Jokaisella meistä on jonkinlainen käsitys siitä, miten muiden ihmisten seurassa on soveliasta käyttäytyä. Näiden sääntöjen noudattaminen on meillä verissä, ja auta armias, jos joku vaikkapa sylkäisisi kakkuun juhlissa- ei tee mieli kokeilla, mitä talon emäntä tästä tuumaisi. Mutta onko tällä mitään tekemistä synnin kanssa? 

Vanha Testamentti on täynnä käskyjä ja ohjeita, teltanrakennusvinkeistä ruokasäädöksiin, joista valtaosaa me kristityt emme Paavalin ansiokkaiden oivallusten tuloksena vaadi itseämme noudattamaan. Uudessa Testamentissa Jeesus sekä samainen Paavali antavat meille uutta purtavaa ja päänvaivaa lukuisten kehotusten muodossa. Hulvattomampia käskyjä tulee lueskeltua naureskellen tai kauhistellen. Mitä se Jumala tuollaistakin vaatii?

Ihmisten itse laatimat säännöt tuntuvat usein paljon Raamatun antia mielekkäämmiltä. Jos joku kehtaa kysyä, mikä laki mukamas käskee sulkemaan suun tilanteessa, joissa oma mielipide ei näyttäisi olevan toivottu, kuka tahansa osaa antaa pätevän vastauksen: niin vain kuuluu tehdä! Kiltti tyttö ottaa kuulemastaan opikseen ja niputtaa ihmisten vaatimukset samaan kasaan Raamatun ohjeiden kanssa: jos teet näin ja näin, etkä ikinä tee noin, kelpaat. Ihmisille, opettajalle, Jumalalle - tavoitteena olisi kelvata kaikille.

Useimmat Raamatun käskyt eivät jää pelkiksi kehotuksiksi, vaan ohessa mainitaan, että Jumala kauhistuu synnintekijää eikä siedä tätä silmissään. Jeesuksen kuolema toki muutti tätä asiaa, mutta silti on rankkaa ajatella, että synti tulee ihmiseltä ihan luonnostaan, kun taas syntien välttäminen on aika moista ponnistelua. Moni on aikansa asian kanssa taisteltuaan jopa päättänyt luovuttaa ja todennut, että jos kerran en pysty olemaan synnittä, mässäillään sitten kunnolla.

Mieleeni on toisinaan juolahtanut kysymys, mahtaako kaikki käskyt laatinut Jumala olla tosi tiukkapipoinen vai erittäin huumorintajuinen tyyppi. Onko hän todella ajatellut, ettei mitenkään voi suvaita silmissään tyyppiä, joka ei mahda mitään halulleen saada kaksi kakkupalaa yhden sijasta? Kokeeko Jumala yhä uudestaan karvaan pettymyksen huomatessaan, ettei hurskainkaan ihminen lopulta kykene pitämään hommaa hanskassa vaan sortuu syntiin?

Vai olisiko Jumala, joka varmasti tietää lopputuloksen jo etukäteen, laatinut omituisimmat ohjeet vain näyttääkseen vieläkin tiukkapipoisemmille ihmisille, ettei Jumalan suosiota noin vain tavoitellakaan tekojen kautta? Osaisiko kaikkivoipa Jumala jopa salaa iloita sen viikarin kanssa, joka sai oveluudella napattua viimeisen kakkupalan sukulaistädin nenän edestä?