Lauantain piispanvihkimys tuli ja meni. Siitä olisi paljon kirjoitettavaa, mutta ehkä en ryhdy niin suureen kuvaamisurakkaan. Tekisi mieli sanoa vain niin kuin pakanallisen Suuriruhtinas Vladimirin lähettiläät sanoivat raportoidessaan Konstantinopolin jumalanpalveluksesta: "emme tienneet olimmeko taivaassa vai maan päällä, sillä maan päällä ei ole sellaista loistoa eikä sellaista kauneutta; tiedämme vain sen että Jumala on siellä ihmisten kanssa ja että heidän jumalanpalveluksensa on parempi kuin missään muussa maassa." Veisattiin niin että ikkunat helisivät. Se oli jotain se.

Mutta kekkereitä seuraa aina lasku. Hiipat ja sämpylät hoidettiin jo ennen juhlia, nyt lienee toisenlaisen maksamisen aika. Väisäsen tapaus menee tuomiokapituliin ja edessä saattaa olla lievempi kurinpitomenettely tai pappisoikeuksien pysyvä menettäminen. MTV3:n uutisten mukaan Tampereen hiippakunnan hiippakuntadekaani Ari Hukari toteaa: "Ei voi olla toista piispaa, toisen piispan alaisuudessa." Hukarin mukaan tässä on syy, jonka tähden kapitulin on ryhdyttävä toimenpiteisiin.

Toteamuksesta aukenee kuitenkin kaksipiippuinen tilanne, jota kai pulmaksikin voisi sanoa. Kysymys kiertyy nyt sen ympärille, tunnustaako kapituli Matti Väisäsen ylipäänsä piispaksi sanan teologisessa merkityksessä.

Olisihan näet aina mahdollista, että kapituli viileän ylimielisesti toteaisi, ettei Väisänen mikään oikea piispa olekaan, vaan hoitaa lähinnä jotain kunniatehtävää jossain ruotsalaisessa perinneyhdistyksessä nimeltä Missionsprovinsen. Tällöin Matin mahdolliset eläkepäivien harrastukset ja halu pitää hassua hattua ja erikoista kävelykeppiä eivät millään muotoa pakottaisi kapitulia toimintaan. Saavathan eläkerovastit harrastaa oudompiakin asioita, kuten vaikka perhosten keräilyä.

Vaan jos kapituli päätyykin erottamaan Väisäsen siksi, että "ei voi olla toista piispaa toisen piispan alaisuudessa", se tämän myötä tietyllä tapaa kumminkin ja kaikesta huolimatta (vaikkei tahtoisikaan) tulee tunnustaneeksi, että lauantain piispanvihkimyksessä tapahtui sittenkin jotain kirkko-opillisesti perustavan tärkeää. Jotain todellista tehtiin, jotain sellaista, jossa ei ollut kyse leikistä, ei pelkästä kivasta seremoniasta - vaan jostain "oikeasta". Ja siksi Väisäsen status Tampereen hiippakunnan papistossa ei voisi enää jatkua entiseen tapaan.

Eräs ystävä tähän kommentoikin: "ei tyhjällä voi argumentoida." Se on totta. Jäämme odottamaan, millaisen tunnustuksen kapituli ehkä tulee antamaan lauantain piispanvihkimyksestä.

Mutta oli ne kyllä hienot kekkerit.