Timon blogi

Suomen Raamattuopiston toiminnanjohtajan Timo Junkkaalan mietteitä ajassa.

Timo Junkkaala

Kolme ehtoollista, tai neljä

3.2.2012 15.00
Timo Junkkaala

Muistan erityisesti kolme ehtoollisen viettoa. Kerran soitti eräs mies ja kertoi, että hänen isänsä oli lähetetty sairaalasta kotiin. Mitään ei enää ollut tehtävissä. isä oli sanonut pojalleen: Lääkärit ovat tehneet sen minkä voivat. Etsi pappi.

En ole sairaalapappi enkä edes seurakuntapappi. En ollut ennen saattanut ketään viimeiselle matkalle. Siinä tilanteessa ymmärsin, mikä merkitys on kirkon suurilla aarteilla: ripillä ja ehtoollisella. Ei tarvitse yrittää itse työntää toista taivaan portille. Tietysti puhuimme tai hän se taisi enemmän puhua. Mutta siihen vaikeimpaan kysymykseen, miten ihminen voisi turvallisesti kuolla, oli aika vähän sanoja. Silloin rippi ja ehtoollinen tulivat avuksi.

Toinen kokemus oli sukukokouksen jumalanpalveluksesta, jossa toimin liturgina. Kun olin sanonut: Jeesus sanoo, tulkaa minun luokseni kaikki työn ja kuormien uuvuttamat, minä annan teille levon, näin isäni nousevan penkistä ja tulevan. Se tapahtui silloin ainakin minun nähteni ensimmäisen kerran. Liekö niitä monta ollutkaan sitten konfirmaation. Samana vuonna isä sairastui syöpään. 

Kolmas kokemus liittyi isäni sisareen, rempseään naiseen, jonka sairaus oli vienyt huonoon kuntoon. Kun olin menossa hänen kotipitäjäänsä jumalanpalvelusta pitämään, arvelin, ettei hän enää jaksa tulla kirkkoon. Mutta jo saarnatuolista näin, että sinne hänet pyörätuolissa tuotiin. Ja kun tulin ehtoollispöydässä hänen luokseen, hän sanoi: Olisin tullut vaikka konttaamalla. Muutaman viikon kuluttua hän kuoli.

Tietysti ehtoollinen on tärkeä muussakin tilanteessa, mutta erityisesti sen arvo punnitaan silloin, kun ei oikein ole enää mitään muuta miten tarttua.  

Sitten on vielä neljäs kokemus. Se on puhutellut pitkään, vaikka se on edellisistä poiketen vain kirjassa oleva kuvaus. Oskar Skarsaune kertoo eräässä kirjassaan tavallisesta Hansenista ja hänen satunnaisesta kirkossa käynnistään. Suomenkielisessä käännöksessä Hansenista on tullut Virtanen. Tämä Virtanen ei ollut ahkera kirkossa kävijä. Vain jouluna ja joskus muulloin.

Mutta kerran, kun hän oli sattunut menemään kirkkoon, tapahtui kummia. Hän oli äkkiä ikään kuin näkevinään ehtoolliselle menevien läpi. Näky oli merkillinen.   Sitä joukkoa ei voinut sanoa onnistuneiksi kristityiksi. He juoruilivat ja puhuivat pahaa toisistaan. Aiemmin Virtanen oli ajatellut, että ehtoolliselle menivät ne, jotka pitivät itseään muita parempina. Nyt hän tajusi että kyse oli aivan muusta. Se iski häneen kuin salama. Nuo ihmiset tiesivät vikansa ja juuri siksi he menivät alttarille. He odottivat saavansa sieltä jotakin, mitä ilman eivät voineet olla. Syntien anteeksiantamusta ja uutta voimaa elää toisin.

Virtanen tajusi sen hetkessä täysin selvästi: tämä ei ollut onnistuneita ja täydellisiä varten, vaan se oli epäonnistuneita varten, niitä varten, jotka tiesivät olevansa epäonnistuneita. Kertoessaan siitä myöhemmin, hän sanoi vain: Tajusin kuuluvani siihen joukkoon minäkin ja niin minä menin.

Tässä numerossa puhutaan kirkon kahdesta sakramentista, kasteesta ja ehtoollisesta. Ne ovat kristillisen kirkon kalliit aarteet. Valitettavasti vain kovin unohdetut. 

Älä odota vanhuuteen ja sairastumiseen Tule kirkkoon nyt. Joka pyhä on tarjolla kalliita aarteita. Niiden äärellä voi käydä niin kuin Virtaselle. 

Kuinka siis Virtaselle kävi? Työpaikalla alettiin puhua, että hän oli tullut uskoon. Ainakin hänen oli nähty käyvän kirkossa ja ehtoollisellakin. Kummallista, kun hän muuten oli ihan mukava mies. Mutta sitä ei voinut kieltää, että jotakin hyvää hänelle näytti tapahtuneen. 

Ps. Olet tervetullut myös Kirkkokansan raamattupäivään Helsingin Agricolan kirkkoon lauantaina 10.3.2012.

Edellinen artikkeli: Pahan pelikenttä

Kommentit: 3 kommenttia

Eila Lias

Ehtoolliseen ja isään liittyy minullakin hyvin tärkeä kokemus. Olimme saattaneet isän yhdessä äidin kanssa sairaalaan, kun häntä hoitava lääkäri oli sanonut, että aikaa ei ole enää paljon. Näin lääkäri oli nähnyt sisäelinten kunnon laboratoriovastauksista. Yhdessä äidin kanssa mietimme, että kysymme isän halukkuutta osallistua vielä kerran ehtoollisen nauttimiseen. En päässyt mukaan, äiti oli läsnä tuossa tilanteessa. Mutta erittäin merkityksellinen oli minulle se todistus, minkä isäni, tavallinen, uskonasioistaan vaikeneva suomalainen mies, tuossa tilanteessa minulle antoi. Kun menin häntä seuraavan kerran katsomaan, isäni katsoi minua silmiin ja sanoi: "Minulla on turvallinen matka, minulla on käsi Jeesuksen kädessä." Minulle, tuolloin lapsenuskoiselle, joka en vielä Jeesusta tuntenut kuin nimeltä, se oli todistus, joka kertoi, että Jeesus elää ja on siis totta!!!

3.2.2012 16.05

Martti Vaahtoranta

Kiitos! Hieno kirjoitus! Varsinkin Virtanen puhutteli.

3.2.2012 16.05

Sakari Pöyhönen

Olen saanut olla jakamassa Herran P. Ehtoollista sadoille, tuhansille. Kun kolme ja puolivuotta sitten itse sairastuin vaikeaan veritautiin, myoloomaan, joka aikaisemmin johti, ennen nykyaikaisten lääkeitten kehittelyä varmaan kuolemaan tietyn ajan kuluttua, oli 90% verestä oli käytännöllisesti katsonut "pilaantunut" ja luuydin tuotti "tervettä" verta vain 10 prosenttisesti. Jumalalle olen hyvin kiitollinen, että löytyi hieman aikaisemmin keksitty ja kehitetty myolooma-lääke. Lääke oli niin tehokas, että ensimmäisen periodin lääkesatsi tuhosi vääränlaisesta proteiinista puolet ja toinen satsi jatkoi samaan suuntaan, mutta samalla aiheutti vaikean neuropatian jalkoihin ja käsiin, joka ongelma jatkuu edelleenkin.

Hyvä Jumala lähetti kriittisenä hetkenä luokseni pappisveljen, joka antoi minulle Herran P. Ehtoollisen. Vaikean verenmyrkytyksen alaisena jaksoin ottaa vastaan tuon "siunatun aterian". Tehokkaan lääkkeen ja Herran P. Ehtoolliseen liittyvien kalliiden lupausten vaikuttamasta uskosta ja toivosta . sain uskoa, että elämä jatkuu vielä ( joku lääkäri antoi armonaikaa 44kk, joka on loppumaisillaan kuukauden kuluttua). Isällä on toiset suunnitelmat. Joskus Pomarkun kirkon ehtoollispöytään tuli vaikeasti sairas. Sain palvella häntä antamalla Ehtoollista. Muutaman viikon kuluttua pääkaupunkiseudulta kotoinen henkilö ilmoitti parantuneensa ehtoollispöydässä. Siunaava ateria!

19.2.2012 1.44
 

Esirukouspalstalta

"Pyydän esirukoustanne vastasyntyneen pienen ja hänen äitinsä puolesta. Pyydän rukoilemaan heidän elämäänsä Jumalan siunausta."
mummi Esirukouspalstalle
Radio Dei
2:00
Raamattu kannesta kanteen
2:30
Matka halki Raamatun
Radiopastori Jukka Norvannon aiheena...
3:15
Shalom
3:30
Elämän Syke
6:00
Raamattu kannesta kanteen
6:50
Virsiä ja harrasta...
6:55
Raamattua ristiin rastiin
Ohjelman tarjoaa Suomen Pipliaseura.
Kuuntele Radio Deitä