Mikään ei ole hankalampaa kuin hyvä arvokeskustelu ei-uskovan tuttavan kanssa. Ei siksi, että ei-uskovissa tuttavissani olisi jotain vikaa, vaan siksi etten itse usein tule puhuneeksi arvovalinnoistani. Saatan sitten harmitella jälkeenpäin sitä, että varon ottamasta osaa keskusteluun, etten vaan jeesustelisi liikaa. Kuitenkin tunnen oloni sitä kotoisammaksi, mitä avoimemmin saan olla oma itseni elämänkatsomukseni kanssa, vaikka muut eivät jakaisikaan sitä kanssani.

            Ystäväni kertoi pyydelleensä hyvän arvokeskustelun lomassa anteeksi ei-uskovalta ystävältään sitä, että alkoi puhua Jeesukseen liittyvistä asioista. Keskustelukumppani oli vastannut siihen "ei sun tarvii mun takia sensuroida sun mietteitä". Mielestäni keskustelukumppanin asenne oli kohdallaan. Aikuisten ihmisten välillä pitäisi olla sen verran kykyä kohdata erilaisuutta, että jokainen saisi aihetta sivuavassa keskustelussa puhua sensuroimatta mietteistään uskonnollisia tai ideologisia osioita. Käännytys ja aivopesu ovat tietenkin asioita erikseen, mutta ei kaikki uskonto- tai arvokeskustelu ole aivopesua.

            Me uskovat olemme ehkä joskus liiankin herkkiä välttämään raamattutulvan vyöryttämistä toisten niskoille. Luultavasti ihmiset kuitenkin erottavat tyrkyttääkö uskova omia näkemyksiään vai keskusteleeko hän tavallisesti omasta arvopohjastaan käsin. Toivoisin itselleni ja muille uskoville omanarvontuntoa pitää kiinni oikeudesta olla sensuroimatta itseään. Ei ole kiellettyä keskustella asioista, joista on toisen kanssa eri mieltä.

            Voi olla, ettei ei-uskovalle ole väliä, saako hän keskustella uskovan kanssa arvoista syvemmin. Olen parikin kertaa kuullut bussissa, kun joku selittänyt ystävästään "niin se on siis uskova, mutta se on ihan ok". Varmasti monelle ei-uskovalle riittää se, että heidän uskova ystävänsä on mukava tyyppi siinä missä kuka tahansa muukin heidän ystävistään. Olen kuitenkin huomannut, että sen sijaan minulla olisi tarve tulla syvemmin ymmärretyksi uskovana. Haluaisin tietää, miten ei-uskovat ystävät suhtautuvat uskooni ja pitävätkö he minua hyvin outona. Ehkä siksi olisi syytä rohkaistua keskustelemaan, siis ihan oman itsensä takia.