Olen toiminut alkuvuonna latuevankelistana. Tähän ei ole tarvittu lainkaan sanoja; on riittänyt, että vain hiihtelen Lahden erinomaisia latuja pitkin. Evankeliumia kanssahiihtäjille toiminnassani on se, että moni saa kokea onnistumisen tunteita sujahtaessaan ohitseni.

Ladun hauskimpia eläjiä ovat kahdeksan-yhdeksänvuotiaat koulupojat, jotka eivät ehkä edellisinä talvina ole vielä päässeet paljon hiihtelemään. Heillä tyylinä on valtava energian haaskaus, joka muistuttaa enemmän räpiköintiä kuin sulavaa hiihtoa. Kun heidät saavuttaa ladulla, alkaa armoton hosuminen, ettei "täti" menisi ohitse. Voimat kuluvat loppuun kolmen minuutin kuluttua, jolloin heidän ohitseen voi helposti hiihtää.

Pidän Raamatun luotettavuuden yhtenä takeena sitä, että se on täynnä "latuevankelistoja". On ihmeellistä, miten Raamatun henkilöt on kuvattu niin realistisesti. Kuka tahansa voi löytää jonkun Jumalan miehen tai naisen, jonka ohitse voi ainakin hetkellisesti kokea hiihtävänsä. Kirkoista löytyy pyhimyksiä, mutta Raamatusta ei.

Ihmiselle on tyypillistä tehdä esikuvistaan sankareita ja pyhimyksiä. Heidän heikkoutensa ja virheensä mieluiten vaietaan, koska sädekehään ei tahraa haluta. Jos taas pienikin tahra ilmaantuu, koko ihminen pyritään vetämään täyslokaan. Hän on joko tai: pyhimys tai pahimus.

Raamatun pyhimys-pahimukset ja ajoittain karkeakin todenmukaisuus joutuvat usein ei-kristittyjen pilkan kohteeksi. Tämä pilkka ei kolahda heihin, jotka rakastavat Raamatun elämänmakuisuutta. Raamatussa on niin monenlaista hiihtäjää, että se ei anna kenellekään hyvää tekosyytä asettaa itseään ulkopuoliseksi jumala-asioista. Ne koskevat ihan jokaista - eivät vain pyhimyksiä, jos sellaisia on koskaan maan päällä elänyt. 

Mielestäni pyhimykset ovat ihmisen keino etäännyttää uskonasiat omasta arjesta. Joskus jopa Raamatusta tehdään väärällä tavalla pyhä. Vihkiraamattu asetetaan kirjahyllyn korkeimmalle paikalle, ja varotaan avaamasta sitä muuten kuin ehkä jouluna. Ettei se likaannu.

Raamatun kuuluu likaantua. Ja rähjääntyä. Raamattu on elementissään, kun se on luettu repaleiseksi, alleviivattu. Se on repussa kolhiintunut ja siihen on tullut pintaan kosteusvaurio metsäretkellä. Raamattu voi pahoin valkoisissa kansissa kirjahyllyllä. Samoin kristillinen usko.

Vancouver kutsuu taas urheiluhulluja plasma-TV:n ääreen. Ovatko urheilusankaritkin vain taviksen keino etäännyttää urheilulliset ihanteet kauas omasta arjestaan? Hän voi kokea mahtipontista urheilutunnelmaa kotisohvallaan kaljatölkin ja sipsipussin seurassa.

Pienet pojat, ja mikseivät tytötkin, osaavat ihailla urheilusankareita vielä sillä asenteella, että "isona minusta tulee yhtä hyvä kuin Janne Ahonen". Aikuisilla on jo tyly, mutta realistinen käsitys omista mahdollisuuksistaan. Siksi Olympialaiset, kaljatölkki ja sipsipussi. Sisäiseksi urheilusankaruudeksi naamioitunut luovuttamisen henki.

Mutta ladulla on tilaa kaikenlaisille hiihtäjille.