Meidän suomalaisten on vaikea ottaa neuvoja ulkomaalaisilta, varsinkaan amerikkalaisilta. Heti olemme vakuuttamassa kuinka kulttuurimme ovat niin erilaisia - aivan kun olisimme eri planeetalta. Kuitenkin meidän ihmisten perustarpeet ovat kaikkialla maailmassa samoja. Joukko seurakuntien johtajia viime viikolla kuitenkin osoitti hyvää itsetuntoa ja kokoontui Leppävaaran kirkon tiloihin kyselemään neuvoja pastori Bill Hybelsilta, joka johtaa yhtä Pohjois-Amerikan nopeimmin kasvavaa seurakuntaa, Willow Creekin. Vuonna 1995 Bill Hybels perusti myös vuotuisen seminaarin seurakuntien johtajille. Konferenssin opetukset välitetään satelliitilla ja videoilla eri puolille maailmaa ja niitä katsoo noin 100.000 johtajaa.

Tällä gurulla voisi olla siis jotain annettavaa Suomenkin kirkolle. Paikalla oli muutama rohkea pappi, kuten Leppävaaran kirkkoherra, joka esittikin hastavimman kysymyksen. Miten Bill Hybels ratkaisisi Suomen luterilaisen kirkon suurimman ongelman - eli miten saisimme pidettyä nuoret aikuiset kirkon jäseninä, mieluiten vielä aktiivisina seurakuntalaisina. Vaikka lähes 90 % käy rippikoulun, niin heti sen jälkeenkin nuorten osallistuminen romahtaa alle kymmeneen prosenttiin ja kirkosta eronneista suurin osa on 20-30 vuotiaita. Yllätys, yllätys, tämä sama ikäryhmä on suurin haaste kaikilla kirkoilla joka puolella maailmaa.

Nuoret ovat kautta aikojen olleet idealisteja ja toimijoita, jotka ovat mukana vain sellaisessa mihin uskovat ja jonka puolesta voivat toimia vähän radikaalistikin. Kun ihminen taas tulee ruuhkavuosiin, niin aikaa ei enää riitä asioihin, joissa ollaan oltu suvun, perheen, tavan tai tradition vuoksi. Nämä samat asiat ovat tietty Kirkon tutkimuskeskuskin löytänyt tutkimuksistaan, mutta johtopäätökset ovat erilaisia. Suomen kirkossa uskotaan, että kun ihminen perustaa perheen tai viimeistään ikääntyessään niin sanotusti kaste kantaa takaisin kirkon helmaan.

Bill Hybels sen sijaan panostaa seurakunnassaan siihen, että nuoret ja nuoret aikuiset voisivat löytää päihteitä ja biletystä kiinnostavamman, todellisemman ja haastavamman vaihtoehdon seurakunnasta. Kun mietin vaikka oman seurakuntani tarjontaa nuorille aikuisille, pari kertaa kuussa järjestettyä kahvilailtaa - niin onko ihme, että emme tavoita heitä. Nuoret aikuiset tarvitsevat vapautta järjestää omia hengellisiä iltojaan ja Pyhän Hengen innoitusta evankeliumin kertomiseen.

Muistelen kun itse opiskelin kolmekymppisenä YWAM:n lähetyskoulussa ja teimme aktiomatkan Hollywoodin ja Kolumbiaan. Hollywoodissa todistin omasta uskostani kadulla asuville syrjäytyneille järjestetyssä yökahvilassa. Vietettyäni suojatun nuoruuden oli valtavan haastavaa ja uskoa kasvattavaa kokemus pystyä puheellani koskettamaan näitä ihmisiä. Samalla lailla sain kokea todellista Jumalan siunausta ja Pyhän Hengen rohkaisua Kolumbiassa katulapsityössä.

Seurakunta ei koskaan voi pärjätä maailmalle tarjoamalla viihdettä - mutta mikään ei pärjää seurakunnalle, jos ihmiset pääsevät sen avulla todelliseen Jumala-yhteyteen ja oikeasti näkemään ja kokemaan kuinka evankeliumi muuttaa ihmisten elämää.