Rupesin käymään salillakin

 

Viimeksi kerroin tässä blogissani, kuinka olen siirtynyt älykännykän käyttäjäksi. Nyt kerron toisesta uudesta innovaatiostani. Sitä voi vielä tässä elämänvaiheessa tehdä uusia löytöjä, joista on ehkä unelmoinut vuosikymmenten ajan, mutta ei ole vaan tullut toteutettua.

Olen alkanut käydä salilla, siis kuntosalilla. Valitsin paikan kolmen kriteerin perusteella. Ensiksi sinne pitää olla riittävän pitkä matka. Siksi hylkäsin tässä kotinurkilla olleet erilaiset salin tapaiset. Toiseksi siellä on oltava sauna ja kolmanneksi paikasta pitää löytyä kahvila. Lisäksi siellä saa olla kohtuullinen määrä erilaisia härpäkkeitä, joita vemputetaan, mutta niiden määrä ei ole ratkaiseva. Kyllä muutamalla laitteellakin saa jonkinmoisen rasituksen aikaiseksi. Mutta kerron näistä pääkriteereistä.

IK-opisto, neliöb. 15.-28.4.

Yhdensuuntainen matka tulisi olla vähintään 20 minuutin mittainen. Näin jokaiseen kuntosalireissuun tulee 40 minuuttia hyvää joutoaikaa, jonka voi käyttää meneillään olevan kirjan lukemiseen. Joten pelkästään näiden lukuhetkien vuoksi salilla kannattaa käydä. Lukeminen virkistää mieltä vähintään yhtä paljon kuin liikkuminen ruumista. Kummastakaan ei ole paljon haittaa elämässä.

Sauna on tarpeen siksi, että pidän saunomisesta. Kuntoilu ilman saunaa on kuin keväinen aamu ilman mustarastaan laulua. Uimahallin saunassa saa olla omassa rauhassaan, myös silloin kun siellä istua jököttää muitakin ukkoja. Siellähän ei ole tapana puhua mitään. Joskus olen koettanut aloittaa keskustelun, mutta huomannut sen herättävän vain hämmentyneen täällä-ei-ole-tapana-jutella -ilmapiirin. Ruumis ja sielu nauttivat saunan mukavasta lämmöstä.

Kolmas tärkeä tekijä on kahvila. Ilman sitä minun on vaikea motivoitua näin vaativaan harrastukseen. Kun on aikansa äheltänyt erilaisten vinksuttimien kanssa ja sen jälkeen saunonut oikein perusteellisesti, ehkä vähän uinutkin, täytyy saada osa menetystä kalorimäärästä mahdollisimman nopeasti takaisin. Siksi kahvi ja riittävän kokoinen pulla ovat välttämättömiä. Ja täytyhän elämässä olla erilaisia pikku nautintoja.

Ai että nouseeko myös kunto? No, ei se ainakaan hirveästi laske.