Päivän Salmi

Mikko Salmi pakinoi milloin huvittaa

Mikko Salmi

Arkkipiispanvaalin kahdet kasvot

26.3.2010 14.00
Mikko Salmi
Kirjoittaja on Oulun Karjasillan seurakunnan pappi ja Toivon Päivän juontaja.

Maaliskuun arkkipiispanvaali oli ennennäkemätön julkisuusnäytelmä kirkon historiassa. Koskaan aikaisemmin eivät kirkolliset asiat ole nousseet yhtä laajasti valtakunnallisen median pääotsikoihin.

Vaalin tulos oikeastaan vielä kruunasi koko vaalikamppailun - vain yksitoista ääntä erotti Miikka Ruokasen arkkipiispan hiipasta. Kuvaavinta tiukasta hiipparoinnista oli Iltalehti.fi-verkkosivun hätäinen uutisointi, jossa Miikka Ruokanen julistettiin huhujen perusteella jo voittajaksi.

Kuka tai ketkä olivat vaalin voittajat? Suuri voittaja oli luterilaisen kirkon imago. Aikaisemmin mediassa lähinnä naispappi- ja homovastaisena näyttäytynyt kansankirkko sai moniulotteisemmat kasvot. Kari Mäkisen valita arkkipiispaksi kertoo kirkosta vieraantuneelle, että avarampi kristillinen ihmiskäsitys on kirkossa voittamassa. Enää Paavalin sanoja ei pidetä yhtä sitovina kuin Jeesuksen opetusta lähimmäisyydestä. Mäkisen äänestäjäjoukko uskoo, että Raamatusta on oikeasti erotettavissa jokin ydin, johon ei kuulu naispappeuden torjuminen ja homojen ihmisoikeuksien riisto.

Toinen vaalin voittajista oli Miikka Ruokanen ja hänen edustamansa elävän evankeliumin puolesta puhunut kannattajakunta. Ruokanen haastoi tasapäisesti jo kertaalleen Turun arkkihiippakuntaan valitun piispan, mikä kertoo toisaalta Ruokasen karismasta ja mediaosaamisesta sekä Kari Mäkisen vaisusta valtakunnallisesta profiloitumisesta Turun arkkihiippakunnan piispana. Mäkinen jäi oman hiippakuntansa usealla alueella kakkoseksi vaalituloksessa, mikä kertoo myös Mäkisen paimennettavien tyytymättömyydestä esipaimeneensa.

Entäpä sitten vaalien häviäjät? Kirkko jakaantui vaaliprosessin jyrkästi kahtia. Mäkisen kannattajakunnan ytimen muodostivat körttitaustaiset kirkon älykkövaikuttajat, joiden mielestä Ruokasen edustama oppi- ja raamattukeskeinen teologia on auttamattomasti vanhanaikainen ja älyllisesti köyhä. Mäkisen kannattajat liputtivat suvaitsevaisen kirkon puolesta, mutta ovat tilaisuuden tullen tukkimassa kaikkien naispappeutta ja homoparien siunaamista vastustavien kirkon toimijoiden kirkolliset vaikutusmahdollisuudet.

Ruokasen kannattajat puolestaan nimittivät Mäkisen valintaa kirkon luopumuksen tilan osoitukseksi. Mäkinen edustaa heidän mukaansa epäluterilaista "musta tuntuu" -teologiaa, josta Lutherin määrittelemä raamattuperiaate on kaukana. Kirkon jako liberaaleihin ja konservatiiveihin saattaa vaalin jälkeen elää hyvinkin sitkeästi, mikä luultavasti rapauttaa kirkon toimintakykyä tulevaisuudessa.

Summa summarum. Arkkipiispanvaali osoitti toimivuutensa. Media sai toisella kierroksella hiillostettavakseen riittävän erilaisen taisteluparin, josta oli herkullista laatia hyvä otsikoita. Jatkoa ajatellen on kuitenkin vakavasti pohdittava, onko kymmenen äänioikeutetun muodostama valitsijayhdistys riittävä kannattajapohja ehdokasasettelua varten. Vaali nimittäin osoitti, että turhan suuri ehdokasmäärä vaalin ensimmäisellä kierroksella rajoitti merkittävästi keskustelua.

Lisäksi Turun arkkihiippakunnan piispalla on liian suuri etulyöntiasema uutta arkkipiispaa valittaessa. Tätä taustaa vasten on suoranainen ihme, että Miikka Ruokanen kiri loppumetreillä ihan Kari Mäkisen kannoille.

Edellinen artikkeli: Lordi pitää huolen
Seuraava artikkeli: Kuka ihmeen Pilvi?

Kommentit: 4 kommenttia

Sakari Pöyhönen

Mitä pitäisi miettiä mediapastorin mietteistä? Mitä yleensä tarkoitetaan "avarammalla ihmiskäsityksellä" ja mitä kirkon teologiassa ja päätöksenteossa merkitsee Paavalin opetusten ja Jeesuksen asettaminen eri kategoriaan? Ainakin tuosta kuviosta tulee mieleen "hajota ja hallitse"-idea, jonka avulla Raamattu saadaan näyttämään sisäisesti ristiriitaiselta. Tätä "ideaa" käytettiin "työvälineenä" jo valituksen aikaisessa teologiassa ja silloisessa kirkon johdossa. Aseet ovat samat kuin 1700-luvun kirkkopolitiikassa? Kuitenkin hengellinen kansanherätys sotki kuviot ja Jumalan Sanalle uskollisten maallikoiden avulla kirkon johto muuttui - voisiko sanoa - yht`äkkiä - "ääriraamatulliseksi" raamatullisen suunnan voimahahmon Gustaf Johanssonin astuessa kirkon peräsimeen ( ensin dogmatiikan professorina lähes kymmenkunta vuotta, piispana 1885-1899,josta lähtien arkkipiispana aina v:teen 1931 ).
Vahvana tukena Johanssonilla oli O.I.Colliander ( piispana 1899-1924 ),
jonka jykevä mielipide oli (samoinkuin Johanssoninkin): kirkon ei pidä ammentaa tunnustuspohjaansa tunnustuskirjoista, vaan Raamatusta, josta löytyy kirkolle vankka pohja ja oikea suunta (kritiikkiä sai osakseen näiltä kirkon "voimahahmoilta" lestadiolaisuus, Evankeliumiyhdistys ja Pelastusarmeija).

Kirkon piispallinen, toiminnallinen johto näyttää siis olleen hurskaiden ja hyvin raamattu-keskeisten miesten hallussa miltei puolivuosisataa! Muuttuiko tämä ns. kansankirkko hyvin eläväksi, sanoisiko "herätyskristilliseksi"? Mielestäni ei. Liberaaliteologian hyökyaalto, sekin Saksasta lähteneenä (sieltä myös raamatullinen suunta eli beckiläisyys) alkoi jyllätä voimalla teologisessa opetuksessa. Hurskaat ja jumaliset piispat eivät kirkollisella arvovallallaan kyenneet estämään liberaalin raamatuntulkinnan hyökyaaltoa maahamme.

Väitän. Olkoon kirkon piispallinen johto sitten "tosiheränneiden" tai liberaalien hallussa, lopullinen kamppailu käydään ruohonjuuritasolla paikallisseurakunnissa. Niinkauan kuin luterilaisen kirkon seurakunnissa on Raamatulle uskollisia, klassisen teologian omaavia työntekijöitä, niinkauan kirkolla on toivoa. On järjetöntä suunnitella jotain kirkkoyhteisöä, jolla on samanlainen rakenne kuin luterilaisella kansankirkolla.
Raimo Mäkelä kirjoittaa juuri ilmestyneen Perusta-lehden pääkirjoituksessa:" Luther-säätiö voi kyllä hyödyntää kirkon rappiotilaa ja saada kannattajia ja osallistujia niin kauan kuin nämä ovat vielä kirkossa ja heillä on siis vähintään henkinen kaksoisjäsenyys. Jos he eroavat kirkosta ja liittyvät siihen uuteen kirkkoon, joka Luther-säätiön on välttämättä muodostettava, he samalla ajautuvat tiukan hierarkisesti hallittuun hengelliseen yhteisöön, joka elää eristyneenä ghettona ja joutuu kiinnittämään tavattomasti huomiota sisäiseen puhtauteen ja kuriin eikä voi suuntautua ulospäin `kaikkeen maailmaan`voittaakseen sieltä ihmisiä Jeesukselle."
Mäkelän mukaan edessä on piinavuodet jännitteiden keskellä: elämää "perusteittensa kanssa ristiriidassa olevan kirkon kanssa".

Mielestäni ei ole syytä minkäänlaiseen kyynisyyteen ja apatiaan. Me odotamme herätystä, joka murtautuu läpi liberaalisten, teologisten esteiden; nousee tavallisen kansan keskuudesta kuten tapahtui valistuksen ajan jälkeen. Joku voi pitää tällaista ajattelua ja tällaista toivoa naivina toiveajatteluna. Pitäköön. Helvetin joukot eivät voita Kristuksen seurakuntaa, jolla luja Jumalan sana on perustana ja elävä toivo siitä, että JEESUS TULEE TAKAISIN! Tule Herra Jeesus!

27.3.2010 14.18

kommentti

"Kuka tai ketkä olivat vaalin voittajat? Suuri voittaja oli luterilaisen kirkon imago. Aikaisemmin mediassa lähinnä naispappi- ja homovastaisena näyttäytynyt kansankirkko sai moniulotteisemmat kasvot. Kari Mäkisen valita arkkipiispaksi kertoo kirkosta vieraantuneelle, että avarampi kristillinen ihmiskäsitys on kirkossa voittamassa. Enää Paavalin sanoja ei pidetä yhtä sitovina kuin Jeesuksen opetusta lähimmäisyydestä. "

En tiedä, olenko itse jo niin kaukana kansankirkosta, etten meinannut pysyä perässä - vai onko kirjoittajalla varsin korkeat oletukset kansankirkon jäsenten teologisesta tietämyksestä. Mutta minun käsittääkseni kirko(i)sta vieraantuneet eivät yleensä edes tiedä, kuka joku Paavali on/oli, saati mitä tämä on opettanut. Vielä vähemmän he tekevät mitään arvioita jostain Paavalin ja Jeesuksen opetusten suhteista sen perusteella, mitä kirkossa tapahtuu. Mäkiselläkin lienee kolmiulotteiset kasvot, joten ulottuvuuksia lienee yhtä monta kuin Paarmalla. Erona aiempaan on ehkä se, että Mäkisen puheet ovat ehkä vielä epämääräisempiä kuin aiemman arkkipiispan puheet olivat. Ammattitoimittajatkaan eivät usein osanneet ottaa selvää, mihin Paarma kantaa milloinkin otti ja miten. Arkkipiispakamppailussa Mäkiseltä ei saatu kuin homoasiaan selvä kanta. Lopuista mediat eivät löytäneet kirjoitettavaa, kun eivät saaneet epämääräisestä puheesta mitään selvää. Eräs tuntemani vanhus totesikin minulle kuunneltuaan vaalikeskustelun radiosta, että hän kannatti Ruokasta, koska toinen ehdokas veivasi sanoja, mutta ei osannut sanoa selvää näkemystä mihinkään. Mielummin sitä kuuntelee selkeitä näkemyksiä kuin epämääräistä sanojen pyörittelyä.

No, aika näyttää, mitä Mäkisen kaudella on luvassa: saiko kirkko vain uudet kasvot, vai sekä uudet kasvot että myös uuden kannanottojen esittäjän.

"Jatkoa ajatellen on kuitenkin vakavasti pohdittava, onko kymmenen äänioikeutetun muodostama valitsijayhdistys riittävä kannattajapohja ehdokasasettelua varten. Vaali nimittäin osoitti, että turhan suuri ehdokasmäärä vaalin ensimmäisellä kierroksella rajoitti merkittävästi keskustelua."

Mielestäni 10 ehdolle asettajaa on sopiva määrä. Nytkään ongelmana ei ollut niinkään ehdokkaiden määrä, vaan se ettei keskustelua osattu järjestää nykyaikaisesti. Jos olisi tehty esim. nettipohjainen keskustelun aloitus, jossa jokaiselle olisi esitetty 5-10 kysymystä (kaikille samaa) + jokainen olisi saanut lisäksi esittää yhden kysymyksen muille ja itselleen, olisi saatu 12-17 kysymyksen kattavat vastaukset kaikilta ehdokkailta nettiin. Siitä olisi ollut helppo sitten jatkaa täsmäkeskustelua paneeleissa. Mutta vaalipaneelit toteutettiin muinaisella tavalla: aloittaen tyhjästä. Eikä kirkon tiedotuskeskus osannut käyttää edes nettiä vaalien ehdokkaiden esittelyyn ja näiden erojen esille tuomiseen. Muut mediat hoitivat tätä työtä, mutta keskustelu jäi tosiaan varsin vaillinaiseksi. Syy tähän ei siis kuitenkaan ollut ehdokkaiden määrä. Kyllä eduskunta- ja presidentinvaaleissakin hyvät keskustelut saadaan aikaan, vaikka ehdokkaita on selvästi menneitä arkkipiispanvaaleja enemmän. Niissä vain tiedotus osataan hoitaa paremmin.

27.3.2010 23.10

Ilmari

Mikko Salmen kirjoitus on kyllä avara ja kaikkien mieliä hivelevä, sekä homojen, että homoseksiä synniksi ajattelevien. Kirjoituksestasi saa vaikutelman, että puollat ja siunaat hoseksuaalista seksiä, sekä olet sitä vastaan. Mutta eihän näin voi olla todellisuudessa. Paavali sanoo, älköön puheenne olko on on ja ei ei. Jeesus sanoo, joka ei ole meidän puolellamme, se on meitä vastaan. Ei sellainen kirkko ole hyvä enää kenellekään, joka hyväksyy kaiken rakkauden nimissä. Piispat ovat jo antaneet riittävän monta lausuntoa, joiden sisältö on tämä: Toisaalta asia on näin, mutta toisaalta asia ei olekaan niin. Lopuksi ei pysty löytämään, mikä oli lausunnon päätös.
Jos tunnustamme tosiasiat, ei kai mikään muu asia ole kirkossa aiheuttavut niin paljon riitaa ja hajontaa, kuin juuri naispappeus kysymys. Siksi on vähintäänkin oikeus epäillä, että naispappeuden avaaminen kirkossa oli kohtalokas ja toeloginen virhe. Tätä ei kuitenkaan kukaan uskalla myöntää, vaikka nähdään, että kirkko rapautunut voimakkaimmin juuri tähän asiaan. Nyt ollaan piispojen johdolla ajamassa homoseksualisuutta kirkon virkoihin. Tämä tulee hajottamaan ja rapauttamaan vielä voimakkaammin monelle niin rakasta kirkkoamme. Sakari Pöyhönen kirjoittaa osuvasti. Ratkaisevinta on sittenkin mitä paikalliseissa seurakunnissa tapahtuu, miten ruohonjuuritason työntekijät ja vastuunkantajat uskovat. Valitettavasti piispojen teologiseen pätevyyteen emme voi enää laittaa toivoamme. He näyttävät olevan palkkarenkejä, joiden ääntä eivät lampaat enää kuule. Nokia mission kodalla piispat epäonnistuivat ykseyden luomisessa. Nyt vuorossa on Luther Säätiö. Afrikkaa pidetään Suomessa kai sivistymättömänä pakana mantereena, mutta Etelä-Afrikan valtiossa pystyttiin kuitenkin totuuskomissiossa sopimaan vielä isommista asioista. Nyt olisi totuuskomission aika Suomessakin . Olisikohan Martti Ahtisaarella aikaa selvittää Luther Säätiön ja kirkon kiistoja. Ikiaikojen Jumala meitä armahtakoon, Jeesuksessa on meidän toivomme.

28.3.2010 21.16

Tommi

"Mäkisen äänestäjäjoukko uskoo, että Raamatusta on oikeasti erotettavissa jokin ydin, johon ei kuulu naispappeuden torjuminen ja homojen ihmisoikeuksien riisto."

Lausahduksesta jäi mietitytämään, onko helsingin sanomat-tyyppinen uutisointi aiheesta riistänyt meiltä ajattelun vapauden? Kannattaa Ruokanen kannattajineen homojen ihmisoikeuksien riistoa?

Onko jonnekin kirjattu, että jokaisella ihmisellä on oikeus saada parisuhteensa siunatuksi ev.lut. kirkossa?

29.3.2010 10.42
 

Esirukouspalstalta

"Pyydän rukousta jo aikuisen esikoispoikani puolesta, että hänelle vihdoinkin avautuisi mieluisa opiskeluala ja opiskelupaikka. Anna Jeesus siunauksesi ihmissuhteisiinkin."
äidin sydämeltä Esirukouspalstalle
Radio Dei
17:00
STT:n uutiset
17:00
USKON ILTA
17:10
Hartaus
17:20
Viikon teos
"Se oli ihme" Kirjoittaneet Bruce...
17:30
Israel-raportti
17:45
Shalom
18:00
Avainradio
Kuuntele Radio Deitä