Kirjoittanut
Suomeen on saapunut tuhansia pakolaisia eri puolilta maailmaa. Televisio, radio ja lehdistö ovat tuoneet riittävän selvästi kansalaisten tietoisuuteen, että maahanmuuttajien joukossa on todellisia avuntarvitsijoita, mutta ”joillakin tulijoilla on pahat aikeet mielessään”, kuten presidentti Sauli Niinistö tilannetta arvioi.
Olen ihmetellyt vuosien ajan, millaiseen tyhmyyteen ne valtioiden päämiehet sortuivatkaan, jotka aikoinaan allekirjoittivat Schengen-sopimuksen. Sehän takaa vapaan liikkuvuuden tiettyjen Euroopan maiden välillä.
Olen itse jonottanut mielelläni eri maiden raja-asemilla. Passien ja viisumien tarkastuksen jälkeen olen siirtynyt kohdemaahan tietoisena siitä, että viranomaiset eivät ole kiusallaan pyrkineet hidastamaan matkaani tai tutkineet minua pelkkää uteliaisuuttaan. Kaikilla tarkastustoimenpiteillä on pyritty vain varmistamaan, ettei valtakunnasta toiseen pääsisi matkustamaan rikollista väkeä.
Monet seurakunnat ovat ryhtyneet innoissaan evankelioimaan Suomeen tulleita pakolaisia. Seurakunnissa opetetaan – aivan oikein – myönteistä suhtautumista niihin, jotka sodan tai muiden katastrofien vuoksi ovat tulleet Suomeen hakemaan turvapaikkaa, jopa mahdollista kansalaisuutta.
On muistutettu myös siitä, että kun valtion jatkuvasti niukkenevat kehitysyhteistyömäärärahat supistavat lähetysjärjestöjen toimintaedellytyksiä kohdemaissa, Jumala on nähnyt hyväksi siirtää ”lähetyskentän” meidän ulottuvillemme.
Kuitenkaan erästä näkökulmaa ei ole juuri nostettu esiin maahanmuuttajien evankeliointia koskevassa keskustelussa. Seurakuntien evankelioimisryhmät vierailevat pakolaiskeskuksissa. Siellä kaukaa Suomeen saapuneet parhaassa iässä olevat nuoret miehet näkevät ikäisiään uskovia tyttöjä ja naisia. Silloin heissä saattaa herätä muitakin haluja kuin tarvetta vapautua synneistään ja islamista. Monet näistä miehistä ovat olleet pitkään erossa vaimoistaan ja yleensäkin naisista.
Tiedän erään kohtalokkaan tositapauksen. Uskova tyttö meni ”voittamaan pakolaispojan sielua Jeesukselle” seurakuntansa ryhmän mukana mutta voittikin elämänikäisen taakan itselleen. Omaiset kertoivat, että ”uskoontulonsa” jälkeen kyseinen mies, jolle tyttö synnytti lapsia, muuttui hirvittäväksi julmuriksi, joka ei enää päästänyt puolisoaan tai lapsiaan käymään seurakunnassa. Tämän avioliiton onnellisuudesta voi jokainen vetää oman johtopäätöksensä.
Kysymys kuuluukin: mikä meni pieleen?
Kirjoitus on julkaistu Ristin Voiton numerossa 18/2016.
