Kävin kuusivuotiaan tyttäreni kanssa muutama viikko sitten mielenkiintoisen teologisen keskustelun. Juttutuokiomme eteni jotenkin tähän tapaan:

- No, mitäs teitte eskarissa tänään?
- Käytiin metsäretkellä ja etsittiin aarretta.
- No, mitä sää isi oot tänään tehny?
- Oon valmistellu saarnaa, joka pidetään pari viikon päästä helatorstaina.
- Mistä sä oikein aiot puhua?
- No siitä, kun Jeesus astui 40 päivän päästä pääsiäisestä taivaaseen.
- Miten taivaaseen voi astua? Eikö sinne pikemminkin pitäisi lentää?
- Aivan joo, itse asiassa Raamatun tekstin mukaan pilvi vei Jeesuksen taivaaseen.
- Kuka ihmeen Pilvi?
- No, ei kukaan Pilvi. Uskontunnustuksessa käytetään vain tuollaista vanhalta kuulostavaa termiä, kuin astui ylös taivaisiin. Oikeammin se Jeesus varmaan lensi.
- Miksi se Jeesus meni taivaan kotiin? Eikö se viihtynyt meidän ihmisten seurassa?
- En mä usko, että sillä oli kauheesti mitään meitä ihmisiä vastaan. Se vaan halusi mennä välillä tapaamaan omaa isäänsä taivaan kotiin ja samalla se voi kertoa Jumalalle kuulumisia maan päältä. Maailman lopussa Jeesus tulee noutamaan meidätkin sitten taivaan kotiin.
- Ei kai se tuu ihan vielä?
- Ei. En mä usko. Miten niin?
- Mä ainakin haluaisin mieluummin olla maan päällä kuin taivaassa. Mun mielestä maan päällä on kivempaa kuin taivaassa.
- Vai niin. No, sehän kuulostaa ihan hyvältä. Mutta ajattele, että taivaassa ei ole enää huolia ja murheita. Sormeen ei tuu enää pipiä ja iskälläkin on enemmän aikaa leikkiä sun kanssa.
- No, sitten mä haluankin taivaaseen. Mutta ihan vähän ajan päästä.