Mikko Salmi pakinoi milloin huvittaa
Kirkolla menee huonosti. Nuorten aikuisten aloittamaan kirkosta eroamisvillitykseen on tarttunut jo vanhempienkin sukupolvi. Joka vuosi kirkko menettää Porvoon verran väkeä. Kun tilalle on tarjolla vain Loviisan kokoinen ihmisjoukko, nousee kirkon talousihmisillä pala kurkkuun. Kohta on rovastien eläkkeet syöty.
Ihmisillä tosin menee vielä huonommin. Ihmisjärkeen vetoava maailmankatsomus hakkaa kristillisen maailmankuvan netin keskustelupalstoilla mennen tullen. Ihmiset eivät ole valmiita jättämään elämäänsä ja kuolemaansa Jumalan käsiin, vaan rimpuilevat omassa voimassaan kohti maanpäällistä iankaikkista elämää. Ihmismielessä elää sitkeästi ajatus, että tiede säästää ihmisen kuolemalta. Jumala on ajettu tylysti nurkkaan.
Jumala kuitenkin on. Halusimme sitä tai emme. Kirkon tehtävänä on tarjota sielullista musiikkia ihmisten arkeen ja juhlaan, jotta kuolemanpelko hellittäisi. Kirkon tulee olla Jumalan käsinä ja jalkoina ihmisten arjessa, jotta Jumalan rakkaus tulisi näkyväksi. Pelkän sanan kirkon aika on ohi.
Kirkolle valitaan ensi viikon torstaina uusi messias. Tai no ainakin Johannes Kastaja. Ääni, jonka tehtävänä on puhua synnistä, armosta, rakkaudesta, toivosta, häpeästä ja uskosta. Silläkin uhalla, että ihmiset sulkevat korvansa ja radionsa. Kaiken, minkä tuleva arkkipiispa tekee aidosta rakkaudesta on oikein. Arkkipiispan moraalinen ohje voisikin kuulua: Rakasta, ja tee mitä huvittaa!
Tampereen piispa Matti Repo sanoi tällä viikolla Hämeen sanomissa, ettei uusi arkkipiispa ole messias. Häneen ei voi kuulemma asettaa liiallisia toiveita. Mutta, kai nyt arkkipiispalta voi edes jotain odottaa! Muutenhan uutta arkkipiispaa on turha edes valita! Uusi arkkipiispa ei ole messias, mutta vähintäänkin huutava ääni maalla ja kaupungissa, joka tarvittaessa pesee työntekijöittensä ja seurakuntalaisten jalat.
Kari vai Miikka? Miikka vai Kari? Kummankin ehdokkaan kohdalla herää monia kysymyksiä. Kari Mäkinen painottaa kirkollisen kielenkäytön kansankielisyyttä, silti hänen argumentaatiostaan on vaikea selvää. Miikka Ruokanen taas korostaa moraalisissa ratkaisuissa Raamatun arvovaltaa, mutta sallii omassa elämässään Raamatun tekstien vapaan tulkinnan. Mäkinen puhuu kirkon tehtävästä osana muun yhteiskunnan elämää, mutta unohtaa, ettei kirkko ole vain yhteiskunnallista keskustelua varten, vaan on kiinnostunut ihmisten sielujen pelastuksesta. Ruokanen taas tarjoaa mielellään mediaan suoria vastauksia, mutta jättää välillä elämän monimuotoisuuden huomioimatta.
Kari vai Miikka? Miikka vai Kari? Monista kysymyksistä huolimatta Suomen kirkko saa ensi torstaina hyvän arkkipiispan, joka ansaitsee koko kirkon tue ja suuren esirukoilijajoukon.
tepa
rukkoilkaa kaikki, jotka ossaatte.
4.3.2010 15.41nyt on kova paikka.
Taivaan Iskän tahto olis tärkeää
piispan vaalissa.
rahis
Jos olet äänioikeutettu, niin älä jätä näissä vaaleissa äänestämättä!
4.3.2010 16.21Timou
Yksiselitteinen vastaus kysymykseen: Miikka - tietenkin. Nyt jos koskaan kirkko tarvitsee muutosta ja Mäkisen myötä kaikki jatkuu niin kuin ennenkin, mitä nyt homokysymyksessä vähän lipsutaan. Miikan myötä kirkkoon tulee eloa ja kiinnostavuutta sekä elämänmakua. Hänellä on oikeasti visioita homman uudistamisesta - vapaaehtoisten käytön vapauttaminen, kirkko kansanliikkeeksi, elävää hengellisyyttä jne. Mäkisen ratkaisu on fundeeraus ja isot hallintoyksiköt.
4.3.2010 18.05villihanhi
Harvoinpa on tainnut arkkipiispan vaali herättää yhtä paljon keskustelua ja kiinnostusta kuin nyt. Netti antaa keskustelumahdollisuuksia uudessa laajuudessa.
4.3.2010 18.54Näissä keskusteluissa minua harmittaa se, että Ruokasen avioerot vedetään yhä uudestaan esiin. Eikö kristinuskon ydinsanoma olekaan anteeksiantamus?
Uskon, että Ruokanen on eroasiansa Jumalan kanssa selvittänyt, ja se merkitsee, että Jumala ei niitä enää muistele. Onko siis meillä ihmisillä oikeus yhä uudestaan kaivaa vanhat epäonnistumiset esiin ja vihjailla niiden epäraamatullisuudesta. Tällainen ei sovi omaan uskonnäkemykseeni.
On aivan eri asia, että Mäkisen raamattukriittinen linja on voimassa yhä tänään, eikä hän edes näe tarpeelliseksi tehdä siitä parannusta.
Liisa
Kyllä tässä nyt tarvitaan ennen kaikkea jatkuvaa rukousta,että Jumala johdattaa tämän vaalin kirkkomme kannalta oikeaan lopputulokseen.Elämme sellaista aikaa,että nyt jos koskaan tarvitaan kirkon johtoon viisasta ja Raamattuun nojaavaa johtajaa.Ja sehän juuri arkkipiispan tulisi olla.Jos nyt luisutaan yhä enemmän maailmalle mieleiseen suuntaan ja hylätään Jumalan sanan auktoriteetti,niin mihin kirkkoa enää tarvitaan?Ollaan vaaliin asti jatkuvassa rukousrintamassa,vain siten kirkollamme voi vielä olla toivoa ja se voi myös säilyä yhtenäisenä.Rukoillaan sitä,niin kauan kuin se vain on mahdollista!
4.3.2010 19.55Martti Niemi
Olen nimimerkki TIMOU:n kanssa samoilla linjoilla. Jos Jumala suo, niin Miikka on Suomen kirkolle siunaukseksi. Luotan valitsijoihin.
4.3.2010 20.33Sakari Pöyhönen
Säpsähdin kun luin Mikon tekstistä lauseen:" Kohta on rovastien eläkkeet syöty."
5.3.2010 0.52Hyvältä tuntui lukea:"Ihmiset eivät ole valmiita jättämämään elämäänsä Jumalan käsiin, vaan rimpuilevat omassa voimassa kohti maanpäällistä iankaikkista elämää."
Toiselta ehdokkaalta kolumnisti on jäänyt kaipaamaan tekstiä, jossa esiin olisi tullut enemmän "sielujen pelastus" ja toisen kohdalla, ei oikein hyvältä tuntunut viittaus jonkinasteiseen, sanoisiko "leväperäisyyteen", kun kysymyksessä on ehdokkaan omassa elämässä tapahtuneet ratkaisut. Tällä kohdalla olisi Mikolta kaivannut hieman enemmän itsehillintää kysymyksen asettelussa, joka juuri nyt koskettaa kymmenien tuhansien kirkon jäsenten elämäntilannetta.
witness
Pitääkö muuten arkkipiispan olla alamainen kirkon jäsenille vaiko Jumalalle? Kirjoittamaton totuus kun lienee, että ehkäpä noin kymmenesosa ev.lut.kirkon jäsenistä on henkilökohtaisessa uskossa. Uskonnollinen ja harras toki voi olla, mutta ilman uudestisyntymistä Pyhästä Hengestä ei voi ymmärtää Raamattua Jumalan Sanana.
5.3.2010 7.13Päivi
Tapahtukoon Jumalan tahto. Itse toivoisin Miikka Ruokasesta uutta arkkipiispaa. On hyvä, jos arkkipiispa pystyy puhumaan suoraan, selkeästi ja avoimesti ja ottaa rohkeasti kantaa. Arkkipiispan ei tarvitse olla humanisti vaan rohkeasti Raamatun Sanaan tukeutuva kristitty. Miikka Ruokanen on henkilökohtaisen uskonelämänsä (tärkein asia) lisäksi myös kyllin oppinut tähän korkeaan virkaan.
5.3.2010 17.19hon
En oikein ymmärrä viittausta "Miikka Ruokanen taas korostaa moraalisissa ratkaisuissa Raamatun arvovaltaa, mutta sallii omassa elämässään Raamatun tekstien vapaan tulkinnan." Ruokanen ei missään käsittääkseni ole sanonut, että hänen avioeronsa olisivat hyvä juttu, suositeltava malli, Jumalan tahdon ja Raamatun mukaisia. Meistä kukaan ei pysty elämään Raamatun ohjeiden/käskyjen mukaan, mutta ei se tarkoita, että meidän pitäisi tehdä omasta elämästämme ja pystyväisyydestämme käsin mittaria sille, mikä on syntiä,sallitua, moraalisesti oikein, väärin... Mielenkiintoiseksi menisi, jos tekisimme itsestämme ja omasta elämästämme Raamatun tulkintamme avaimen. Eli koska olen itsekäs ihminen ja teen itsekkäitä ratkaisuja, joilla aiheutan vanhinkoa ympäristööni, en voi sanoa, että itsekkyys on väärin ja Jumalan tahdon & Raamatun vastainen elämäntapa ts. syntiä. Näinkö se menee?
5.3.2010 17.42JoN von Hartikainen
hon: "Meistä kukaan ei pysty elämään Raamatun ohjeiden/käskyjen mukaan" ... tämä nyt ei ihan pidä paikkaansa. Ei Jumala muodon vuoksi niitä käskyjä antanut, vaan tottakai mikäli Jumala meille jotain käskyjä antoi, niin on meillä mahdollisuus niitä myös noudattaa. Toki siis kykenemme elämään Raamatun ohjeiden & käskyjen mukaan, tosin ihminen ei aina välttämättä halua elää näiden mukaan.
5.3.2010 18.12hon
JvH: ehdottomasti samaa mieltä siitä, ettei käskyjä ole muodon vuoksi annettu, eikä meillä ole aina halua niitä noudattaa, mutta ei meistä kukaan kyllä pysty täydellisesti Jumalan tahtoa tässä elämässä toteuttamaankaan. Tahtoakin voi olla, mutta voimaa ei: pyhyys ja pahuus, kauneus ja rumuus, Jumalan kuvuus, mutta särkynyt sellainen pysyy siihen asti, kunnes katselemme kasvoista kasvoihin. Uskon kyllä pyhitykseen, mutta en synnittömyyteen tämän elämän aikana. Syystä tai toisesta ristin juurelle on pysähdyttävä, ei vain kerran, vaan yhä uudestaan ja samojenkin helmasyntien kanssa.
5.3.2010 18.23witness
Joskus hyvä ero on parempi kuin huono liitto. En usko kenenkään uskovan eroavan 'kevyesti', vaikka erot ovatkin lisääntyneet. Usein henkilö, joka itse ei ole eronnut, voi vaatia muilta samaa ja joskus jopa tuomita eronneen tietämättä taustoja.
5.3.2010 20.02Manu Ryösö
Olen Mikko Salmen kanssa samaa mieltä siitä, että arkkipiispaan kohdistuu aivan liian suuria odotuksia. Samalla ajattelen myös aivan samoin, että häneen tuleekin kohdistua tiettyjä odotuksia. Hänen tulisi myös vastata Raamatun kriteerejä. - Olen myös huolissani tulevasta. - On kuitenkin hyvä, että Miikka Ruokanen puolustaa Raamatun arvovaltaa julkisuudessa.
5.3.2010 20.14Manu Ryösö
Minusta arkkipiispanvaalissa heijastuu tietty "isän ikävä". Suomen evl-kirkoista on katoamassa miehen malli; hengelliset isät. Tilalle on astumassa postmoderneja/sukupuolineuraaleja heppuja(ns. pappeja). Ehkä siksi arkkipiispaan kohdistuu korostunutta "isän ikävää". Ehkä tämän problematiikan juuret/avaimet ulottuvat jo niihin Paavalin kriteereihin, joita hän seurakunnan kaitsijalta edellyttää...
5.3.2010 20.19Sakari Pöyhönen
On virkistävää tavata Manu Ryösö näilläkin palstoilla viime kevättalvella Kotimaan Verkkolehden sivuilla käydyn mammuttikeskustelun jälkeen, joka pääsisältöisesti koski kysymystä missä määrin kirkko on kansankirkko ja missä määrin ei.
7.3.2010 6.03Manulta tuolloin löytyi terävää analysointia, pohdiskelua ko. kysymyksestä, myös henkistä ja hengellistä avaruutta.
Nyt tuossa Manun tekstissä on jollakin tavoin arvoituksellista: " Hänen tulisi myös vastata Raamatun kriteerejä."
Viimeinen lause tekstissä mielestäni paljastaa, että kritiikin kohteena on Ruokanen; Mäkisen hän näyttää päästävän vähemmällä.
Priskilla
Mitä tulee M.Ruokasen avioliittojen reposteluun, niin ne on otettu esille homoliittojen puolustajien taholta vasta-argumentaatioksi homoliittojen kieltäjille. Katsotaan, että jos arkkippiispaehdokas voi solmia useamman kerran avioliiton niin kyllä silloin pitää sallia samaa sukupuolta olevien parisuhteen kirkollinen siunaaminen tai jopa avioliitto.
7.3.2010 13.16Muuten asia tuskin olisi noussut pinnalle.
Manu Ryösö
Sakarille
8.3.2010 8.15Kiitos tervehdyksestä ja aiempien ajatusteni arvostavasta kommentoimisesta.
Olen pahoillani, jos arviointini pääkohteena vaikutti olevan Ruokanen. Se ei ole tarkoitukseni. Henk. koht. olen sitä mieltä, ettei kumpikaan ehdokkaista oikein vastaa seurakunnan kaitsijan kriteerejä. Mäkinen on kuitenkin avoimessa konfliktissa Raamatun arvovallan suhteen. Eikä hän edes myönnä virheitään... Ruokanen myöntää (vaikka ei teekään niistä samoja johtopäätöksiä kuin monet Raamatun auktoriteettia kunnioittavat olettaisivat. - Ruokanen on tässä suhteessa turvallisempi vaihtoehto...
witness
Olen samaa mieltä, ettei kumpikaan ehdokkaista täytä kriteerejä, mutta ratkaisevinta on juuri tuo ero, myöntääkö omat virheensä. Tässä nyt on selkeä tilaisuus Suomen kansalle (/valitsijamiehille) osoittaa, mikä kanta kirkossa otetaan homousasiassa.
8.3.2010 8.36Manu Ryösö
Olen samaa mieltä kuin Witness, mutta näen ko. ongelman hyvin laajana...
8.3.2010 11.37Pohdin tätä teemaa laajemmin juuri kirjoittamassa blogissani:
http://www.kotimaa24.fi/blogit/uusimmat/article/?id=5972&bid=185