Murtokohta

Esko Murto

Ydinsota ja ihmiskuva

2.2.2010 12.02
Esko Murto
Esko Murto on pastori Suomen Luther-säätiössä ja hoitaa Matteus-yhteisöään.

Miten ihminen toimii, jos kaikki käyttäytymistä rajoittavat ulkoiset pakotteet poistetaan? Millaiseksi ihmisyhteisö muodostuisi, jos se pääsisi tai joutuisi aloittamaan järjestäytymisensä täysin puhtaalta pöydältä? Miten yksilö käyttäisi sille annettua vapautta?

Kävin katsomassa Viggo Mortensenin tähdittämän elokuvan "Tie". Se oli hyvä elokuva, joskaan en suosittele kyseistä filmiä kenellekään, joka toivoo vain kevyttä viihdettä arjen raskautta helpottamaan. John Hillcoatin ohjaama, Cormac McCarthyn kirjaan perustuva tarina kertoo ydinsodan jälkeisestä maailmasta matkaa tekevän isän ja pojan näkökulmasta. Järjestäytynyt yhteiskunta on romahtanut, minkäänlaista esivaltaa ei ole. Ruoasta ja tarvikkeista on pula. Kuinka ihmiset toimivat?

Hillcoatin elokuva on täynnä joko säälittäviä tai suorastaan vastenmielisiä hahmoja. Vahvemmat sortavat heikompiaan, eikä ihmisellä ole muuta arvoa tai koskemattomuutta kuin se, minkä kiväärillä pystyy itselleen takaamaan. Ihmisen häikäilemättömyys toisen hyväksikäyttämisessä huipentuu kannibalismissa: elintarvikepulasta kärsivässä maailmassa vahvempi kirjaimellisesti syö heikomman.

Jos elokuvan haluaisi tiivistää yhteen esineeseen, se olisi Mortensenin näyttelemän isän mukanaan kuljettama revolveri. Ase on itsepuolustusväline kahdellakin tapaa. Ilmeisimmän käyttötarkoituksen (vihollisen ampumisen) lisäksi pistoolin piippu takaa isälle ja pojalle pakotien hitaasta kidutuksesta julmien kannibaalien kynsissä. Elokuvan järkyttävimpiä kohtauksia ovatkin ne, joissa isä neuvoo poikaansa aseen käyttämisessä itsemurhatarkoitukseen. Toisen ihmisen pahuus on niin valtava, että lasta suojellakseen hänet täytyy opettaa tappamaan itsensä kiinnijäämisen sijaan.

Esivallan puutteessa jokainen yksilö on oman itsensä poliisi, puolustuvoimat - ja pappi. Tarinan synkkyydessä on myös mukana moraalinen pohdinta. Isä yrittää taata pojalleen turvan ja ravinnon, kuitenkaan sortumatta samaan keinoja kaihtamattomaan barbarismiin, kuin ympäröivät jengit. Leirinuotiolla isä puhuu pojalle "liekistä" joka heissä palaa, ja jota heidän täytyy pitää yllä. "Liekki" tarkoittaa esimerkiksi sitä, että he eivät syö ihmisiä, vaikka muut söisivätkin. Elokuvan symboliikassa juuri kannibalismi saa suuren merkityksen - siihen tiivistyy koko ajatus ihmisestä, joka menestyäkseen on valmis tuhoamaan toisen ihmisen. Katsojalle esitetäänkin kysymys: "Olisitko sinä valmis tekemään oikein silloinkin, kun esivalta ei sitä enää valvo?" Onko hyvyys vain yhteiskunnan luoma tapa, vai onko siinä jotain sellaista todellisuutta, joka säilyy jopa yhteiskunnan romahdettua?

Kumpi siis edustaa "aitoa ihmisyyttä" - vahvimman oikeuteen tarttuneet kannibaalit, vai "liekkiä" sydämessään vaalivat isä ja poika? Elokuva jättää kysymyksen avoimeksi. Katsojan täytyy itse ratkaista, kumpi on ihmissydämelle luonnollisempaa. Kristittynä ja teologina minulle mielenkiintoisimmaksi kysymykseksi nousi juuri tämä. Filmin kuvaus tuntuisi lopulta kulkevan hyvin samansuuntaisilla linjoilla luterilaisen perisyntiopin kanssa. Hillcoatin elokuva on ahdistavuudessaankin terveellinen muistutus siitä, mitä ihmisen sydämestä todella löytyy, jos sitä alkaa juuria myöten tonkia. Kuinka paljon meidänkin hyveellisyydestämme on vain sivistyksen ja lainsäädännön tuomaa pintasilausta, joka rapisisi nopeasti pois jos olosuhteet olisivat toiset!?

Toisaalta, sanomaksi ei jää pelkkä pahuus. Elokuvan isässä ja pojassa kuvastuu ihmisessä luomisen lahjana vaikuttava heikko, mutta silti todellinen taju siitä, mikä on oikein ja mikä ei. Ehkä vielä paremmin heissä kuitenkin näkyy kristityn ihmisen jalo toivo ja kutsumus. Pyhä Henki kutsuu ja ohjaa etsimään Jumalan tahtoa jopa silloin, kun ympäröivä maailma on sen hylännyt, ja sen noudattamisesta koituu inhimillisesti ajatellen vain rasitetta. "Liekki, jota pitää vaalia" ei ole vain moraalikoodisto, vaan elämäntapa, jopa elämä itse.

"Mitä hyötyä on ihmiselle, jos hän voittaa koko maailman, mutta menettää sielunsa?" Ja kääntäen: mitä tappiota on ihmiselle, jos hän menettää kaiken - mutta säilyttää sielunsa Jumalan omana!

Seuraava artikkeli: Korkean kynnyksen toimintaa?

Kommentit: 12 kommenttia

tellervo

kiitos hyvästä kirjoituksesta.
Järkyttävä elokuva, mutta kuvaa hyvinkin nykypäivää, jos ihminen saa tehdä mitä tahansa toisille.
Siunausta ja voimia kaikille toteuttaa sitä mikä on oikein

2.2.2010 15.37

outi mueller

Kiitos! Tuli mieleen mm. Don Richardsonin kirjat "Peace Child" ja "Lords of the Earth"... Tosikuvausta Irian Jayasta...

5.2.2010 15.22

Martti Vaahtoranta

Kiitos, Esko! Hieno analyysi. Olisiko tämä alku tasokkaalle kristilliselle elokuvakritiikille. Sille olisi kovasti tarvetta.

8.2.2010 14.58

Megan

"Mitä tappiota on ihmiselle, jos hän menettää kaiken, mutta säilyttää sielunsa Jumalan omana."
Aivan upeasti sanottu! Usko Jeesukseen on kaikkein tärkein asia, jonka ihminen voi löytää. Säilyttämisen arvoinen asia.

8.2.2010 16.21

Maija

Huh huh. Onpa elokuva. Se pitäisi nähdä.Itse olen lukenut viikon sisällä kaksi vahvaa kirjaa. Toinen kertoo Kiinan maanalaisen seurakunnan kamppailuista ja toinen kartanolaisten vankina olleen Leevin elämästä. Ihmisen ääretön pahuus sai julmia muotoja, mutta liekki säilyy ja kantaa. Nämä kirjat kertovat tositarinaa eletystä elämästä tällä vuosisadalla. Nämä kristityt Kiinassa menettivät kaiken ja silti säilyttivät uskonsa. Jumalan avulla.

3.3.2010 10.16

PropeciaDRrx

An erectile dysfunction doctor will always advise you that you should take adequate steps in the early stages because seeking timely treatment can help you prevent further complications. Buy Propecia It was next to impossible to get more after my first 2 bottles ran out.
Buying CialisOnline

16.5.2011 22.02

PropeciaDRrx

Needless to add, quit unhealthy habits such as smoking, alcoholism and tobacco abuse. Propecia Online This sexual dysfunction is more psychological than physical because only half of the impotence problem occurs for physical conditions.
Cialis Online

21.5.2011 15.12

PropeciaDRrx

However, analyses have brought to light that those lifestyle preferenceslike substance abuse and alsocigarette smoking are responsible for more than 25% of all erectile dysfunction instances. Propecia Contraceptive effectiveness may be reduced by antibiotics, antifungals, anticonvulsants, HIV-fighting drugs, St. John s Wort, and other drugs that speed the body s breakdown and use of contraceptive hormones, which could result in unintended pregnancy or breakthrough bleeding. Examples of such drugs include barbiturates (amobarbital [Amytal], phenobarbital [Barbita, Luminal]), griseofulvin (Grifulvin V, Gris-PEG), rifampin (Rifadin, Rimactane), phenylbutazone (Butazolidin), phenytoin (Dilantin), carbamazepine (Carbatrol, Tegretol), felbamate (Felbatol), oxcarbazepine (Trileptal), topiramate (Topamax), and, possibly, ampicillin (Marcillin, Omnipen).
Buying CialisOnline

27.5.2011 0.11

PropeciaDRrx

These natural therapies help in relaxing the mind and help in curing Erectile Dysfunction caused by tension and stress. Propecia Online Sildenafil citrate was introduced with the brand name Viagra in 1998.
Cialis Online

6.6.2011 19.45

PropeciaDRrx

Sometimes it is sufficient to change diet, get enough sleep and rest. Propecia Sexual Health: Birth Control - Side Effects of Birth Control PillsSwitching the brand of birth control pill used may help deal with side effects.Some women have side effects when taking birth control pills.
Cialis

14.6.2011 13.09

amorryirm

[url=http://mov55.com/in.cgi?2][img]http://l3.image.analteenangels.com/tour1/images/preview/montage/header_montage_2.jpg[/img][/url]
[URL=http://borgvegobook.freehostingx.com/gay-gift-wedding.html]gay gift wedding[/URL]
[URL=http://tedeneno.mezoka.com/arizona-fuck-buddy.html]arizona fuck buddy[/URL]
[URL=http://hydmildbimysq.000adz.com/downloadable-free-membership-no-porn.html]downloadable free membership no porn[/URL]
[URL=http://outochasem.pht.ro/ed-in-school-sex.html]ed in school sex[/URL]
[URL=http://faitathesi.tha.im/picture-of-celebrity-having-sex.html]picture of celebrity having sex[/URL]

beach florida key nude
xxx porn sample
asian teen love
teenie pic post
root canal dentistry

[URL=http://ecglammyche.beesimple.co.uk/chloe-sevigny-suck.html]chloe sevigny suck[/URL]
[URL=http://dazzmatupo.php1h.com/camaras-ocultas-de-sexo.html]camaras ocultas de sexo[/URL]
[URL=http://cytranecal.webhosting-4all.info/black-sex-link-chicken.html]black sex link chicken[/URL]
[URL=http://urezdipu.prophp.org/jj-redick-bio.html]jj redick bio[/URL]
[URL=http://taipelinof.0adz.com/same-sex-marriage-law.html]same sex marriage law[/URL]

free movie only sex
bikini online jigsaw puzzle
close sex ups
hot sexy man and woman
eighteenth century fashion

[URL=http://wealthsiterting.i34u.com/malay-singapore-sex.html]malay singapore sex[/URL]
[URL=http://getfwaffparsfrec.hipacia.info/large-and-lovely-dating.html]large and lovely dating[/URL]
[URL=http://obtionede.swiftphp.com/nude-pic-shakira.html]nude pic shakira[/URL]
[URL=http://abgudechic.botetr.com/camera-hidden-pic-voyeur.html]camera hidden pic voyeur[/URL]
[URL=http://ninacafor.x50.cc/black-blow-hardcore-job-teen.html]black blow hardcore job teen[/URL]

nokia sexy theme
attention deficit disorder in teen
lesbian breast milk
little summer fucking
boarding school lesbians

[URL=http://crigaxesti.quangcaophuyen.net/bikini-model-see-through.html]bikini model see through[/URL]
[URL=http://vierangentdit.rab7net.org/when-does-sperm-die.html]when does sperm die[/URL]
[URL=http://rastvidreppge.rab7net.org/hot-sex-story-true.html]hot sex story true[/URL]
[URL=http://joajoursugo.phpzila.net/hustler-adult-magazine.html]hustler adult magazine[/URL]
[URL=http://onsupabiz.my-php.net/bild-lilli-vintage.html]bild lilli vintage[/URL]

free black sex sample
gay bem dotados
sexy internet tv free channels
calvin klein black bikini
nude news anchor woman

[URL=http://ventevepart.rom.0lx.net/gay-tv-networks.html]gay tv networks[/URL]
[URL=http://rectpantsuppdesc.twohosting.com/teen-suicide-pics.html]teen suicide pics[/URL]
[URL=http://nijinilo.kedija.com/british-amateur-sluts.html]british amateur sluts[/URL]
[URL=http://umawtosi.metrohosting.info/black-black-picture-sexy-woman.html]black black picture sexy woman[/URL]
[URL=http://saibammocons.beesimple.co.uk/cillian-murphy-nude.html]cillian murphy nude[/URL]

adytum builder gay
couple picture sexing
free grils photo teen
cheney dick hunt
pussy tiny tit

14.9.2011 4.47

replicac52672

i
i
i

27.9.2011 13.48

Esirukouspalstalta

"Ystävät. Voisitteko rukoilla Jumalan puhdistavaa totuutta elämääni. Olen kihloissa, mutta minulla ei ole asian kanssa rauhaa. En tiedä, mitä minun tulisi tehdä. Koen syyllisyyttä tunteistani ja siitä, etten pysty antautumaan kihlatulleni. Pyydän Jumalan rakkautta ja armoa tässä tilanteessa."
Vaikea aika Esirukouspalstalle
Radio Dei
19:10
Rovastin puolituntinen
19:40
Kirjamessujen parhaita...
Ohjelmassa kuullaan koosteena...
20:00
Ristitulta
21:00
Uskontäyteistä
21:30
Matkaevästä
Juhani Happonen lukee Martti Lutherin...
21:35
Yöluotsi
22:10
Black Gospel
Kuuntele Radio Deitä