Näin uuden vuoden alussa mieli palaa viime vuoden tapahtumiin. Vuosi 2011 oli ennen kaikkea menetysten vuosi. Surujen kitara ei enää soi Topi Sorsakosken esittämänä, kuninkaallisia häitä ei voi enää seurata Erkki Toivasen elegantissa seurassa, Tervanevan sankarin Mika Myllyläkin taival päättyi arvaamatta. Osa suomalaisuutta kuoli myös heidän mukanaan.

 Suomalainen kristikansakin sai kesän lopulla suru-uutisen, kun rakastettu evankelista Kalevi Lehtinen sai iäisyyskutsun. Lehtinen oli maailmalla tunnetuin suomalainen evankelista. Hän toi Raamatun Jeesuksen poikkeuksellisen elävästi meidän aikaamme ja ruokki nälkäisiä sieluja kirkkokunnasta riippumatta.

 Vaikka Kalevi Lehtinen ammensi julistukseensa vaikutteita viidennen herätysliikkeen traditiosta (ja oli niitä itse luomassa!), hän uransa loppupuolella erottui kuitenkin selvästi teologialtaan osasta henkilökohtaista herätystä korostavista liikkeistä. Minua kosketti erityisesti Lehtisen viime kesänä Kansanlähetyspäiviltä radioitu esiintyminen. Hän aloitti puheensa "herätyskristillisen" osan toteamalla, että Jumala rakastaa jokaista ihmistä ehdoitta. Jumala ei edellytä ihmiseltä mielenmuutosta, jotta me kelpaisimme Hänelle. Jumala ei siis aseta ehtoja omalle rakkaudelleen.

 Ihmisen todellinen parantuminen alkaa Kalevi Lehtisen mukaan silloin, kun hän tunnustaa ja tunnistaa Jumalan kertakaikkisen rakkauden omassa elämässään. Lehtiselle herätys on sitä, että Jumala ensin herättää ihmisen rakkaudellaan, josta seuraa mielenmuutos eli parannus. Ihminen siis kääntyy Jumalan rakkauden puoleen ja toivoo jatkuvaa elämää yhteydessä Jumalaan.

 Kalevi Lehtinen oli sillanrakentaja eri tavalla uskovien kesken. Hän sitoutui jo 60-luvulla periaatteeseen, jonka mukaan toisten kristittyjen selän takana ei puhuta pahaa. Hänen mukaansa vihaan on vain yksi lääke: ymmärrys. Hän totesikin elämänsä loppuvaiheessa, ettei hänellä ollut vihamiehiä, vaan haavoittuneita ystäviä.