Päivän Salmi

Mikko Salmi pakinoi milloin huvittaa

Mikko Salmi

Halosen Suomi tullut tiensä päähän

29.9.2011 14.40
Mikko Salmi
Kirjoittaja on Oulun Karjasillan seurakunnan pappi ja Toivon Päivän juontaja.

"Tämän ajan tappavin sairaus on yksinäisyys." Näin totesi roomalainen Sant'Edifio-yhteisön jäsen, neurologi Leonardo Emberti Gialloreti luennossaan Oulun diakoniapäivillä tämän viikon alussa. Hän esitteli seurakunnasta uuden toiminnallisen vision, jossa seurakunta nähtäisiin ennen kaikkea perheenä, jossa ihmissuhteet ovat kiinteitä ja turvallisia.

Gialloreti  kyseli alustuksessaan aiheellisesti: "Miten seurakuntalaiset voisivat luoda kodinomaisuutta seurakunnassa, jos sen työntekijät eivät pidä kirkkoa kotinaan?" Neurologina hän kiinnitti erityishuomion siihen, että yksinäisyyden hylkiminen on kirjoitettuna ihmisen kromosomeihin.

Gialloretin yhteiskuntakritiikki kohdistuu ennen kaikkea nykyajalle tyypilliseen ehdottomaan vapauden vaatimukseen. Kun keskiluokkainen ihminen on vapautunut yhteisöjen (perhe, suku, uskonto, politiikka) kahleista, hän on itse asiassa vapauttanut itsensä yksinäisyyteen. Ihminen syntyy kuitenkin vasta suhteessa toiseen ihmiseen. Ihmisyys käyttäytyy itse asiassa hyvin samalla tavoin kuin onni: Ihminen on aina onnellinen jostain.

Meidän aikamme todellinen köyhyys on Gialloretin mukaan yksinäisyyttä. Ja pahinta, mitä ihmiselle voi tapahtua on, että hän on samalla yksinäinen ja muulla tavoin köyhä. Tässä on kirkon tulevaisuuden suuri mahdollisuus. Kirkon tulisi tarjota koti niille, joilla ei ole perhettä ja turvallista yhteisöä. Kirkko voisi synnyttää ihmiset uudelleen kohtaamalla ihmiset tasa-arvoisesti ja tarjoamalla kodinomaisen ympäristön. Kirkon tulisi olla ihmisyyden tyyssija, jossa jokaista kohdeltaisiin Jumalan perheeseen kuuluvana.

Gialloreti kohdistaa ajattelussaan kritiikkinsä myös pohjoismaiseen hyvinvointivaltioon. Ulkoistamalla yhteiskunnalliset ongelmat korkeiden verojen maksamisella ihmiset vapauttavat itsensä sosiaalisesta vastuusta. Emme elä enää solidaarisina kansalaisina yhteiskunnassa rinnatusten, vaan ostamme verovaroilla itsemme vapaiksi "perheemme" pahoinvoinnista. Toisten ihmisten hankalat kohtalot eivät näin sotke itseämme toteuttavaa elämäntapaa.

Halosen Suomessa on totuttu puolustamaan pohjoismaista hyvinvointiyhteiskuntaa mantraksi asti.  Nykyinen malli on toiminut aikansa, mutta nyt tarvitaan uudenlaista politiikkaa sekä kirkossa että yhteiskunnassa. Sosiaalista vastuusta ei voi paeta loputtomasti veroeuroja maksamalla. Toimiva yhteisvastuu rakentuu tulevaisuudessa perhekeskeiselle yhteiskunta-ajattelulle korkeiden verojen sijaan. 

Edellinen artikkeli: Voiko diakoniaa brändätä?
Seuraava artikkeli: "Kristillinen" vihapuhe

Kommentit: 9 kommenttia

kommentti

Gialloretin ajatukset kuulostavat kiinnostavilta ja olen hänen kanssaan varmaan aika lailla samoilla linjoilla monesta asiasta.

"Kirkon" tulee kohdella ihmisiä Jumalan perheeseen kuuluvina. Tai siis seurakuntalaisten tulee näin tehdä. Siitä en kuitenkaan ole tietoinen, mitä on "tasa-arvoinen" kohtaaminen. Esimerkiksi ihmisperheissä jäsenet eivät välttämättä ole "tasa-arvoisia". Yksi on isä, yksi äiti, sitten löytyy siskoja ja/tai veljiä, isompia tai pienempiä. Mutta "tasa-arvo" tulee harvemmin mieleen kodinomaisesta ilmapiiristä puhuttaessa. Ennemminkin perheessä kullakin on oma roolinsa, jossa saa vapaasti olla. Joku on puhelias, toinen vaitelias, joku ehkä yhteiskunnallisesti paremmassa asemassa kuin toinen jne. Ulkoisista asioista huolimatta kuitenkin ollaan samaa perhettä.

30.9.2011 16.01

kommentti

En tiedä, onko oma perspektiivini jotenkin kovinkin harhainen, mutta oma vaikutelmani on se, että ihmissuhdeköyhyys ja taloudellinen köydyys eivät ihan hirveän usein osu samaan henkilöön. Myös moni sinänsä taloudellisesti varakas henkilö on hyvin yksinäinen etenkin syvällisempien asioiden kanssa (bisneskontaktit ovat usein täysin eri asia kuin oikeat ystävät), ja moni taloudellisesti köyhä taas omaa rikkaita ja syviä ihmissuhteita.

Tämä ajatus on muuten niin totta:
"Ulkoistamalla yhteiskunnalliset ongelmat korkeiden verojen maksamisella ihmiset vapauttavat itsensä sosiaalisesta vastuusta.Ulkoistamalla yhteiskunnalliset ongelmat korkeiden verojen maksamisella ihmiset vapauttavat itsensä sosiaalisesta vastuusta."

Itsekin tunnistan samaa itsestäni. Kun esim. näkee kadulla ihmisen makaamassa, soittaa ehkä kyllä 112:een, mutta ei herkästi itse ala auttamaan. Omia käsiään ei viitsi liata, kun kerta yhteiskunta on palkannut asiaa hoitamaan väkeä. Sama juttu on seurakunnan palvelutehtävienkin kohdalla. Kun on palkatut työntekijät, muut veltostuvat kyseisten asioiden hoidossa. Ikäänkuin esimerkiksi lähetystyön voisi rahoja lahjoittaen ulkoistaa vain muiden tehtäväksi.

30.9.2011 16.23

Aamutoveri

Maailma ei toki lopu Haloseen, vaan Magdalassa on Marioita.

http://aputoimittaja.puheenvuoro.uusisuomi.fi/84581-demariatetta-myydaan-seksilla

Sijoittajanvastuun puolustaminen edellyttää ajan hengen mukaista itsenäisyyden puolustamista.

1.10.2011 9.03

Kommentoija

Salmi sekoittaa mielivaltaisesti tutkijan tuloksia omiin mielipiteisiinsä.

Kristillisen opin näkökulmasta syy on syntisen ihmisen lakeemuksessa. Kun syntiä ei ole, ei ole myöskään mahdollisuutta parannukseen ts. on vain eri vaihtoehtoja, ei lopullista oikeaa ja väärää.

Pappi ei voi ulkoistaa pahaa yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen tai sen yhteen ilmiöön. On lähdettävä paljon juurevammin liikkeelle!

1.10.2011 12.36

Laurentius Köyliöläinen

Jotenkin tuntuu siltä, että haloslaisen Suomen lisäksi niinistöläinenkin Suomi hiipuu.

Toimi Kankanniemi on 30 vuoden jälkeen kyllästynyt Suomen Kristillisdemokraattien nykykokoomuslaisuuteen ja poistuu laitumelta.

Bjarne tuntuu olevan tänään asiasta harmissaan...

2.10.2011 12.41

Ilkka Espoosta

Tässä näkyy taas Mikon hyvä puoli. Aika onnistunut kannanotto. Pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta on laitostanut:
- rakkauden
- lasten kasvatuksen
- työn saannin

Yksinäisyys on totta myös Ev. Lut seurakunnissa. Liian vähän vieraat ihmiset pääsevät juttelemaan. Kirkkokaffeet messun jälkeen ovat hyvä asia ja niissä voisi painottaa uusien ihmiskontaktien synnyttämistä.

2.10.2011 14.38

kommentti

Ilkka Espoosta kirjoitti:

"Yksinäisyys on totta myös Ev. Lut seurakunnissa. Liian vähän vieraat ihmiset pääsevät juttelemaan. Kirkkokaffeet messun jälkeen ovat hyvä asia ja niissä voisi painottaa uusien ihmiskontaktien synnyttämistä."

Totta. Harmi vain, että kirkkokahvitkin ovat usein varsin laitostuneet. Samat naamat järjestävät kirkkokahvit, ja samat naamat juttelevat toistensa kanssa. Joka kirkkokahveille yksinään menee, yksinään myös valitettavan usein kirkkokahvitteleekin ilman, että välttämättä kukaan sanoo sanaakaan. Tässä suhteessa on itse kunkin syytä katsoa peiliin.

2.10.2011 20.04

Jeesus yhdistää

Mikko kirjoitti: "Kirkko voisi synnyttää ihmiset uudelleen kohtaamalla ihmiset tasa-arvoisesti ja tarjoamalla kodinomaisen ympäristön. Kirkon tulisi olla ihmisyyden tyyssija, jossa jokaista kohdeltaisiin Jumalan perheeseen kuuluvana."

Olisikohan Jeesuksella jokin osuus ihmisen uudelleen syntymisessä ja Jumalan lapseksi tulemisessa?

Itse kuulun seurakuntaan, jonka keskipisteenä on Jumalan Sana, kirjoitettu ja lihaksi tullut. Sen seurauksena on myös se, että me olemme yhtä perhettä, jossa yksinäinen on löytänyt kodin ja epäonnistunut särkyneiden majatalon.

Seuraukseen ei päästä, jos etsitään seurausta, eikä Häntä, joka seurauksen voi saada aikaan.

3.10.2011 13.08

Tuulikki2

Kyllä apostolienteoista saa kuvan alkuseurakunnan rakastavasta ja huolehtivasta yhteydestä. Tämä rakkaus veti ihmisiä puoleensa. Ja kyllä tätä rakkautta ja yhteyttä näkyy tänäkin päivänä siellä missä Jumalan Henki yhdistää ihmisiä.
Sama Henki saa myös huolehtimaan lähimmäisistä, eikä odotottamaan vaan että yhteiskunta huolehtii.
Tänäpäivänä yhteiskunnan maksetut huolehtijat uupuvat taakkansa alle.

12.10.2011 17.51
 

Esirukouspalstalta

"Pyydän esirukoustanne vastasyntyneen pienen ja hänen äitinsä puolesta. Pyydän rukoilemaan heidän elämäänsä Jumalan siunausta."
mummi Esirukouspalstalle
Radio Dei
1:00
Ajankohtaistunti
Ajankohtaistunti nostaa esiin viikon...
2:00
Raamattu kannesta kanteen
2:30
Matka halki Raamatun
Radiopastori Jukka Norvannon aiheena...
3:15
Shalom
3:30
Elämän Syke
6:00
Raamattu kannesta kanteen
6:50
Virsiä ja harrasta...
Kuuntele Radio Deitä