se on omituinen juhla, jossa sekoittuvat toisiinsa noidat, taikaolennot ja kristinuskon kaikkein pyhin ydin. Oikeastaan se on kuin hyvän ja pahan taistelu minikoossa, muutamaan päivään ahdettuna.

Tavallisestihan me elämme järkevässä ja loogisessa todellisuudessa, johon me kristitytkin niin mielellämme sujuvasti solahdamme. Pitkin vuotta ahkerimmat meistä käyvät päättymätöntä ristiretkeä ateisteja ja tiedettä vastaan. Miekat heiluvat sen puolesta, että on olemassa luomakunnan Luoja, johon on järkevää uskoa. Voidaanhan hänen olemassaolonsa jopa todistaa, jos ei aina silmän hienostuneella rakenteella ja dna:lla, niin ainakin pilkulleen viilatulla loogisella päättelyllä.

Samaan aikaan kotikentillä me konservatiivit ja liberaalit mäiskimme toisiamme Raamatulla yleiskirkollisiksi nimetyn keskijengin väistellessä parhaansa mukaan tulisen taistelun harhaiskuja. Raamattuun on niin järkevää uskoa, että muinaisten ihmisten käsistä soljuneet upeat kertomukset on selitettävä puhki, tai Raamattuun on uskottava niin järkevästi, että sielukin uhkaa kuivua yhtä rapisevaksi kuin sen lehdet.

Mutta, kun luominen ja neitseestäsyntyminen on riivitty biologisesti, teologisesti ja hengellisesti riekaleiksi, pääsiäisen outo todellisuus jymähtää eteemme kuin rautanyrkki taivaasta. Siinä me sitten seisomme rivissä ja tuijotamme Ylösnoussutta.

Kas, kun kuoleman me ymmärrämme. Sehän on tavallista. Kerrotaanpa joidenkin saarnamiesten myös herättäneen kuolleita henkiin - mutta silti nekin tuonesta palanneet ovat olleet vain ihmisiä.

Ylösnousemus on jotain muuta. Siinä ei ole mitään järkevää, ei mitään, minkä voisi biologisesti todistaa. Me uskomme ylösnousseeseen Kristukseen, joka kuoli ja heräsi kuolleista. Eikä hän kuolleista herättyään enää ollut ruumiiltaan samanlainen kuin me. Sillä ruumiilla ilmiinnyttiin yllättäen paikasta toiseen ja lukittuun huoneeseenkin. Silti sillä ruumiilla hän saattoi myös oikeasti syödä ja sitä saattoi koskea.

Niinpä, pääsiäisen kunniaksi, voimme pitää pienen tauon ristiretkistämme ja antaa ateisteille aikaa koota taas voimansa. Istukaamme iloisin mielin pääsiäisaterialle - ehkäpä samaan pöytään voisi kutsua jonkun konservatiivin, liberaalin tai yleiskirkollisenkin leipää murtamaan tai viiniä virsien lomaan maistelemaan.

Sillä niin teologisen kauniisti kuin ylösnousemus kristinuskoon sopiikin, se on hullutusta, ja siksi me kristityt emme loppujen lopuksi ole muuta kuin umpihulluja.

Ylösnousemuksen iloa!

Takaisin