Vuosi 2017 on mahdollisuus

 

Kuten tässä vaiheessa on varmaan jo moneen kertaan kuultu, ensi vuonna juhlitaan sekä Suomen satavuotista itsenäisyyttä että reformaation alkamisen 500-vuotismerkkivuotta.

Reformaation merkkivuoden vietto alkaa itse asiassa jo muutaman viikon päästä eli 30.10. Bileet alkavat – onko meillä ”öljyä lampuissa”?

Kalajoen Krist. opisto Neliöb. 8.-21.4.

Moni vaikuttaa yhä kyselevän, miten tämä juhlavuosi oikeastaan liittyy sinuun ja minuun – meidän elämäämme nyt? Kysymys on perusteltu, varsinkin jos juhlavuosi jää sarjaksi valtiollisia ja korkeakirkollisia tilaisuuksia. Tässä pari ajatusta siitä, miten se voisi liittyä meihin.

Ensinnäkin, meidän on muistettava historiamme. Suomalaisista on sanottu, että me olemme varsin historiattomia. Historialliset tapahtumat tai menneiden sukupolvien ajattelijat eivät ole osa elämäämme ja ajatteluamme tänään. Kuitenkin meille kerrotaan jatkuvasti tarinoita historiastamme, kirjojen, TV-ohjelmien, elokuvien yms. kautta. Ketkä niissä nostetaan sankareiksi?  Mitkä liikkeet, aatteet, ilmiöt ja teot nähdään merkityksellisinä? Se kuka Suomen tarinan kertoo, saa vaikuttaa myös tulevaisuuteemme!

Suomi olisi kovin erilainen ilman reformaatiota ja monia myöhempiä herätyksiä, Agricolan raamatunkäännöstä, Raamattujen levittämistä 1800-luvulla, lukutaitoa… Kansankielinen Raamattu oli reformaation kenties tärkein hedelmä sekä suomenkielisen sivistyksen kivijalka.

Suurin osa Raamatun tekstistä itse asiassa on historiallista kerrontaa. Vanha testamentti sisältää Israelille monia kehotuksia historian muistamiseen. Historialla ja sen ymmärtämisellä on väliä!

Toiseksi juhlavuosi antaa hyvän aiheen järjestää tapahtumia, juhlia, seminaareja, sekä ottaa myös eri tavoin syrjäytyneet ja maahanmuuttajat mukaan Suomen juhlaan! Suomen 100-vuotisjuhlavuoden teema ”Yhdessä” haastaa meitä etsimään uusia yhteyksiä. Minkälaiset juhlat tai tapahtumat sopisivat sinun paikkakunnallesi?

Ideoita juhlavuoden paikallistapahtumia varten löydät Suomen Evankelisen Allianssin ylläpitämältä sivulta www.suomalainenusko.fi sekä ev.lut. kirkon virikepankista sakasti.evl.fi 

Kolmanneksi juhlavuosi kutsuu meitä rukoukseen maamme puolesta. Tähän liittyen on noussut monia aloitteita. Suunnitteilla on monia paikallisia sekä valtakunnallisia tapahtumia. Näistä kuulemme pian lisää. Tartutaan mahdollisuuteen ja tehdään tästä hieno juhlavuosi – yhdessä!