Sonjan blogi

Evankeliumi ansaitsee tulla julistetuksi.

Sonja Falk

Jeesus on nosteessa

9.3.2010 9.00
Sonja Falk

Helsingin sanomien raati (19.2.) kritisoi taannoin kirkkoa siitä, että kirkko noudattaa huonosti Jeesuksen opetuksia. Myös Jyväskylän yhteisen historian professori Juha Sihvola suosittelee tämän päivän Hesarin kulttuurisivuilla Jeesuksen opetusta nykyaikaisen, kriittiseen ajatteluun kykenevän kristillisen uskon ja jopa yhteiskunnallisen ajattelun pohjaksi. Ennen kuulumatonta.

Eräässä saamassani yhteydenotossa todettiin Yhdysvaltain presidentti Barack Obaman myös puhuneen Jeesuksen Vuorisaarnan puolesta. Kristittyjen tulisi hänen mukaansa ottaa Vuorisaarna ohjenuorakseen suhtautumisessaan eettisiin kysymyksiin, muun muassa suhtautumisessa homoseksuaaliseen suuntautumiseen. Väitteen todenperäisyyttä en pysty varmentamaan, mutta varmaa, on että vastaavaa näkemystä esitetään yleisesti kyseisessä keskustelussa.

Aina ei ole ollut näin. Jeesus oli joskus kirosana. Se, että Jeesuksen opetusta - jopa Vuorisaarnaa - tahdotaan kuulla, sitä jopa huudetaan maallistuneena pidetyssä Hesarissa, on hämmästyttävää. Alkaako Jumalan sanan jano olla jo niin kova, että "kivet huutavat"? Nyt jos koskaan on aika avata Raamatut evankeliumien kohdalta, puhua ja opettaa Jeesuksesta.

Kansanlähetys järjestää monilla paikkakunnilla yhteistyössä paikallisseurakuntien kanssa Ajankohtainen Jeesus -seminaareja. Myös Kansanlähetysopistolla Ryttylässä järjestetään tuo kurssi 15.-16.5. Ennen Lahden Kansanlähetyspäiviä kurssiin pääsee osallistumaan Joutjärven kirkolla 1.-2.7. Tämä on yksi hyvä mahdollisuus olla päivittämässä Jeesus-tietouttaan.

Hesari on tässä oikeassa: Jeesus on kristillisen uskon ydin. Usko on yhtä kuin elävä suhde Vapahtajaan Jeesukseen. Kristittyjen tulisi yhä enemmän kuunnella Herransa opetusta ja välittää sitä eteenpäin. Mitä enemmän pastori puhuu Jeesuksen sanoja ja mitä vähemmän omiaan, sen parempi saarna.

Itse olen kokenut Vuorisaarnan sekä hyvin lohduttavana että ankarana. On erikoista, että sitä joskus käytetään ikään kuin lyömäaseena konservatiivista kristillisyyttä kohtaan, sillä niiden sanojen edessä yleensä lukija tulee varsin hiljaiseksi ja ajatus kääntyy toisten virheistä omaan syntiin.

Muistan, että lukion uskontotunnilla tutustuimme Vuorisaarnaan lukemalla se ääneen läpi. Jokainen opiskelija luki vuorollaan oman osuutensa. Sen jälkeen luokassa oli käsin kosketeltava hiljaisuus. Olin jopa itse hiljaa. Siinä hetkessä toteutui jotain siitä, mistä evankeliumeissa kerrotaan: "Hän puhui niin kuin se, jolla on valta."

Mistäpä löytyisikään niitä kristittyjä, jotka osaisivat sanoa niinkin rajuja ja suoria sanoja kuin Jeesus niin, että silti jäisi vaikutelma rauhanrakentajasta ja Jumalan rakkauden julistajasta? "Jos oikea silmäsi viettelee sinua, repäise se irti ja heitä pois. Onhan sinulle parempi, että menetät vain yhden osan ruumiistasi, kuin että koko ruumiisi joutuu helvettiin. Ja jos oikea kätesi viettelee sinua, hakkaa se poikki ja heitä pois. Onhan sinulle parempi, että menetät vain yhden jäsenen, kuin että koko ruumiisi joutuu helvettiin." (Matt. 5:29-30) Kuka uskaltaisi saarnata näin?

Yleensä nämä Jeesuksen Vuorisaarnan sanat mieluiten sivuutetaan, sillä ne koetaan liian vaikeina ja asettavan ihanteet liian korkealle.

Samanaikaisesti Jeesus asettaa riman niin matalalle, ettei kukaan ole koskaan asettanut. Rikolliset, rammat, prostituoidut, riivatut. Jos he pyytävät: "Daavidin poika, armahda minua!" "Muista minua, kun tulet valtakuntaasi!" he pääsevät Jumalan valtakunnan täysvaltaisiksi kansalaisiksi.

 

Edellinen artikkeli: Terveisiä Pyhältä
Seuraava artikkeli: Jeesus ja fundamentalismi

Kommentit: 4 kommenttia

Anssi

Aikamme ilmiö: Raamatulla lyödään eniten päähän niitä, jotka haluavat Raamatussa pitäytyä.

Sanasta etsitään ne kohdat, jotka eniten omaa ajattelua tukevat.

9.3.2010 10.17

pikkuvarpunen

Hyvä kirjoitus.

Olen itse tykönäni pohtinut, että pitäisikö orastavasta jeesusbuumista ilahtua vai huolestua. Kysymys kuuluu, edistääkö trendiusko ihmisten tuloa aidosti Kristuksen yhteyteen vai estääkö se sitä?

Anssilta hyvä lohkaisu, että Raamatulla lyödään nykyisin eniten niitä, jotka sitä eniten rakastavat.

9.3.2010 14.41

Priskilla

Seurattuani muutamia kristillisiä keskustelufoorumeita, olen tullut siihen tulokseen, että Jeesusta ja Jumalan sanaa halutaan kyllä käyttää, mutta valikoidusti siten, että omat (jopa humanistiset) argumentit saadaan näyttämään jumalisilta ja hyväksyttäviltä. Näin voidaan vaatia jopa maallisen lain muutoksia perustelemalla muutostarve Raamatun sanalla. Tuloksena on sekava keitos jumalisuutta ja humanismia.

9.3.2010 15.45

witness

Loppupeleissä Jeesus ei tule koskaan olemaan suosiossa muulloin kuin pääsiäisenä kärsivänä ja jouluna viattomana. Ilman henkilökohtaista uskoa Jeesus ei avaudu Vapahtajana tai Herrana. Eikö olekin ihmeellistä, että Jeesus elää!

10.3.2010 8.45
 

Esirukouspalstalta

"Ystävät. Voisitteko rukoilla Jumalan puhdistavaa totuutta elämääni. Olen kihloissa, mutta minulla ei ole asian kanssa rauhaa. En tiedä, mitä minun tulisi tehdä. Koen syyllisyyttä tunteistani ja siitä, etten pysty antautumaan kihlatulleni. Pyydän Jumalan rakkautta ja armoa tässä tilanteessa."
Vaikea aika Esirukouspalstalle
Radio Dei
17:30
Viikon levy
18:00
Päivin Pesula
19:10
Rovastin puolituntinen
19:40
Kirjamessujen parhaita...
Ohjelmassa kuullaan koosteena...
20:00
Ristitulta
21:00
Uskontäyteistä
21:30
Matkaevästä
Juhani Happonen lukee Martti Lutherin...
Kuuntele Radio Deitä