Arkkipiispa Kari Mäkinen näyttää eilisen A-studion haastattelun perusteella nielaisseen sen väitteen, että kirkko osoittaa hyväksyvänsä homoseksuaalien yhtäläisen ihmisarvon siunaamalla tai vihkimällä heidän parisuhteensa. Mikäli asia olisi näin, tuntuisi pöyristyttävältä, että kirkko ei välittömästi korjaisi tätä epäkohtaa, vaan homoseksuaalit saavat jäädä odottamaan ihmisarvonsa myöntämistä peräti useiksi vuosiksi. Mikäli asia olisi näin, en mitenkään voisi hyväksyä kirkon löperöä toimintaa. Ehdoton ihmisarvo on kirkon tärkeimpiä arvoja, eikä kirkon ole oikeus evätä sitä yhdeltäkään ihmiseltä maan päällä.

Ymmärrän, että arkkipiispan tilanne on nyt erityisen tukala. On valitettavaa, että hän heti tuoreeltaan joutuu näin tiukkaan paikkaan. Siksi toivon, että piispakollegat, vaikkapa jo eläkkeellä olevat, voisivat myös nousta esiin ilmaisemaan kirkon ihmisrakkaan opin perustoja. Avioliittoon vihkiminen ei nimittäin tuo ihmisarvoon mitään lisää. Se ei anna myöskään mitään uutta liittyen ihmisen pelastukseen. Avioliittoon vihkiminen on puhtaasti tämänpuoleiseen maailmaan ja maalliseen regimenttiin kuuluva asia. Näin ollen ihminen, jota ei ole kirkossa vihitty, on seurakunnan jäsenenä ja ihmisenä aivan yhtä arvokas kuin avioon vihitty hengellinen sisarensa tai veljensä.

Avioliitto ei ole sakramentti tai armonväline, se on "vain" pyhä toimitus, kuten esimerkiksi kirkollinen hautaus tai pappisvihkimys. Mikään niistä ei nosta ihmistä toisten yläpuolelle, lähemmäs Jumalaa. Jumala välittää armonsa ihmisille armonvälineiden kautta. Näitä ovat Sana ja sakramentit. Sakramentteja ovat kaste ja ehtoollinen. Kaikki nämä kirkon aarteet tarjotaan vapaasti jokaiselle riippumatta mistään ihmisen ominaisuudesta.

Luterilaisen uskon mukaan Jumala ottaa varauksetta vastaan jokaisen. Kirkon käytännöissä tämä näkyy ennen kaikkea kasteessa. Jokainen ihminen on heti syntymästä lähtien oikeutettu kirkon täyteen jäsenyyteen. Kasteessa hän saa ottaa vastaan kaikki Jumalan armon rikkaat lahjat. Kasteessa Jumala myös kutsuu ihmisen elämään hänen yhteydessään. Konfirmaatiossa annetaan vastaus tähän kutsuun: "Tahdon". Tämän jälkeen ehtoollispöytä on avoinna jokaiselle, myös niille, joita ei ole vihitty avioliittoon.

Kaiken tämän ihmisrakkauden perusta on paitsi se, että Jumala on luonut jokaisen ihmisen omaksi kuvakseen, myös se, että Jeesus Kristus, Jumalan Poika syntyi itse ihmiseksi ja ihmisenä sovitti ihmisten synnin. Tällä pelastusteollaan Jumala osoitti valtavaa arvostusta ihmissukua kohtaan. Aihetta kelpaa mietiskellä, kun parin kuukauden päästä hiljennymme viettämään joulua.

Mistä tiedämme sen, että Jumala on ihmisrakas? Raamattu, Jumalan sana kertoo sen. Siksi esiin nousee kaltaisiani "ääriliikkeiden edustajia", "ihmisvihaajia", "kirkaskatseisia sekopäitä" ja "fundamentalisteja" aina, kun Raamattu joutuu hyökkäyksen kohteeksi. Jos menetämme Jumalan sanan, meillä on enää vain ihmisten epämääräisiä ja keskenään ristiriitaisia käsityksiä Jumalasta. Emme voisi enää luottaa siihen, että Jumala rakastaa jokaista ihmistä. Joku voi kärsimiensä elämänkohtaloiden vuoksi väittää, että näin ei missään nimessä ole. Mitä siihen sitten enää voi sanoa?

Jos kerran kristillinen usko väittää, että jokaisella ihmisellä on korvaamaton arvo, miksi kirkko yhä kärsii "homofobiasta" ja miksi siellä on "homovastaisuutta"? Luulen, että kirkon edustajat ovat epäonnistuneet kertomaan, mikä ero on ihmisen arvolla ja kristillisillä ihanteilla eli elämänarvoilla. Olen yrittänyt kertoa, että Raamattu antaa valtavan korkeat ihanteet elämälle. Siellä vaaditaan ihmiseltä, ei enempää tai vähempää kuin täydellisyyttä. Ihmisarvoa ei kuitenkaan sidota mitenkään siihen, miten hyvin näitä ihanteita elämässään saavuttaa. Ihmisarvo on jokaisella jo ihmisyyden perusteella. Se tuntuu oudolta yhteiskunnassa, jossa ihmisarvo pitää aina ansaita. Raamatun logiikka on erilainen.

Raamatun ihanteet maalaavat silmiemme eteen Jumalan pyhän todellisuuden. Vaikka ne ovat jokaisen kristityn näkökulmasta saavuttamattomat, ne silti ovat olemassa, niistä pitää puhua ja niitä pitää tavoitella, koska ne ovat kauttaaltaan hyviä. Ihminen on se, joka on paha, eivät ihanteet. Jos kadotamme ne silmistämme, kadotamme käsityksen Jumalan pyhyydestä. Kadotamme näkyvistämme myös sen, minkä lahjan saamme Jeesuksen sovitustyössä, kun tuo sama pyhyys luetaan ansiotta meille kuuluvaksi. Ilman ihanteita emme voi oppia tuntemaan Jumalaa.

Äärimmäisen tasa-arvon vaatimus yhteiskunnassa muodossa, jossa esimerkiksi kansanedustaja Oras Tynkkynen sen esitti, merkitsee ihanteiden vesittämistä. Toki vihreilläkin on korkeat ihanteet, mutta ne koskevat lähinnä ympäristöä. Väitän, että ei vain kirkossa, vaan myös yhteiskunnassa on tärkeää erottaa ihanteet ja ihmisen arvo toisistaan. On esimerkiksi ihanteellista, että nuoret kouluttavat itsensä ammattiin ja aikuiset tekevät työtä. On ihanteellista elää terveyttään vaalien ja välttää päihteitä. On ihanteellista noudattaa nopeusrajoituksia, käyttää joukkoliikennettä ja kierrättää. On myös ihanteellista solmia elinikäinen naisen ja miehen välinen avioliitto, hoitaa liittoa hyvin ja kasvattaa siinä lapsia, jos Luoja heitä suo. Vaikka lainsäädännöllä kannustetaan ihmisiä toimimaan näiden ihanteiden mukaisesti, ei kyse mielestäni ole syrjinnästä, vaan yhteiskunnan jatkuvuuden ja hyvinvoinnin turvaamisesta, kannustamisesta eettisesti kestävään toimintaan.

Onko oikein vaatia, että eri elämänvalinnat ovat yhteiskunnassa tasa-arvoisia? Onko oikein esimerkiksi, että työntekoon ei tasa-arvon vuoksi kannusteta? Osa ajattelee, että on. Heillä olkoon siihen mielipiteenvapaus. Perusteluksi voi esimerkiksi sanoa, että työttömyys on hyvin harvoin ihmisen oma valinta. Itse ajattelen, että on vaarallista sekoittaa ihmisarvokysymykset ihanteisiin, koska ihanteita tulee yhteiskunnassa aina olemaan mutta ihmisarvoa ei koskaan saa kyseenalaistaa. Ihanteet näyttävät suuntaa ja antavat jotain mitä tavoitella. Ihmisarvoa lähimpää liippaavat kysymykset perusoikeuksista, turvallisuudesta ja esimerkiksi riittävistä koulutus- sekä sosiaali- ja terveyspalveluista. Näihin tulee olla samanveroisesti oikeus jokaiselle. Pidempään en tätä asiaa tässä vaiheessa avaa, vaikka aihe on mielenkiintoinen ja sanottavaa riittäisi.

Kirkossa täysi ihmisarvo tarkoittaa jokaisen ihmisen esteetöntä pääsyä Sanan ja sakramenttien äärelle ja kirkon täyteen jäsenyyteen. Se tarkoittaa myös hengellisen, henkisen ja ruumiillisen avun tarjoamista sitä tarvitsevalle. Kirkko tarjoaa homoseksuaalille täyden ihmisarvon, jopa niin korkean arvon, jota mikään muu aate koko ihmiskunnan historiassa ei ole ihmiselle antanut. Ei kirkolla ole mitään syytä hävetä.