Profetia EU:sta

19.09.2011 14:00 | Hannu Takkula
Hannu Takkula

Kolumnisti on Euroopan parlamentin jäsen ja Radio Dein Päivän blogisti.

Euroopan parlamentin jäsenenä olen törmännyt usein Raamatun profetiaan keskustellessani ihmisten kanssa. Se on Danielin kirjan toisessa luvussa kerrottu Nebukadnessarin uni, jossa on kysymys suuresta kuvapatsaasta.

Nebukadnessar näki unessaan kivilohkareen, joka iski kuvapatsasta jalkoihin, jotka olivat rautaa ja savea, ja murskasi ne.

"Niin murtuivat yhtä lailla rauta, savi, pronssi, hopea ja kulta, ja niistä tuli kuin ruumenia kesäisellä puimatantereella, ja tuuli kantoi ne pois, eikä niitä löytynyt mistään. Ja kivestä, joka oli osunut patsaaseen, tuli suuri vuori, ja se täytti koko maailman." (Dan.2:35)

Tämän unen perinteinen teologinen selitys lähtee siitä, että unessa esitetyn kuvapatsaan osat kuvaavat toisiaan seuraavia suurvaltoja eli maailman historian kulkua pääpiirteissään siinä kulttuuripiirissä, jossa Raamattu on varsinaisesti vaikuttanut.

Kultainen pää kuvasi Nebukadnessarin silloista maailmanvaltaa, hopeinen rinta ja käsivarret sitä seurannutta Meedia-Persian maailmanvaltaa. Vaskinen vatsa ja lanteet kuvasivat hellenististä Aleksanteri suuren valtakuntaa. Rautaiset sääret taas sitä seurannutta Rooman valtakuntaa ja patsaan jalkaterät, jotka olivat yhdistymätöntä savea ja rautaa, kuvasivat Rooman valtakunnan tuhoutumisen jälkeistä uutta Eurooppaa ja sen kansakuntia. Ne olivat varsin yhtenäistä kristillistä kulttuuripiiriä, mutta erillisiä kansoja, joita ei ole saatu yhdistettyä, vaikka niitä on yritetty niin sodan kuin "ihmissiemenenkin" eli kuninkaallisten avioliittojen kautta.

Tässä yhteydessä monet kysyvätkin minulta, miksi pyrkiä yhdistämään Eurooppaa Euroopan unionin kautta, kun jo tuon Nebukadneessarin uni kertoo, ettei se tule onnistumaan, eli että rauta ja savi eivät yhdisty.

Tämä on mielenkiintoinen kysymys meille, jotka uskomme Raamatun profeetalliseen luonteeseen. Tietysti aina tällaisissa tulkinnoissa tulee olla varovainen. On mietittävä sitä, miten sen soveltaminen sopii aikaamme ja ehkä jopa niinkin yksityiskohtaiseen asiaan kuin EU:hun.

Uni oli tietysti osoitettu ensisijaisesti kuningas Nedukadneessarille kertomaan sen, että kansojen ja valtakuntien kohtalot eivät ole viimekädessä hallitsijoiden vaan elävän Jumalan käsissä. Jumala ohjaa niin yksilöiden kuin kansojenkin kohtaloita historian lopullista päämäärää eli Jumalan valtakuntaa kohden. Mutta samalla uni osoittaa Raamattua tutkivalle, miten Raamattu on profeetallisena Jumalan ilmoituksena luotettava kirja, sillä niin tarkoin sen ennustukset ovat täyttyneet.

Joka tapauksessa kuvapatsaan jalkojen rauta ja savi - seos, joka kuvaa meidän aikaamme - on kuvaus yhteydestä; ei erillään olosta tai osasten erillisyydestä. Tämä yhdiste on luonteeltaan hauras, mikä muodostaa suunnattoman haasteen.

Yhteys on olemassa, vaikka se ei yhdistykään. Tämän voisi ajatella tarkoittavan sitä, että meidän on rakennettava yhteyttä myös Euroopassa ihmisten ja kansojen kesken, vaikka se ei johtaisikaan yhdistymiseen. Ehkäpä EU:hun tulisikin suhtautua kiihkottomasti ajatuksella, ettei se ole ensisijaisesti hyvä tai huono asia, vaan tosiasia, yksi aikakausi maailmanhistorian aikakausien joukossa.

Unen kannalta oleellisin ajatus on kuitenkin siinä, että viime kädessä asiat ovat Jumalan hallinnassa. Hän tekee aikanaan lopun kuvapatsaasta ja myös sen jalkojen olemuksesta: yhteydestä ja hauraudesta.

Meidän tehtävämme on pyrkiä Danielin tavoin olemaan meille asetetulla paikalla uskollisia ja kuuliaisia Jumalan tahdolle. Hän, joka on suunnitellut maailmankaikkeuden kohtalot, vie alkamansa työn varmuudella päätökseen. Se - ei ihmiskäden voimasta irronnut kivi - tulee yhtenä päivänä tuomaan myös meille lopullisen voiton, Jumalan valtakunnan tulemisen kautta.

Siihen asti meiltä kysytään uskollisuutta ja kuuliaisuutta Jumalan tahdolle.

Europarlamentaarikko Hannu Takkulan radiokolumneja kuullaan Radio Dein Päivän blogissa keskiviikkoisin klo 8.40 ja klo 12.50.

Takaisin

Ilmoita asiaton kommentti

Fiksua tekstiä. Pitääpä kuunnella keskiviikkoisin!

Mikael Elmolhoda | 19.09.2011 21:00

Ilmoita asiaton kommentti

Tiesin kyllä Takkulan kristityksi aikaisemminikin, mutta tämän viisaan kirjoituksen myötä arvostukseni häntä kohtaan nousi parin pykälän verran.

Suokoon Jumala siunauksensa ja yhä kasvavaa viisautta sinulle, Hannu Takkula.

Juuso Kultti | 20.09.2011 16:02

Ilmoita asiaton kommentti

Kuinka siunattua onkaan että Jumalan armosta on tämmöisiä poliitikkoja jotka tunnustavat uskovansa Raamatun Jumalaan ja profeetalliseen sanaan.
Tuntuu niin hyvältä ajatella että ympäri maailmaa ja tässä tapauksessa Eurooppaa, on ripoteltuna kristittyjä jotka tekevät työtä parhaalla mahdollisella tavalla ja tuntien vastuunsa Jumalan edessä, mikä ihmeellinen siunaus.
Herra siunatkoon ja varjelkoon Hannu Takkulaa. Niin kuin meitä kaikkia!

Tuulikki | 20.09.2011 21:47

Ilmoita asiaton kommentti

Joo, kaikkea hyvää vain Hannun työlle. Hyvissä käsissä ollaan...

Satu Ranne | 21.09.2011 05:14

Ilmoita asiaton kommentti

Kiitos, Hannu! Siunattu ole.

Liisa2 | 21.09.2011 20:57

Ilmoita asiaton kommentti

Yleisradion Richtin järjestämässä vihaillassa puhuttiin suvaitsemattomuudesta. Päivi Räsänen torjui sisäasiainministerinä sisäasiainministereiden ministerineuvostossa Schengenin sopimuksen soveltamisen Bulgariaan ja Romaniaan yhdessä Alankomaiden kanssa. Virallisesti ilmoitimme, että he siellä ovat liian korruptoituneita meidän vapaasti liikkuneiden joukkoon.

Tätä ihmetteli jopa entinen ulkoasiainministeri Hannu Takkulan puolueesta
http://www.vayrynen.com/v-blog/keskityt-n-olennaiseen

Harjoitimmeko vihapuhetta vai valtioluterilaista säälimättömyyttä Helsingin romanianromaneiden pelossa?

Onko sisältömme: epäusko, eurotoivottomuus ja pelko?

Miksi romanialaiset ja bulgarialaiset olisivat pelottavampia täällä Itämeren takana kuin Venäjä, Neuvostoliitto tai Paholainen?

Laurentius Köyliöläinen | 24.09.2011 05:12

Ilmoita asiaton kommentti

Kiitos voimakkaasti "kolahtavan" profetian esilleotosta!

Lienee ilman profetioitakin itsestään selvää, että EU(kin) osaa kyllä tuhota itse itsensä! Mutta ovatko sitten ihmisten uskonnot ikuisia?

Entäpä jos nuo profetiassa tuhoutuvat ajateltaisiinkin olevan vanhoja uskomusjärjestelmiä? Nyt kun niin kirkkojen kuin lahkojenkin ääriainekset näyttävät vievän pohjan koko toiminnalta niin ihmisten kuin elämänkin kannalta, niin samaisen Danielin kirjan Asarian rukous voisi selittää, mikä tuo koko maailman täyttävä vuori mahtaisi olla?

Siinähän Danielin ystävät, jotka kieltäytyivät kumartamasta Nebukadnessarin kultaista kuvapatsasta pelastuivat pätsistä, kun rukoilivat mm. näin: "17. ...niin olkoon meidän uhrimme tänä päivänä sinun edessäsi, että me kävisimme SINUN JÄLJESSÄSI TÄYDELLISESTI...".

Kun nykykirkot käyvät vanhoillisuudessaan ihmisille vieraiksi, niin mitä tilalle?
Voisiko ihmisyyden ja elämän asiaa edistää vielä voimakkaammin ilman nykykirkkojen "rautaa ja savea"?

Matti | 25.09.2011 15:13

Ilmoita asiaton kommentti

Asiaa!
Mitenkä Seurakuntalaiseen voi plokata ?
= Mitenkä pääsee Bloggaamaan ?!

Erkki Hänninen | 02.05.2012 16:34