Helsingin Sanomien kolumnisti ja tuore vantaalainen kirkkovaltuutettu Johanna Korhonen on säikähtänyt kirkon raamattukeskustelua jo ennen kuin se on ehtinyt kunnolla alkaa. Hän kirjoittaa: "Kirkossa sanasota on tätä nykyä kovaa. Raamattukohtauksia saavat kiilusilmät yrittävät estää kaikkia muita käyttämästä esimerkiksi semmoisia sanoja kuin Raamattu, kristitty ja pyhä." (HS 29.12.2010)

Heitto jää hänellä jälleen kerran vaille perusteluita ja täsmennyksiä. Olisi mielenkiintoista kuulla, kuka on tuo "kiilusilmä", joka on riistänyt Raamatun Johanna Korhosen kädestä. Tuskinpa ainakaan kukaan herätyskristityksi itsensä lukeva, sillä olemme valmiita 1) antamaan hänelle oman Raamatun, ellei hän sellaista omista, 2) kääntämään sen hänen äidinkielelleen, ellei ole jo käännetty, 3) opettamaan hänelle Raamattua pienryhmissä, jumalanpalveluksissa ja tapahtumissa ja tarvittaessa jopa 4) salakuljettamaan hänelle Raamatun, mikäli maailma on käynyt levottomaksi ympärillä. Tätä kaikkea teemme jatkuvasti, sillä Raamatun omistaminen ja mahdollisuus sen lukemiseen on jokaisen ihmisoikeus.

On erikoista, että kun keskustelua Raamatusta herätellään ja ensimmäisiä puheenvuoroja esitetään, yksi jos toinen väittää, että häneltä on viety oikeus sanoa jotakin Raamatusta. Olisi rakentavampaa esittää oma puheenvuoronsa ja osallistua keskusteluun kuin yrittää asetella vaiennetun neron viittaa harteilleen. Kuten riveistä ja rivien välistä varmasti huomaa, olen perin juurin kyllästynyt näihin ns. maamme sivistyneistön kirjoittamiin nimittelykolumneihin.

Jäämme odottamaan, miten kirkkovaltuutettu Korhonen aikoo kolumneissaan hänelle nyt palautettua Raamattua käyttää. Tätä ennen hän on kolumnissaan kertonut pelkäävänsä ihmisiä, jotka lukevat Raamattua. Kirkollisessa luottamustoimessaan hän tulee kohdanneeksi omat pelkonsa silmästä silmään, mikä on rohkeaa, viisasta ja varsin terapeuttista.

Sammeli Juntuselta syksyllä ilmestynyt kirja on erinomainen puheenvuoro keskusteluun, jonka voidaan katsoa alkaneeksi Tapio Puolimatkan kirjasta "Usko, tiede ja Raamattu"(Uusi Tie 2007). Juntusen kirjan nimi on "Kirkon raamattuteologiasta ja sen puutteesta". Suosittelen kirjaa, vaikka yhdestä seikasta olen Sammelin kanssa eri mieltä. Hän piti Heikki Räisäsen myönteisenä ansiona sitä, että Räisänen kykeni torjumaan kirjaimellisen raamatuntulkinnan teologiasta.

Puolustan kirjaimellisen raamatuntulkinnan oikeutusta. Mielestäni Raamattu itse selkeästi opettaa myös kirjaimellista tulkintatapaa. Jos kirjaimellinen tulkinta hylätään, hylätään yksi historian merkittävimmistä raamatuntulkintatraditioista rikkaine hedelmineen. Usein samalla myös avataan ovi varsin villeille, jopa antikristillisille tulkinnoille.

Kirjaimellinen tulkintatapa on oman käsitykseni mukaan oikea, mutta se ei yksin ole riittävä. Jumalan sanassa on aina enemmän kerroksia kuin Alma-tädin leipomissa lehtevissä joulutortuissa, ja yhtä vaikea niitä kerroksia on repiä toisistaan erilleen. Sana valaisee ymmärrystäni, mutta samanaikaisesti se valaisee oman ymmärrykseni rajoituksia. Oma kirjaimellinen käsitykseni Sanasta on aina auttamattoman kapea.

Juutalaiset kirjanoppineet odottivat aikanaan kolmea erilaista messiasta: kuningasta, pappia ja profeettaa. Uuden testamentin todistuksen mukaan heidän kirjaimellinen tulkintansa osoittautui samanaikaisesti sekä oikeaksi että vääräksi. Profetiat toteutuivat yhdessä ainoassa miehessä, Jeesuksessa Kristuksessa, joka oli ja on kaikkea näitä kolmea: kuningas, pappi ja profeetta.

Samalla tavoin ajattelen nykyisen raamatuntulkintamme kohdalla käyvän. On oikein uskoa Jumalan sanaan sellaisenaan. Jumala on tästä huolimatta salattu ja ymmärrystäni suurempi. Jumala tulee yllättämään.