16-vuotias tyttäreni on laulanut Savonlinnan lapsi- ja nuorisokuorossa yli kymmenen vuotta. Hän on ollut laulamassa myös Savonlinnan oopperajuhlilla yli kymmenen vuotta eri esityksissä, joissa lapsi- ja nuorisokuoroilla on ollut osuus.
Tänäkin kesänä tyttäreni on mukana kahdessa oopperassa. Toisessa nuorisokuoron osuus on vain alussa ja nuoret laulajat saavat lähteä sen jälkeen kotiin. Toisessa esityksessä, Carmenissa, sen sijaan nuorisokuorolaisia on esityksessä mukana loppuun asti. He tulevat myös lavalle muiden kuorolaisten ja pääesiintyjien kanssa vastaanottamaan ansaitut aplodit onnistuneen ja hienon esityksen jälkeen.
Oopperan ensi-illassa jaetaan kukat kaikille pääesiintyjille ja myös joillekin kuorolaisille. Savonlinnassa on lisäksi hyvä tapa, että kuorolaiset ojentavat pääesiintyjille ensi-illan jälkeen ihan aidot saunavihdat. Mutta koska lavalla voi olla yhdessä esityksessä jopa satoja esiintyjiä, on luonnollista, että kaikille esiintyjille ei anneta kukkia.
Viime Carmenin oopperan esityksen edellä 16-vuotias tyttäreni sanoi, että hän ei ole koskaan saanut "kukkia lavalla", vaikka on siis laulanut yli kymmenen vuotta kuorossa ja ollut mukana kymmenissä oopperoissa. Lupasin ostaa hänelle kukat. Ajattelin, että siinä esityksessä on muitakin, joille joku muu on ostanut kukkia. Vein kukat ennen esitystä Olavinlinnassa kansallispukuiselle naiselle, jotka yleensä vievät kukat lavalle. Hän ei uskaltanut luvata minulle, annetaanko kukat laulajille vasta esityksen jälkeen takahuoneessa vai missä? Tyydyin tähän vastaukseen ja ajattelin, että pääasia on, että tyttö saa kukat.
Esitys alkoi ja jatkui väliajan jälkeen, ja olin jo unohtanut musiikin lumoissa ostamani kukat. Kun oopperan viimeiset sävelet olivat hiljentyneet, Olavinlinnan täytti yli 2200 hengen yleisön valtavat aplodit. Vuorotellen kuorolaiset, pääesiintyjät, kapellimestari, orkesteri ja myös lapsi- ja nuorisokuorolaiset saivat upeat aplodit sekä bravo-huutoja, niin kuin oopperaan kuuluu.
Ihmisten katseet olivat kiinnittyneet lavalla olleisiin kymmeniin, jopa yli sataan esiintyjään, kunnes yhtäkkiä lavaa alkoi lähestyä kansallispukuun pukeutunut nainen kukat kädessään: vaaleanpunaiset ruusut kädessään. Minun ostamat kukat.
Katsoin hänen jälkeensä ja mietin missä tulevat muut kukkien jakajat? Muita ei ollut. Vain minun ostamat kukat.
Kaikkien katseet kiinnittyivät naiseen ja kukkakimppuun. He katsoivat kenelle pääesiintyjälle kukat menevät? Nainen ohittaa aikuisten kuoron, sitten pääesiintyjät ja muut. Esiintyjien päät kääntyvät kukkien mukana. Jäljellä on vain Olavinlinnan lavan rappusilla oleva lapsi- ja nuorisokuoro. Hän menee kuoron luo ja ojentaa siellä olevalle tytölle kukat. Minun tytölleni. Minun tyttärelleni. Vain yhdelle sinä iltana ojennettiin kukat.
Minun tyttäreni on kukkien arvoinen. Jokainen lapsi ja nuori ansaitsee meidän aplodimme. Jokainen lapsi ja nuori on kukkien arvoinen. Kenelle nuorelle tytölle tai pojalle sinä ojennat tänä kesänä kukat? Lapselle tai nuorelle, joka ei ole koskaan saanut kukkia. Lapselle tai nuorelle, joka on kukkien arvoinen, ainoana maailmassa ja lavalla.
Niin kuin minun tyttöni - kukkien arvoinen.
Takaisin
Ilmoita asiaton kommentti
Muistuu mieleeni aika, jolloin oli jokakesäinen tehtäväni ostaa ruusuja, perhepiirissämme ainoalle, tyttärellemme. Muistaakseni ensimmäinen ruusukimppu ostettiin, kun hän oli alle 10-vuotias. Ja ostamista jatkettiin siihen saakka, aina hänen syntymäpäiväkseen, kun hän oli mennyt "miehelään" ja näin ollen kukkien osto siirtynyt puolisolleen. Ruusujen määrän määritti aina kulloinkin kyseessä ollut ikävuosien määrä. Taloudellisestikaan ei ollut mahdotonta noin toimia, vaikka sitten ruusujen määrä olikin jo aika suuri, suurimmillaan 20 kpl, kun syntymäpäivänsä on keskellä kauneinta kesää, kun kukkien hinnat ovat halvimmillaan.
seurakuntalainen | 14.07.2010 11:37Kysyt, kelle ostan kukat tänä kesänä. Eipä nyt taida olla ketään tiedossa, kelle ostaa, mutta pidän kysymyksen mielessä!
Ilmoita asiaton kommentti
Työmarkkinatukea saava työtön ei paljon oopperassa käynneillä kehuskele !
WIZARD | 16.07.2010 22:06Ilmoita asiaton kommentti
Olipa upea tilanne. Ikimuistoinen. Hyvin teit Teuvo-isä!
saara kinnunen | 22.07.2010 20:01Ilmoita asiaton kommentti
Ihanasti tehty!
Liisa H | 24.07.2010 17:10Ilmoita asiaton kommentti
Näin.
Teemu Kakkuri | 29.07.2010 01:06Ilmoita asiaton kommentti
Sodoman asukkaat tuskin olivat homoseksuaaleja. Siitä kertoo sekin, että Loot tarjosi heille tyttäriään. Heidän, perheenisien ja naimattomien nuorten miesten, synti oli siinä, että he eivät osoittaneet vieraanvaraisuutta, vaan pahuudessaan halusivat raiskata oudot muukalaiset, jotka eivät heidän mielestään olleet tervetulleita kaupunkiin. Sodoman miesten käytös oli täysi vastakohta sille vieraanvaraisuudelle, jota Abraham osoitti ensin (luvussa 18) Jumalaa ja hänen lähettiläitään kohtaan ja jota Loot sitten osoitti näitä kahta enkeliä kohtaan. Sodomalaiset osoittautuivat niin pahoiksi, että Jumala päätti tuhota kaupungin. Mutta ei homoseksuaalisuuden tähden.
timoj | 29.07.2010 20:31