Olin tänä kesänä lähes kuukauden kaverini kanssa Ranskassa, Lyonissa. Hoidimme siellä kaverini serkkuja, 6-vuotiasta poikaa ja 8-vuotiasta tyttöä. Matka sujui aivan loistavasti ja hommat hoituivat hyvin. Siellä ollessani kuitenkin tajusin yhden asian, mitä vanhemmuuteen kuuluu.

    Olen itse aina miettinyt, että kyllä äiti auttaa aina. Pienestä pitäen äiti on pitänyt huolta ja auttanut ongelmien tullen. Esimerkiksi kun lähtee ulos potkulaudan kanssa, eikä sitten jaksakkaan enää potkulautailla, niin silloin äiti kantaa potkulaudan kotiin. Ranskassa ollessani huomasin itse olvani lapsille tämä 'äitihahmo' , joka kyllä auttaa tilanteessa kuin tilanteessa. Huomasin heidän ajattelevan, että tiedän kaikkiin pulmiin ratkaisun ja osaan hoitaa asiat.

    Tämä oli silmiä avaavaa, koska en ole tätä aikaisemmin tullut ajatelleeksi. Nyt olen kyllä jo sen ikäinen, että tietenkin pidän huolta itse omista asioistani. Minusta oli kuitenkin hienoa huomata lastenmaailmaa ja tajuta miten hyvin he turvautuvat vanhempiin ja se oli vain mukavaa päästä kokeilemaan tätä roolia.

    Kuitenkin olisi hassua ajatella ettei minulla olisi enää tuollaista turvaa. Aloin ajatella asiaa ja tajusin lohduksi, että kyllähän minullakin sellainen on. Minulla on Taivaan iskä, joka on aina mukana matkassa. Kaikki mieltä painavat asiat ja taakat voin jakaa iskän kanssa ja hän aivan varmasti auttaa. Taivaan iskässä on parhainta se, että se on jokaisen isi ja haluaa auttaa jokaista ja olla jokaiselle tämä turva joka päiväisessä elämässä. Ja minun mielestä tämä on ihan mahtava juttu!!