"Junan lähtöaika on muuttunut", kuulutus kaikui Lahden rautatieasemalla. Olin lähdössä Helsinkiin, ja minua huvitti VR:n myönteinen sanavalinta. Kuulutuksen lopussa tosin pahoiteltiin myöhästymisestä koituvaa harmia matkustajille. Eli kyseessä oli kuin olikin myöhästyminen eikä muutos aikataulussa.

Oli miten oli, tällä kertaa ilmoitus ei kiukuttanut, sillä sain ihan luvan kanssa viettää kymmenen minuuttia pidempään raittiissa pakkassäässä kesken työpäivän. Enkä edes myöhästynyt mistään. Tämän lumimäärän kanssa on kaikilla teknisillä vimpaimilla ollut tekemistä. Tahtia on ollut pakko hidastaa.

Happirikkaassa säässä hengitellessä ajatukseni kulkivat VR:n muuttuvista aikatauluista Jumalan aikatauluihin. Joidenkin mukaan Jeesus oli jo apostoli Paavalin aikana myöhässä. Parituhatta vuotta myöhemmin odotamme vielä Herramme paluuta. Pitäisikö nyt laittaa korvaushakemusta Taivaalliseen Virastoon hukkaan menneestä ajasta? Onko Jeesuksen aikataulu pettänyt, tai VR:läisittäin "muuttunut"?

Sain neljä vuotta sitten kokea jotakin Jumalan aikatauluista, kun perheemme elämä joutui yhtäkkiä kaaokseen. Nuorempi poikamme oli vain kolmen viikon vanha, kun 2,5-vuotiaalla esikoispojallamme todettiin aivokasvain vaikeasti leikattavassa paikassa.

Heti diagnoosin varmistumisen jälkeen hänet kiidätettiin ambulanssilla Tampereen yliopistolliseen sairaalaan lasten teholle. Isä lähti samalla kyydillä mukaan. Minun piti palata vauvan kanssa kotiin pakkaamaan koko perheelle parin viikon tavarat ja lähteä seuraavana aamuna heidän perässään - vauva tietysti mukana.

Jumalan kalenterin mukaan samalle päivälle oli sovittu raamattupiiri, vain puoli tuntia ambulanssin lähtemisen jälkeen. En saanut shokin vuoksi ajaa autolla, joten raamiksen pojat, Markus ja Jaakko hakivat minut ja vauvan sairaalasta ja veivät raamikseen, suoraan Vapahtajan sylihoitoon. Sain levätä yhteisen rukouksen hoitavassa ilmapiirissä. Sain rauhan, että Jumala hoitaa tämänkin asian. Sain voimaa alkavaan tiedotusrumbaan, pakkaamiseen ja tulevaan sairaalakauteen.

Leikkaus oli kuuden päivän kuluttua ja kesti yli yhdeksän tuntia. Ennen leikkauspäivää lähimmät sukulaiset kävivät sairaalassa katsomassa poikaamme mahdollisesti viimeistä kertaa.

Saimme poikamme kuitenkin takaisin, tosin vammautuneena. Seurasi kuukausien jakso, jolloin olimme vuoroin TAYS:ssa ja vuoroin kotona, ja taas ambulanssilla sairaalaan. Tuona aikana piti olla koko ajan valmiina lähtemään muutaman tunnin varoitusajalla viikoksi Tampereelle. Jakson aikana koin, että kuljen Jumalan tiukassa, jopa kipeässä talutusotteessa, joka pakotti pysymään pystyssä ja kulkemaan eteenpäin kauheiden tilanteiden läpi. Tästä olisi montakin esimerkkiä. Jokainen hetki tuntui olevan tarkasti suunniteltu. Kaikella on aikansa.

Kärsimyksen ajalle oli selkeä alkamispäivä: 25.1., ja päättymispäivä: kiirastorstai, jonka Jumala omalla tavallaan ilmoitti. Sen jälkeen emme ole tarvinneet ambulanssia.

Jumalan aikataulu on pettämätön. Se ei muutu. Jeesuksen paluulle on tarkka päivämäärä olemassa: xxpäivänä xxkuussa vuonna xxxx. Mutta tämä päivämäärä on vain Jumalan tiedossa.

Sinun elämäsi ahdingolle on olemassa päättymisaika. Kaikki kärsimys, joka kohtaa Jeesukseen turvaavia, on rajallista. Sille on olemassa päätepisteensä, jonka Jumala tietää. Hän ei anna koetuksen käydä ylivoimaiseksi. Näin hän on Sanassaan luvannut.