Helsingin seurakuntayhtymä pohtii tuen lakkauttamista suurimmalta osalta Suomen evankelisluterilaisen kirkon virallisista lähetysjärjestöistä. Jos kaavailut toteutuvat, tukien lakkauttaminen koskisi Suomen Evankelisluterilaista Kansanlähetystä, Evankelisluterilaista Lähetysyhdistys Kylväjää ja radiolähetysjärjestö Sanansaattajaa. Ennestään tuki on poistettu jo Suomen luterilaiselta evankeliumiyhdistykseltä. Näiden järjestöjen lähetystyöntekijöiden osuus on noin puolet koko kirkkomme lähettimäärästä.

Lähtö lähetystyöhön on pitkä prosessi. Ensin lähettikokelaalla on oltava jokin ammatti. Lähetyskoulutus kestää yhdestä kahteen vuotta. Tämän ohella käydään kielikoulutusta, joka sekin kestää vähintään kaksi vuotta. Yleensä osa kielikoulutuksesta käydään vasta kohdemaassa, kun työtä aloitellaan.

Lähteminen on myös iso prosessi. Lähetyskentällä varaudutaan työskentelemään useita vuosia. Yleensä toivotaan kahta kautta, mikä merkitsee noin seitsemää vuotta. Tämä siksi, että sopeutuminen vie pitkään. Perheellisillä lähtö on koko perheen asia. Lasten koulutus ja arki siirtyvät lähetyskentälle. Heillä vanhempien kutsumus merkitsee uusien kielten opettelemista ja kaveripiirin vaihdosta. Suomen koti laitetaan pakettiin ja vain välttämätön otetaan mukaan. Ystävät ja suku jäävät Suomeen. Muutos on valtava ja vaatii aikaa.

Omasta kokemuksestani kirkkovaltuutettuna voin sanoa, että lähetysmäärärahoista päättäminen on kovin helppoa "vastuunkantoa". Se on sisäsiistiä puuhaa ja pullakahvitkin tarjotaan. Aivan eritasoista kristillistä vastuuta kantavat ne seurakuntamme jäsenet perheineen, jotka lähtevät vieraaseen kulttuuriin evankeliumin työhön. En näe mitään perusteita suhtautua luottamushenkilönä ylimielisesti heihin, jotka pistävät koko elämänsä peliin toteuttaakseen Jeesuksen antamaa lähetysnäkyä.

Helsingin seurakuntayhtymässä taju lähetystyön arjesta on täysin hämärtynyt, mikäli lähetystyön tuki suunnitellulla tavalla poistetaan. On tärkeää, että ne luottamushenkilöt, joilla ymmärrystä on, voisivat avata suunsa. On turha olettaa, että päätösten pohjalla olisi todellista lähetystyön tai seurakuntaelämän tuntemusta. Suurin osa kirkkovaltuutetuista on valittu poliittisin perustein vailla syvempää kosketusta kristillisen seurakunnan toimintaan ja näkyyn, jossa lähetystyö on keskeisellä sijalla.

Kirkkomme on rajusti politisoitunut ja samalla menettänyt uskon näkökulman. Selkeimmin tämä tulee esiin siinä, millä innolla läpeensä poliittisia tavoitteita ajetaan kirkossa. Yhteiskunnallisten silmälasien läpi lähetysjärjestöt nähdään virheellisesti poliittisina - ei hengellisinä toimijoina. Vaikka Suomen hengellinen tila on surkea, suurimpana ongelmana nähdään ne järjestöt, jotka vielä toteuttavat luterilaisen uskomme mukaista hengellistä näkyä. Ongelmallisia nämä järjestöt ovat siksi, että ne eivät ole suostuneet vaihtamaan hengellistä näkyään poliittiseen.

Seppo Simola ajattelee, että kun lähetysjärjestöltä lakkautetaan tuki ja nimikkolähetin tai lähettiperheen mahdollisuudet jatkaa tekemäänsä työtä evätään, asian voisi jotenkin korjata kaatamalla rahaa toiselle järjestölle, joka on poliittisilta näkemyksiltään lähempänä Simolaa. Asia ei vain mene niin, minkä jokainen lähetystyötä vähänkin tunteva tietää kyllä.

Lähetit perheineen eivät ole legopalikoita, joita voi siirtää maasta ja kulttuurista toiseen miten lystää. He eivät myöskään ole teollisesti tuotettavissa niin, että kun rahaa kaataa lähettitehtaaseen, ulos putkahtaa sopiva määrä lähetystyöntekijöitä sopivilla ominaisuuksilla.  Ei, kysymys on ihmisistä, perheistä, kulttuureista, lähisuhteista, evankeliumin työstä ihmiseltä ihmiselle. Työn pitkäjänteisyys vaatii pitkäjänteistä sitoutumista myös rahoituksessa ja esirukouksessa.

Olisi tärkeää, että järjestöt, joille helsinkiläisten kaavailuissa nyt kaadettaisiin likaista lisärahaa, kertoisivat totuuden ääneen: ne eivät pysty korvaamaan sitä työtä, jota nyt lyötävät järjestöt tekevät. Lyhytnäköinen oman edun tavoittelu ei voi ajaa yhteisen lähetysnäyn yli. Ellei vastarintaa synny, teidän vuoronne tulee kyllä.

Diabolos, erilleen heittäjä, käyttää vanhaa roomalaista hallintakeinoa: Hajota ja hallitse. Pyhän Hengen työ on vastakkaista, yhteyksiä luovaa ja toisen puolesta rukoilevaa. Lukekaapa tämä:

Teidät on kutsuttu vapauteen, veljet. Mutta älkää tämän vapauden varjolla päästäkö itsekästä luontoanne valloilleen, vaan rakastakaa ja palvelkaa toisianne. Lain kaikki käskyt on pidetty, kun tätä yhtä noudatetaan: "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi." Mutta jos te revitte ja raastatte toinen toistanne, pitäkää varanne, ettette lopullisesti tuhoa toisianne.

Tarkoitan tätä: antakaa Hengen ohjata elämäänne, niin ette toteuta lihanne, oman itsekkään luontonne haluja. Liha haluaa toista kuin Henki, Henki toista kuin liha. Ne sotivat toisiaan vastaan, ja siksi te ette tee mitä tahtoisitte. Mutta jos Henki johtaa teitä, ette ole lain alaisia. Lihan aikaansaannokset ovat selvästi nähtävissä. Niitä ovat siveettömyys, saastaisuus, irstaus, epäjumalien palveleminen, noituus, vihamielisyys, riidat, kiihkoilu, kiukku, juonittelu, eripuraisuus, lahkolaisuus, kateus, juomingit, remuaminen ja muu sellainen. Varoitan teitä, kuten olen jo ennenkin varoittanut: ne, jotka syyllistyvät tällaiseen, eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa.

Hengen hedelmää taas ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä. Näitä vastaan ei ole laki. Ne, jotka ovat Jeesuksen Kristuksen omia, ovat ristiinnaulinneet vanhan luontonsa himoineen ja haluineen. Jos me elämme Hengen varassa, meidän on myös seurattava Hengen johdatusta.  (Gal. 5)