Murtokohta

Esko Murto

Kansa saa sellaiset johtajat, kuin se ansaitsee

12.3.2010 8.00
Esko Murto
Esko Murto on pastori Suomen Luther-säätiössä ja hoitaa Matteus-yhteisöään.

Arkkipiispanvaali tuli ja meni. Jotkut ehtivät jo huomata, että ratkaisu tapahtui 12 äänen marginaalilla - jos apostolit olisivat olleet valitsemassa, lopputulos olisi ehkä ollut toinen. No, tiedä heistä.

Äänestystulos taisi olla ainoa piste, jossa ehdokkaat tulivat lähelle toisiaan. Koska kyse ei ollut suorasta kansanvaalista, on mahdollista että valitsijat itse tekivät ratkaisunsa toisilla perusteilla, mutta ainakin sivusta seuranneen kansan silmissä kyseessä oli nimenomaan teologisen vastakkainasettelun leimaama vaali.  

Miikka Ruokanen edusti pehmeää konservatiivisuutta. Hän ei profiloitunut kampanjoinnissaan teologiseksi tappelupukariksi, mutta silti lehtien arvioissa hänet leimattiin "konservatiiviksi" - ja moni pelkäsi että Miikan myötä kirkko menisi taaksepäin kehityksessään. Media nosti vaalin ykkösteemaksi homosuhteiden siunaamisen, ja siinä Mäkinen profiloitui selvästi myönteiselle kannalle, Ruokanen vastustavalle. En tiedä kuinka paljon tämäkään lopulta valitsijoiden äänestyspäätökseen vaikutti - mutta yleisön mielissä vaalissa äänestettiin nyt myös kirkon tulevaisuudesta homokysymyksessä.

Konservatiivisten ystävieni facebook-päivitykset olivat eilen karua luettavaa. Hiljaiseksi vetää, surullista on. Synkistäkin tilanteista voi yrittää löytää valoisia puolia, ja nyt on niiden aika. Eli kaksi seikkaa, joiden tähden on hyvä, että Ruokasen sijasta valittiinkin Mäkinen.

1)      Valta tuppaa turmelemaan, ja kirkollinen valta ei ole tästä säännöstä poikkeus. Systeemin henki ottaa omakseen, ja helposti käy niin, että "realiteetit" alkavat kävellä yli teologian. Edellinen arkkipiispa sai konservatiivien äänet antamalla ymmärtää, että Rimpiläisen eläköitymisen jälkeenkin tie virkaan olisi naispappeuden vastustajille auki. Toisin kävi, systeemi puhuu. Ruokasen jääminen vaalissa kakkossijalle voi olla suurta varjelusta. Ehkäpä Jumala on suunnitellut jotain aivan muuta hänen varalleen, ja nyt se tie kutsuu.

2)      Joskus asioiden täytyy mennä todella huonoiksi ennen kuin muutos parempaan voi tapahtua. Raamatussa on tästä kyllä paljon esimerkkejä - niin yksilöiden kuin kansankin suhteen. Jani Sievinen sanoi joskus, että voitoistaan hän on oppinut vain sen, että vain häviön kautta oppii. Tappiot ja pettymykset ovat hetkiä, jolloin on aika pysähtyä miettimään, etsiä suuntaa, arvioida itseään. Kristitylle ne ovat hetkiä, jolloin rukoillaan ja kuunnellaan mitä Jumalalla on sanottavana. Nyt on aika ja mahdollisuus luopua kirkkoromantiikasta ja nähdä tilanne sellaisena kuin se on. Nyt on sopiva aika - korkea aika - paasikivimäisesti tunnustaa tosiasiat; vasta sitten voi odottaa jotain viisautta tulevaisuuden suhteen.

Helsingin äänioikeutetut menivät vahvasti Mäkisen taakse, vaikka Ruokanen olisi dogmatiikan professorina ollut tietyllä tapaa "Helsingin oma mies". Eero Huoviselle valitaan seuraaja vielä tämän vuoden aikana. Vaikuttaa melko todennäköiseltä, että Helsinkiin valitaan vähintään yhtä liberaali piispa kuin nyt valittiin arkkihiippakuntaan. Todennäköisesti liberaalimpi. Naispiispalle on kova tilaus. Vuoden loppuun tultaessa on varsin mahdollista, että enemmistö piispakunnasta puoltaa homoseksuaalisten liittojen siunaamista. Kehitys on nopeaa.

Lauantaina 20.3., eli reilun viikon päästä, Pyhän Sydämen kappelissa Helsingissä vihitään Matti Väisänen piispaksi. Me puhumme lähetyshiippakunnasta, koska Suomi alkaa olla yhä enenevässä määrin lähetyskenttä. Kansan kristinopin tuntemus on hyvin heikko, siihen sitoutuminen vielä heikompaa. Ei ole enää mitään "luterilaista Suomea", se meni jo. Jos asiaa miettii pitemmällä aikajänteellä - kymmenien vuosien päähän tulevaisuuteen - kyse ei ole mistään kirkkopolitiikasta, vaan ylipäänsä luterilaisen uskon säilymisestä Suomessa. Ei se välttämättä säily, ei Jumala ole sellaista luvannut. Mutta jos se on säilyäkseen, niin Jumala pistää ihmiset töihin. Niin hän aina toimii: ihmisten kautta.

Kukin tekee omat ratkaisunsa. Tiedän, että Väisänen ei kaikkia miellytä. Mutta kysykää ja arvioikaa mistä suunnasta hyvän paimenen ääni jatkossa selkeämmin kuuluu. Ja mistä kuuluu vain määkinäksi naamioitua murinaa. "Sillä oli karitsan sarvet, mutta sen ääni oli lohikäärmeen ääni." Älkää katsoko miltä se näyttää, vaan kuunnelkaa miten se puhuu - näinhän meitä Patmoksen Johannes opettaa. 

 

Kommentit: 57 kommenttia

Timo

Hyvä Esko. Tule mukaan uudistamaan kirkkoamme suvaitsevampaan ja oikeudenmukaisempaan suuntaan. Jeesus opetti näitä molempia meille kaikkille. Päinvastaiset arvot ovat syntiä. Karin valinta oli hieno juttu. Kehitys menee eteenpäin ja nyt olisi viittauksesi mukaan jo aika naispiispalle. Keskustelun kautta kirkkomme löytää yhtenäisyyden-erilaisten mielipiteiden kuuntelminen on tärkeää. Tässä suhteessakin tarvitsemme suvaitsevuutta ja viisautta molemminpuolin.

12.3.2010 10.29

Leila

"Ruokasen jääminen vaalissa kakkossijalle voi olla suurta varjelusta. Ehkäpä Jumala on suunnitellut jotain aivan muuta hänen varalleen, ja nyt se tie kutsuu."
Näin uskon. - Todelliset uskovat elävät ja toimivat Herransa kunniaksi Hänen työssään pääsääntöisesti maallistuneen kirkon hallintoelinten ulkopuolella.
Liberaalinen kirkkokin voi olla vertauskohta Herran omille "etsiä sitä mikä on ylhäällä; ei sitä mikä on maan päällä". - Herra tuntee omansa, ne jotka rakastavat Hänen Sanaansa ja pitävät Hänen käskynsä Hänen armollisella avullaan. Heidät HÄN pelastaa Jeesuksen uskolla ikuiseen elämään; siksihän kirkko on olemassa!

12.3.2010 10.41

Samuel

Vaikka pettymys on kova, voimme siis olla varmoja että Herra on kanssamme tässäkin myrskyssä. Sekin on varmaa, että tämä ei saa lannistaa meitä, emmekä voi jäädä tuleen makaamaan. Kilvoitelkaamme entistä tiukemmin voittaaksemme itsellemme se luvattu palkinto, joka perillä odottaa. Kootkaamme entistä ahkeramme aarretta sinne, missä mielipidemittaukset eivät aarteen arvoa vähennä, eikä mielipiteenmuokkaus asioita vääristä. Rakkaat siskot ja veljet, olemme oikealla tiellä emmekä saa antaa kenenkään houkutella meitä pois siltä.

12.3.2010 10.52

Timo

Kilvoitelkaamme oikeudenmukaisuuden, suvaitsevaisuuden, rakkauden puolesta. Jeesus ei tekisi muuta eikä opeta toista sanomaa. Näiden arvojen puolesta kutsun sinutkin Samuel tekemään työtä. Olemme oikealla tiellä pyhän hengen johdattamana ja eilisessä tuloksessakin oli pyhän hengen vahva läsnäolo.

12.3.2010 10.56

Samuel

Kiitos kutsusta Timo. En kuitenkaan tiedä mitä vastata, koska en tiedä mihin kutsut minua. Ihmisen mielestä monikin tie on oikeudenmukaisuuden, suvaitsevaisuuden ja rakkauden tie. Näiden arvojen sisältö ja paikka kuitenkin vaihtelee, koska ne ovat ihmisten kulloinkin määrittelemiä. Mutta Herra tietää, mikä on ikuinen totuus ja kertoo meille sanassa, kuinka voimme varmasti kilvoitella oikeasssa lajissa. Sinun kutsuusi en voi lähteä, mutta Herran kutsuun vastaan kyllä. Olen Hänen lampaansa ja tunnen kyllä paimeneni äänen. Sinun äänesi taas on minulle vieras, vaikka sanasi kauniilta kuulostavatkin.

12.3.2010 11.03

Timo

Kutsun sinua Herran ohjaamalle tielle missä on tilaa keskustelulle ja erilaisille mielipiteille. Uuden arkkipiispamme rakentavat mielipiteet olkoot kannustuksena meille molemmille.

12.3.2010 11.45

Sabra

Näissä liberaalien "keskusteluissa" on yleensä kyse vanhasta tutusta teemasta: " Onko Jumala todella sanonut..."? Jeesus vältti tämän Saatanan ansan pysymällä kirjoitetussa Jumalan Sanassa: "Kirjoitettu on...! Muu on harhaa ja eksytystä.

12.3.2010 14.01

Olli

Eiköhän nyt ole viimeistään aika sanoutua irti tästä maallistuneesta kirkkolaitoksesta. Raamattuun uskovia seurakuntia löytyy kyllä paljon Suomestakin, joihin ei piispoilla ym. ole sananvaltaa.

12.3.2010 15.57

Kalle

Kiitos Esko asiallisesta blogistasi. Vaikka arkkipiispan vaalitulos ei annakaan valoisaa tulevaisuutta kirkolle, voi valoisan tulevaisuuden nähdä Luther Säätiölle. Tuloksen pohjalta on vahva tilaus edustamallesi yhteisölle. Voi olla, että nähdään piaan myös naispiispa, mutta ne kaikki, naispiispuus/naispappeus ja homoliittojen siunaaminen, tulevat ateistisista, Raamatun arvovallan romuttavista lähteistä, eli feministisistä lähteistä. Feminismi pilkkaa Raamatun kirjoituksia. Lue tämä kirjasta PAIMENUUS, IHMISARVO JA SUKUPUOLI, tekijät Haverinen/ Janatuinen.

12.3.2010 16.58

Sakari Pöyhönen

Kysyisin Ollilta millä tavoin joku piispa tai arkkipiispa voi "ohjata" paikalliusseurakunnan opetusta ja julistusta? Kirkon seurakunnissa on täysi vapaus julistaa Kristusta, puhua uudestisyntymisenkin välttämättömyydestä, johtaa ihmisiä sielunhoidollisessa keskustelussa Jeesuksen luo, muodostaa uskovien rukous-ja raamattupiirejä. Työmahdollisuudet ovat verrattomasti paremmat kuin esim. -60-70-luvuilla, jolloin mm. nuorisoherätykset pyrittiin "sammuttamaan" kaikella kirkollisella arvovallalla. Rovasti Urho Muroma ja prof. Osmo Tiililä olivat kristikansan johtajina kaikenkaltaisen henkisen ja hengellisen painostuksen kohteena.

Meillä on luterilaisessa kirkossa täysi kokoontumis- ja ajattelunvapaus. Arkkipiispa tai piispa, olkoon hän kuka tahansa ei pysty nyky-yhteiskunnassa manipuloimaan ihmisten, kristittyjenkään ajatuksen vapautta. On korkea aika lopettaa provosoiva informaatio: nyt Mäkisen tultua arkkipiispaksi hän pystyy "erottamaan" säätiöläiset ja viidesläiset kirkosta! Ei ole valtuuksia eikä sellaista arvovaltaakaan. Tunnustavat kristityt tekevät nyt tavattoman tyhmästi jos nyt
jättävät kirkon.

Ei pidä jättää "kenttää" juuri kun mielenkiintoista ja haastavaa on tapahtumassa. Tarvitsemme naispiispan! Ehdotus: khra Aino Vesti ( väitös lienee teon alla ). Turku olisi Ainolle sopiva!

12.3.2010 17.41

Timo

No huh huh Kalle noita sinun kommentteja. Kaiken pahan takana ovatkin siis naiset ja vielä feministit. Sellaisen järjestö toiminta mikä kyseenalaistaa tasa-arvon sukupuolen, seksuaalisen suuntautumisen tai rodun vuoksi, tulisi vahvasti kyyseenalaistaa. Ajattelen niitä reppanoita naisia jotka esim avioliiton kautta ovat joutuneet tekemiseen tämän lahkon kanssa. Koittakaa päästä irti tuollaisesta tominnasta. Uskon, että naispiispan aika tulee pian ehkä jo tänä vuonna Helsinkiin. Toivoisinkin sitä ja jos se on feminismiä kannan sitä nimikettä ylpeänä.

12.3.2010 17.57

TH

Joskus muinoin piispojen tehtävänä oli johtaa seurakuntaa pelastumaan Jeesuksessa. Mutta nyt vaikuttaa enemmänkin siltä, että heidän tehtävänsä on johtaa kansaa eksymään Jumalan sanasta.
-
Ei mikään yllättävä suunta, mutta hyvin ikävä kuitenkin. Luullaksen suurin osa kirkon jäsenistä seuraa piispoja kuin hyvää paimenta, mutta toivottavasti mahdollisimman moni herää huomaamaan hurjan suunnan.
-
Meidän tulee huomata, että Jumala itse valitsi Mäkisen tehtäväänsä, eikä kirkon suunta tule olemaan vahinko. Vääräkin suunta on lopulta oikea! Mutta toivottavasti kirkon suunta on kuitenkin oikeasti oikea - sitä saamme ainakin rukoilla.

12.3.2010 18.47

Teikka

Joku sanoi, että puhe ihmisestä voitti puheen Jumalasta. Voi meitä.

12.3.2010 19.12

Timo

Olkaa armollisia sisarille ja veljille. Valtaosa kristityistä osaa erottaa uskon varjolla tapahtuvan hyväksikäytön. Vaihtoehto seurakuntiin hakeutuu usein psyykkisesti haavoittuvat ja mentaalisesti instabiilit henkilöt. Nämä henkilöt ovat hyväksikäytettävissä ja olen heitäkin ajatellut paljon kun olen näitä armottomia kommentteja lukenut. Itse pyrin aina olemaan heikoimman puolella.

12.3.2010 19.30

TH

Joskus muinoin piispojen tehtävänä oli johtaa seurakuntaa pelastumaan Jeesuksessa. Mutta nyt vaikuttaa enemmänkin siltä, että heidän tehtävänsä on johtaa kansaa eksymään Jumalan sanasta.
-
Ei mikään yllättävä suunta, mutta hyvin ikävä kuitenkin. Luullaksen suurin osa kirkon jäsenistä seuraa piispoja kuin hyvää paimenta, mutta toivottavasti mahdollisimman moni herää huomaamaan hurjan suunnan.
-
Meidän tulee huomata, että Jumala itse valitsi Mäkisen tehtäväänsä, eikä kirkon suunta tule olemaan vahinko. Vääräkin suunta on lopulta oikea! Mutta toivottavasti kirkon suunta on kuitenkin oikeasti oikea - sitä saamme ainakin rukoilla.

12.3.2010 20.43

Kalle

Timo hyvä, et tunnu tietävän mitä on todellinen feminismi on. Suosittelen uudelleen mainitsemaani kirjaa. Naisilla on aina ollut tärkeä tehtävä seurakunnassa. Jeesuskin ilmaisi ylösnousemuksensa ensin naisille. Naiset ovat rikkaus ja siunaus kirkossa ja hyvä/sopiva apu miehelle. Jumalan suuremmoinen luomisteko. Feminismi on kuitenkin pahan valloista lähtöisin, se tuhoaa jopa naisten luonnollisen, kauniin aseman perheessä ja kirkossa. Kyllä susia lammasten vaatteissa löytyy myös miehissä, mutta feminismi on pimeydestä. Älä sotke asioita naiseus ja feminismi. Todella surkuteltavia ovat ne, jotka yrittävät uskotella itselleen ja toisille paha on sittenkin hyvä asia. Näin näytät tekevän homoseksuaalisuuden ja feminismin suhteen. Lue enemmän, niin tiedät kirjoittaa feminismistäkin oikein ja sivistyneesti.

12.3.2010 20.44

Olli

Eiköhän kansankirkot ole tulleet jo tiensä päähän. Tulevaisuus on vapailla seurakunnilla, joihin liitytään omasta tahdosta ei pakkoliittämisellä syntymän jälkeen. Se on ainoa tapa pitää seurakunta opillisesti puhtaana. Kirkkolaitokset jäävät historiaan hitaasti mutta varmasti.

12.3.2010 22.08

Timo

Kalle tekstisi naisista on niin alentavaa että en suostu edes kommentoimaan. Naiset eivät ole misten apu vaan tasavertaisia kanssakulkijoita. Missä on sivistyksen taso, mitään propagandistisia kirjoja en lue. Uskon puolueettomaan tieteeseen.

12.3.2010 22.21

Mikael Elmolhoda

Herra Jumala sanoi: "Ei ole hyvä ihmisen olla yksinään. Minä teen hänelle kumppanin, joka sopii hänen avukseen."
1. Moos. 2:18

12.3.2010 22.50

Sabra

Erotkaa Luterilaisesta kirkosta ja liittykään sellaiseen seurakuntaan joka ei halua mukautua tämän maailmanajan mukaan vaan haluaa muuttua mielen uudistuksen kautta tutkien mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä. Room 12:2(KR1938)

12.3.2010 23.15

Outi

Ei voi muuta kuin murhetta tuntea, kun arkkipiispaksi valitaan henkilö, joka ajaa homoparien siunaamista. Jo pienenä (50-luvulla) opin kotona ja luterilaisen kirkon pyhäkoulussa uskomaan todeksi sen, mitä Raamattu sanoo. Nyt meille tullaan väittämään, että se, mitä opimme ei ollutkaan totta. En taida näitä uusia totuuksia ruveta uskomaan.
Ei kannata minua suvaitsemattomaksi tai homofoobikoksi tulla nimittämään. On minulla kaikenlaisia ystäviä, homoja ja ateisteja, ja jokainen saa olla vapaasti mitä haluaa, minun puolestani. En vain pidä siitä, että toiset muuttavat oppia, ja sitten vaativat, että kaikkien muiden täytyisi nyt ruveta uskomaan uudella tavalla. Näinhän on nyt menetelty perinteistä pappeutta kannattavien suhteen. Näistä tehtiin vääräuskoisia!
Suvaitsevaisuuden pitäisi riittää myös aivan tavallisia, entisellä tavalla uskovia kohtaan.

13.3.2010 1.44

Outi

Ei voi muuta kuin murhetta tuntea, kun arkkipiispaksi valitaan henkilö, joka ajaa homoparien siunaamista. Jo pienenä (50-luvulla) opin kotona ja luterilaisen kirkon pyhäkoulussa uskomaan todeksi sen, mitä Raamattu sanoo. Nyt meille tullaan väittämään, että se, mitä opimme ei ollutkaan totta. En taida näitä uusia totuuksia ruveta uskomaan.
Ei kannata minua suvaitsemattomaksi tai homofoobikoksi tulla nimittämään. On minulla kaikenlaisia ystäviä, homoja ja ateisteja, ja jokainen saa olla vapaasti mitä haluaa, minun puolestani. En vain pidä siitä, että toiset muuttavat oppia, ja sitten vaativat, että kaikkien muiden täytyisi nyt ruveta uskomaan uudella tavalla. Näinhän on nyt menetelty perinteistä pappeutta kannattavien suhteen. Näistä tehtiin vääräuskoisia!
Suvaitsevaisuuden pitäisi riittää myös aivan tavallisia, entisellä tavalla uskovia kohtaan.

13.3.2010 1.45

Lauri Keinänen

Timo,missä Jeesus opettaa suvaitsevaisuutta ja oikeudenmukaisuutta sekä että niiden puuttuminen on syntiä?Silloinko kun kutsuu aikansa papistoa kyykäärmeitten sikiöksi jotka ovat isästä perkeleestä, vai silloin kun neuvoo: Älkää antako Pyhää koirille älkääkä heittäkö helmiänne sikojen eteen....Mielestäni Jeesus varoittaa suvaitsevaisuudesta ja tasa-arvosta muussa kuin siinä että kaikki olemme synteihimme ja rikoksiimme kuolleita ja pysymme sellaisina ilman Hänen todellista,sisäistä tuntemistaan joka näkyy ja kuuluu,hyvien tekojen on seurattava tai kaikki onkin teatteria joka päättyy Antti Tuurin sanoin veivinsä heitettyään elämänsä järkyttävimpään yllätykseen. Timo,aika on unesta nousta että Kristus meitä valaisisi.

13.3.2010 1.57

Timo

Lauri hyvä. Halun vapauttaa sinut tuosta ahdistuksestasi ja pelon ilma piirissä asumisesta. Etkö todellakaan ole lukenut raamatusta Jeesuksen opetuksista. Suvaitsevaisuus, oikeudenmukaisuus, rakkas toistuu koko ajan....Äläkää tuomitko ettei teitä tuomittaisi. Menkäämme iloisesti eteenpäin uudistaen kirkkoamme. Uusi arkkipiispamme on selkeästi todennut ettei suvaitse naispappien syrjintää. Homojen oikes kirkolliseen siunaamiseen saadaan myös lähivuosina. Kirkko uudistuu kun tieto lisääntyy. Täällä vaikuttavat fundamentalistit joutuvat toteamaaan että omaa maailmankuvaa on pakko muuttaa.

13.3.2010 12.31

Timo

*Naiset ovat rikkaus ja siunaus kirkossa ja hyvä/sopiva apu miehelle. Jumalan suuremmoinen luomisteko. Feminismi on kuitenkin pahan valloista lähtöisin*
Tämä on Kallen tekstiä yllä. Naiset lukekaa ja miettikää miten nämä miehet mm luther säätiössä teistä ajattelevat. Olette alistetussa asemasssa. Raivatkaa tienne ulos sieltä ja vapautukaa.Karmeaa naisen alistamista

13.3.2010 12.36

Sakari Pöyhönen

Olli Hyvä! Steriilin "puhtaista" seurakunnista kirkkohistoria antaa surullisen kuuluisia näytteitä! Älä pyri sellaiseen tai älä perusta sellaista! Vestigia terrent!

13.3.2010 13.26

Kiikura

Kiitos hyvästä kirjoituksesta. Siunausta jatkoon!
Ja erityisesti siunausta Ruokaselle. Surettaa koko kirkon puolesta; poiketaan Raamatun sanomasta. Kohta ollaan Heikki Räisäsen tai Kylliäisen linjoilla..
Minne uskovat luterilaiset sitten menevät; vapaisiin suuntiinko??
Siellä on tarkkailtava ja varottava äärikarismaattista eksytystä, mutta "parempi" sekin kuin tämä liberaaliteologinen eksytys..
JUmala meitä armahtakoon!

13.3.2010 18.30

Kiikura

Kiitos hyvästä kirjoituksesta. Siunausta jatkoon!
Ja erityisesti siunausta Ruokaselle. Surettaa koko kirkon puolesta; poiketaan Raamatun sanomasta. Kohta ollaan Heikki Räisäsen tai Kylliäisen linjoilla..
Minne uskovat luterilaiset sitten menevät; vapaisiin suuntiinko??
Siellä on tarkkailtava ja varottava äärikarismaattista eksytystä, mutta "parempi" sekin kuin tämä liberaaliteologinen eksytys..
JUmala meitä armahtakoon!

13.3.2010 18.31

Timo

"Eheytysterapioihin" kohdistettu kritiikki ei ole mustamaalausta, vaan perustuu vahvaan ammatilliseen tietämykseen. "Eheytysterapia" on lähtöisin Yhdysvalloista, ja siellä siihen on kohdistettu tiukin kritiikki. Psykiatrien, psykologien ja psykoanalyytikkojen liirttovaltion tason järjestöt ovat sanoutuneet siitä irti ja pitävät sitä kyseenalaisena, jopa vahingollisena puuttumisena ihmisen minään. Aslan ym puoskarointi terapiat tulee kieltää lailla.

13.3.2010 19.03

Ilmari

Timo tuntuu olevan kovasti homouteen mieltynyt ja heitä puolusta. Kyllähän meillä täällä on monia vääriä mieltymyksiä, toiset ovat mieltyneet varastamamiseen, toiset ovat pyromaadeja, toisten taipumus/ mieltymys on olla avion rikkoja. Varokaa tällaisia, jotka yrittävän houkutella hyväksymään syntiset taipumukset. Kun Timo kirjoittaa Mäkisen valinnan olleen riemuvoitto kirkolle, voi olla tosiaan, että elämme jo luopiokirkossa, tällaiselle kirkolle arkkipiispan vaalitulos oli riemuvoitto. Timo hyvä, kaikkeen syntiseen mietymykseen Jumala voi antaa apunsa, myös homoseksuaaliseen väärään mieltymykseen.

13.3.2010 21.15

TH

Tervetuloa Luthersäätiön messuun, Timo! Tule toki paikan päälle katsomaan kuinka surkeassa asemassa ja tilassa Luther-säätiön naiset ovat. Kysele heiltä, miksi ihmeessä he vapaaehtoisesti tulevat yhteisöön, jossa heitä niin karmeasti alistetaan.

13.3.2010 21.47

Timo

Ilmari hyvä. Olen mieltynyt totuuteen, oikeudenmukaisuuteen ja toisen ihmisen kunnoittamiseen. Ilmän näitä ei ole rakkautta.

13.3.2010 23.16

paprika

Pawsonilta on ilmestynyt kirja, jossa
toivotaan evankelikaalisten ja karismaatikkojen yhteyttä. Koko alkukirkko oli karismaattinen, esim.
korinttolaiset, heidän pitäisi vain
kasvattaa Hengen hedelmää Sanaan syventyen
Evank:n taas pitäisi uskaltaa vastaanottaa
Hengen lahjoja ja olla sammuttamatta Henkeä. Jossain Englannissa on kuulemma
anglik.ja babtistikirkot yhdistyneet ja
se srk on kovassa kasvussa.
Eikös Jeesus rukoillut, että he kaikki
yhtä olisivat?
Pawsonin mielestä vanhimmisto (=kirkolliskokous?)tulisi valita
rukoillen ja paastoten ja sen laatu
on kirkon kohtalonkysymys. Miten
poliittiset yms. hämärälistat sopivat
tähän? Uskontotuudethan eivät ole
äänestysasioita.
Uskon tai Hengen yhteys ei kai sentään
edellytä yksimielisyyttä opillisissa
kysymyksissä. Riittää kunhan samaa
tietä vaellamme. Minusta tuntuu, että
rabies teologica on saanut liikaa
sijaa kirkossamme ja erilleenheittäjä
ahkeroi eri kuppikunnissa.
Vai olemmeko hyvänä todistuksena
maailmalle: Katsokaa, kuinka he
rakastavat toisiaan?

14.3.2010 0.11

Lauri Keinänen

Kiitos Timo palautteesta,samalla kieltäydyn vapaudesta jota tarjosit.Pietari näki tähän päivään kun kertoo ihmisistä jotka tarjoavat vapautta vaikka itse ovat turmeluksen orjia.Mutta miksi et vastannut kysymyksiini.Meillä molemmilla on syytä lukea Raamattua tarkemmin.Mitä ajattelet Paavalin tarkoittaneen kun kertoo luopumuksen ajan ihmisista:Mutta pahat ihmiset ja petturit menevät yhä pitemmälle pahuudessa,eksyttäen ja eksyen.Ymmärrän sinut ihmisenä joka on pannut toivonsa Kristukseen ainoastaan tämän elämän ajaksi,mutta 1 Kor 15:19 mukaan silloin on kaikkia muita ihmisiä surkuteltavin.Miksi? Koska ei tajua että tärkein asia on sielun pelastus ja iankaikkisuus on kadotettu.Ei riitä että tietää Jeesuksen sanoneen sitä ja tätä.On tultava Hänen tykönsä!Sen jälkeen puhuu sitä mitä on nähnyt ja kuullut ja turhat höpinät jää pois.Erään yliopisto opiskelijan sanoin:Silloin on ihminen jo päässyt pitkälle jos käsittää että synti asuu minussa.Ilman sitä todellisuutta ei ymmärrä mitään lihan kuolettamisesta,kilvoittelusta ja hengen elämästä.Vanha virsi on aina ajankohtainen:Voi meitä kun usein me nukumme niin,ei syntimme tuntoa paina.Kun taivas ja Jumala unhoitetaan ja suruton mieli on aivan.

14.3.2010 0.18

witness

"Ruokasen jääminen vaalissa kakkossijalle voi olla suurta varjelusta." Olipa hyvin sanottu! Jotakin samaa olen uumoillut.

14.3.2010 0.41

Timo

Laurille.
Uskonto, joka ei pysty uusiutumaan ja kehittymään uuden tiedon myötä on tuomittu vähitellen häviämään. Raamattua ei ole tarkoitettu lakikirjaksi, vaan se on kokoelma eri kirjoittajien kirjoituksia, joita tulee tarkastella oman aikansa kuvina. Osoittaa suurta viisautta pystyä huomaamaan, että kaikkea ei ole vielä tiedetty aikojen alussa ja että kirjoittajat itsekin ovat olleet vain inhimillisiä ihmisiä, jotka ovat kirjoittaneet teksteihinsä myös omat ennakkoluulonsa, joihin tänä päivänä ei enää tarvitse allekirjoittautua, jos on aidosti ymmärtänyt lähimmäisenrakkauden ja ihmisarvon merkitykset. Raamattua on aina käytetty syrjinnän välineenä välillä paremmalla ja välillä huonommalla menestyksellä. On outoa, jos kaikki kristinuskolle tärkeä on pystytty tyhjentävästi ammentamaan yksiin kansiin pari tuhatta vuotta sitten, eikä tämän päivän uskovilla ei olisi siihen mitään lisättävää, muutettavaa tai uutta annettavaa. Maallinen lakikin pystyy ottamaan opikseen vanhoista erehdyksistään, mikseivät sitten ne, jotka pyrkivät rakastamaan lähimmäisiään niin kuin itseään.

14.3.2010 7.34

Lauri Keinänen

Timo,näin se menee kun Jumala on tuntematon todellisuus ja Hänen asettamat lainalaisuudet kaikelle olevalle.Raamattu on ainoa teos joka kertoo totuuden ihmisestä ja Jumalasta,ja se on helppo testata jos uskallusta riittää tutkimusmatkalle omaan sisimpään.Se ei valitettavasti muutu.Toiveesi uuden tiedon jotain muuttavasta vaikutuksesta osoittaa ettet elä todellisuudessa,se on täydellinen utopia ja kupla jonka viimeistään kuolema puhkaisee.Koet oudoksi jos Raamattu sisältää jo kaiken tarpeellisen elämää ja jumalisuutta varten.Kuule,Jeesuksessa on kaikki tiedon ja viisauden aarteet kätkettyinä jotka odottaa vain löytäjää.
Sinun maailmankatsomuksesi tuo minulle kuuluttamaasi ahdistusta,ellei sydämet avaudu Jumalan puoleen niin virrentekijä visioi jatkot:Ei elon tietä tunneta,kuljetaan ilman toivoa kolkkoa kuolemaa kohden.Joka muuttaa syntimme ikuisiksi ellemme löydä armoa avuksi oikeaan aikaan.
On muutamia riidattomia Raamatun ilmoituksia jotka jokaisen on ajallaan myönnettävä todeksi;Muista Luojaa nuoruudessasi,ennenkuin pahat päivät tulevat ja joutuvat ne vuodet joista olet sanova nämä eivät minua miellytä.
Ja samoinkuin ihmisille on määrätty että heidän kerran on kuoleminen,mutta senjälkeen tulee tuomio,samoin Kristuskin,kerran uhrattuna ottaakseen pois monien synnit,on toistamiseen ilman syntiä ilmestyvä pelastukseksi niille,jotka häntä odottavat.(Hebr.kirje)
Tutustu Jeesuksen löytäneisiin,siihen iloon ja vapauteen mikä heillä on.Älä muotojumalisiin teeskentelijöihin,heissä ei ole mitään elämää.Äläkä sotke näitä toisiinsa,he on eri maailmasta.

14.3.2010 14.57

Timo

Toivon Lauri hyvä, ettei sinun tarvitsisi elää pelossa ainakaan kovin paljon. Tekstisi kuulostaa siltä. Itse olen löytänyt tasapainon ja rauhan jo aikoja sitten ja haluan todistaa tätä ilosanomaa täälläkin-sinullekin.

14.3.2010 17.41

Timo

Raamatun viittauksissa homoseksuaaliseen käyttäytymiseen ilmiö torjutaan jyrkästi ja ehdottomasti. Monien nykyihmisten käsitys homoseksuaalisuudesta on kuitenkin muuttunut suvaitsevampaan suuntaan. Raamatun viittauksista nousee neljä hermeneuttista ongelmaa, joita on pohdittava silloin, kun kysytään, mitä Pyhä kirja opettaa tämän päivän kristityille homoseksuaalisuudesta.
1) Vastaavuusongelma: Vastaako Raamatun puhe homoseksuaalisesta käyttäytymisestä samaa, kuin mitä me tarkoitamme homoseksuaalisuudella?
2) Riittävyysongelma: Käsitelläänkö Raamatussa homoseksuaalisuuteen liittyviä näkökulmia riittävän laajasti, että tämän päivän kristityt voisivat muodostaa kantansa asiasta?
3) Yhteysongelma: Ovatko Raamatun homoerotiikan torjuvat raamatunkohdat niin elimellisessä yhteydessä Pyhän kirjan muuhun antropologiaan, että raamatullinen ihmiskuva ei jätä minkäänlaista teologisesti luvallista tilaa homoseksuaalisuudelle?
4) Kulttuuri- ja inhimillisyysongelma: Pidämme eräitä Raamatussa esitettyjä käsityksiä sen ajan kulttuuriin kuuluvina näkemyksinä, joilla ei ole samanlaista Jumalan sanan painoarvoa nykyajan ihmisten elämälle kuin joillakin muilla Raamatun opetuksilla. On vaikea erottaa kulttuurisidonnaisia näkemyksiä Raamatun ajattomista totuuksista. Joidenkin mielestä homoseksuaalisuuteen viittaavat kohdat asettuvat jälkimmäiseen joukkoon, toiset tulkitsijat ovat eri mieltä.

14.3.2010 18.09

Timo

Näissä keskustelussa esiin tulleet pelot ja vastenmielisyyden tunteet homoutta kohtaan herättävät kysymyksen mistä ne nousevat? Kysymyksessä on todennäköisesti joko tietämättömyys tai omat tunteet. Vastenmielisyys ja pelkohan ovat hyvin subjektiivisia tunteita, joita nostaa esiin oma hyväksytyksi tulemisen puut ja omat, joko tiedostetut tai alitajuiset tukahdutetut tunteet ja pelot. Mielihalut, joita ei pysty itse itsessään hyväksymään. Tämmöinen voi johtaa jopa fobistiseen käyttäytymiseen. Näinhän mielen toiminta menee.

14.3.2010 19.20

Ilmari

Kiitos mommentistasi Timo, jonka mukaan olet mieltynyt totuuteen. Uskon, että olet totuuden etsijä. Sanot myös jossakin kirjoituksessasi, että haluat olla heikompien puolella. Tällainen haluaminen on kunnioitettavaa.
Katekismuksessa kirjoitetaan: Elämämme kallein asia on Jeesuksen Kristuksen tunteminen ja Jumalan lapseksi pääseminen. Jos et vielä ole Jumalan lapsi, etsi totuutta, etsi Kristusta. Jumala varmasti ilmoittaa sinulle itsensä ja totuuden itsestään. Jos haluat löytää totuuden Jeesuksesta, lue kaikki evankeliumit. Matteus, Markus, Luukas ja Johannes, aloita Johanneksesta. Jos haluat löytää totuuden homoseksualisuudesta, lue Roomalaiskirje kokonaisuudessaa. Raamatun Sana on pysyvä totuus. Se ei ailahtele niinkuin tieteen totuus, joka muuttuu, lähes päivittäin. Jumala sinua siunatkoon.

14.3.2010 19.52

Timo

Ilmari kiitos kannustuksesta. Elän totuudessa, missä kunnioitetaan imisoikeuksia, tasa-arvoa ja rakkautaa. Jeesus opetti näitä. Kutsun sinua mukaan tähän totuuteen.

14.3.2010 20.00

Timo

Ahtaille raamattua tarkoitushakuisesti tulkitsevat muistakaa, että raamattu selkeästi opastaa meitä miten tulee toimia. Jos näin on, haluaisin vain varmistaa, että puhumme nyt tosiaan raamatusta... siis samasta kirjasta jossa meitä ohjeistetaan esimerkiksi seuraavin tavoin: 1.) Minun tulisi polttaa uhrihärkä alttarilla, koska sen haju miellyttää herraa. (3. Moos. 1:3-9) 2.) Minun sallitaan myyvän tyttäreni orjaksi. (2. Moos. 1:7) 3.) Minua kielletään olemasta missään yhteydessä naisten kanssa joilla on kuukautiset. (3. Moos. 15:19-24) 4.) Minun itseni on sallittua pitää orjia kunhan ne ovat naapurivaltioistamme. (3. Moos. 25:44) 5.) Kaikki jotka tekevät työtä sapattina, tulee tappaa. (2. Moos. 35:2) 6.) Äyriäisten syönti on homoseksuaalisuuden tavoin iljetys. (3. Moos. 11:10-11) 7.) En saa lähestyä jumalan alttaria jos minulla on ihottumaa. (3. Moos. 21:20) 8.) Minun tulisi aina pitää pulisonkeja (3. Moos. 19:27) 9.) Minun on kiellettyä pitää vaatteita joissa on sekä polyesteriä, että puuvillaa. (3. Moos. 19:19) 10.) Meillä kaikilla on velvollisuus kivittää Jumalanpilkkaajat kuoliaaksi. (3. Moos. 24:10-16) Noh, koska Raamattu siis opastaa meitä myös tappamaan kaikki homot (3. Moos. 20:13), kuka teistä heittää ensimmäisen kiven?

14.3.2010 20.06

JoN von Hartikainen

Timo: Kun puhumme Kristinuskosta, on täysin turhaa siteerata Vanhaa Testamenttia ... sillä ko. asiat eivät kosketa meitä. VT:n lait ovat Jumalan ja Israelin välisen liiton ehtoja. Näiden ehtojen noudattaminen ei luonnollisesti kuulu kenellekään, joka ei ole ko. liitossa. Koska Raamatun halki on selvää, että Jumala tulee kerran tekemään uuden liiton, joka ei ole samanlainen kuin vanha [Jer. 31:31–33], että tämä uusi liitto on solmittu Jeesuksen välityksellä [Hepr. 9:15) ja sinetöity hänen verellään (Luuk. 22:20] ja että kristityt ovat tämän uuden liiton toinen osapuoli [2. Kor. 3:6], tulisi olla yhtä selvää, että myöskin liiton ehdot saattavat joltakin osin poiketa aiemmista.

14.3.2010 20.25

Timo

Jon hyvä-poimit raamatusta vain sellaisia kohtia, mitkä *koskettavat sinua* ja ovat oman maailmankuvasi mukaisia. Meidän maailmankuvamme eivät kohtaa.

14.3.2010 20.31

JoN von Hartikainen

Timo: "Jon hyvä-poimit raamatusta vain sellaisia kohtia, mitkä *koskettavat sinua* ja ovat oman maailmankuvasi mukaisia. " ... olet väärässä. Se, että kristittyjen ei tarvitse noudattaa joitakin Israelille annettuja lakeja, ei ole Raamatun sisäinen ristiriita, ongelma kristinuskon kannalta tai tekopyhien rusinapullauskovaisten kieroa metkuilua. Se on selkeästi ilmoitettu ja johdonmukainen seuraus siitä, että Jumala on solminut uuden liiton, jonka edunsaajina ovat kaikki hänelle antautuvat ihmiset kansallisuudesta riippumatta ja jossa hän itse on kerta kaikkiaan järjestänyt syntiuhrin. Tämän faktan vastustaminen tai väittäminen selittelyksi ei auta. Tietämättömyys asiasta ei anna oikeutta julistaa, että kristityt huijaavat noudattaessaan vain niitä käskyjä, jotka "sattuvat miellyttämään" heitä.

14.3.2010 20.33

Timo

Ei ole lisättävää edelliseen kommentteihini. Kristillisessä ja muhamettilaisessa fundamentalismissa toimii samat lainalaisuudet. Omat ihmisoikeusnormini eivät perustu tuonkaltaiseen ajatteluun koskaan.

14.3.2010 20.42

JoN von Hartikainen

Asiaan liittyen, oppikaa & lukekaa: http://raapustus.net/?id=103#2

14.3.2010 20.46

JoN von Hartikainen

... toimiva linkki siis tässä: http://raapustus.net/?id=103

14.3.2010 20.47

Ilmari

Timo, kyllä kivien heittäjiä lienee tänäkin päivänä, niinkuin Jeesuksen aikanakin. Olellinen asia mitä Jeesus tänäänkin tekisi, HÄN SANOISI MYÖS HOMOSEKSIIN LANGENNEELLE TÄNÄÄN, MENE ÄLÄKÄ ENÄÄ SYNTIÄ TEE. Samoin Jeesus sanoi avionrikkoja naiselle. Jeesus saattaisi myös kuiskata hiljaa, MINÄ ANNAN VOIMAN SINULLE LUOPUA SYNNILLISESTÄ MIELTYMYKSESTÄ. Ei yleinen mielipide muuta koskaan Raamatun totuutta. Homouden Raamattu tuomitsee selkeästi synniksi, sekä Uudessa, että vanhassa Testamentissa. Raamatun totuutta vastaan taisteleva jää lopulta aina tappiolle.

14.3.2010 21.20

Timo

Ilmari-olen kyseenalaistanut yllä esittämäsi kommenttisi jo toistetusti. Raamattu on käännetty lukemattomia kertoja ns*asiantuntijoiden* toimesta(ihmisiä) ja onhan sekin tietenkin vaikuttanut sen sisältöön. Tämähän teidän täytyy kieltää. En usko että edes valtakunnansovittelija löytäisiä ratkaisua ristiriittaammee. Itse lähden ihmisoikeusnormeista enkä raamatun ahdasmielisestä tulkinnasta. Onneksi valtakirkko ajattelee samoin-tätähän uusi arkkipiispammekin edustaa. Mikään uskonto mikä perustuu heikompien alistamiseen, hyväksikäyttöön ja ihmisoikeusrikkomuksiin ei kestä päivänvaloa vaan kuolee lopulta.

14.3.2010 21.44

Vesa Markus

Hehe, jännä juttu, että taas jengi puhuu homoista. Eikä ole ilmeisesti ainoastaan konservatiiveja kiinnostava aihe, näyttää homoseksuaalit riivaavan liberaalisiipeäkin (K&K:n erästä otsikkoa mukaillen).

16.3.2010 10.32

TH

Tervetuloa Luthersäätiön messuun, Timo! Tule toki paikan päälle katsomaan kuinka surkeassa asemassa ja tilassa Luther-säätiön naiset ovat. Kysele heiltä, miksi ihmeessä he vapaaehtoisesti tulevat yhteisöön, jossa heitä niin karmeasti alistetaan.

17.3.2010 6.37

TH

Tervetuloa Luthersäätiön messuun, Timo! Tule toki paikan päälle katsomaan kuinka surkeassa asemassa ja tilassa Luther-säätiön naiset ovat. Kysele heiltä, miksi ihmeessä he vapaaehtoisesti tulevat yhteisöön, jossa heitä niin karmeasti alistetaan.

17.3.2010 22.07

Timo

Mäkinen alkoi ensi töikseen eheyttää kirkkoa. Uusi arkkipiispa puhui sovinnosta ja yhtenäisyydestä. Kakkoseksi tullut kandidaatti taas kertoi tiukan vaalituloksen osoittaneen, että toinen puolisko kristillisestä yhteisöstä kantaa huolta kirkon tilasta ja tulevaisuudesta. Siis se puolisko, joka äänesti Ruokasta. Se toinen taas sopeutuu ajan virtauksiin ja vieraantuu uskosta. Ensinnäkin pitäisi muistaa, että kyse ei ole puoliskosta. Äänioikeutettuja oli tuhatkunta: joka neljästuhannes kirkon jäsen sai siis äänestää. Toisekseen Ruokasen olisi hyvä katsoa moneen kertaan videolta, kuinka John McCain tunnusti tappionsa Obamalle. Suurena poliitikkona ja suurena ihmisenä McCain iloitsi siitä, että kyse oli historiallisesta päivästä mustille amerikkalaisille, ja että kansakunta saa Obamasta hyvän johtajan. McCain osasi asettaa maansa edun omien tunteidensa edelle - ja osoitti, että myös hänestä olisi tullut hyvä presidentti. Ruokanen toimi toisin. Kommentillaan hän alkoi hajottaa kirkkoa heti, kun valkoinen savu suitsusi piipusta. Uskokaa kun sanon, että näissä vaaleissa kirkko voitti. Kirkko voitti siitä huolimatta, että sen rivit rakoilevat. Mäkisellä on ollut tiukka linja niitä kohtaan, jotka kieltäytyvät työskentelemästä naispappien kanssa. Lisäksi uuden arkkipiispan kristillisen ihmiskäsityksen mukaan armo ja kirkon siunaus kuuluvat jokaiselle, sukupuolisesta suuntautuneisuudesta riippumatta. Ja syntejään katuva väärintekijä on paljon parempi kristitty kuin itsensä pyhittänyt fariseus, joka ei ymmärrä, mitä armo ja anteeksianto tarkoittavat. Mäkisen linja on aivan oikea. Papit ovat virkapappeja. He ovat työsuhteessa maalliseen organisaatioon nimeltä luterilainen kirkko. Siellä ollaan töissä samalla tavalla kuin sanomalehdessä, sosiaalivirastossa tai rautateillä. Ei baarimikkokaan poistu hanojensa ääreltä, kun Maija tulee töihin. On sinällään totta, että Raamatussa ei oteta kantaa naispappien puolesta, mutta ei siellä myöskään sanota sanaakaan miespapeista. Kyse on ihan ihmisen keksimistä asioista. Tämä raamattuun vetoaminen on muutenkin aika erikoinen juttu. Pyhä kirjamme suhtautuu parissa katkelmassa homoihin aika nuivasti, mutta kyllä sieltä löytyy myös ihan selvä käsky kivittää tottelemattomat lapset kuoliaiksi. Jokaisen kirjaimen mukaan ei voi elää nykymaailmassa. No, vanha testamentti on vanha testamentti, ja kristinuskon lähtökohta on se, että luetaan vanhaa uuden läpi. "Kuka heittää ensimmäisen kiven", kysyi Jeesus erinäisiltä innokkailta kivittäjiltä. Nyt tiedämme myös vastauksen: sen heittävät ne, jotka pitävät homoutta syntinä. Synnin tekeminen edellyttää näet sitä, että voi valita. Homot eivät ole valinneet homouttaan, vaan se on homojen olemukseen samalla tavalla kuuluva piirre kuin ruskeat silmät jollekin toiselle. Olemuksen perustella ei voi tuomita, ja tekojen perusteella täytyy antaa anteeksi. Jeesus ei sanonut homoista puolta sanaa, mutta Paavalin kirjeissä homoudesta puhutaan selkeästi syntinä. Ruokasen kohdalla minua oudoksutti vain se, että niissä samoissa kirjeissä kuvataan myös, kuinka eronnut joutuu kadotukseen. Otaksuisin, että kirjaimellisen tulkinnan mukaan tämän pitäisi koskea myös kahdesti eronnutta Ruokasta. Myös Uuden testamentin yksittäisiä ajatuksia pitää tulkita ja lukea kokonaisuutta vasten. Ja syytä on muistaa myös se, että Paavalin kirjeet ovat ajassaan eläneen ihmisen kirjoittamia. Nyt tiedämme homoudesta paljon enemmän kuin tiedettiin Paavalin päivinä. Oudointa tässä on kuitenkin se, että toisten tuomitseminen on kristinuskolle täysin vierasta. Kristinusko ei ole tuomitsemisen ja ulossulkemisen, vaan armon ja anteeksiannon uskonto. Kristillinen Jumala on mielivaltainen ja epäoikeudenmukainen rangaistessaan väärintekijöitä rakkaudella. En kerta kaikkiaan ymmärrä, miksi tämä on näille mielestään tosiuskovaisille niin vaikeaa tajuta. Voi olla, että naispappeutta vastustavat homokammoiset lahkolaiset alkavat irtaantua kirkosta. Ja se on ihan hyvä, jos alkavat. Kirkko ei voi loputtomiin katsella helmoissaan tällaisia epäkristillisiä aineksia, jotka pyrkivät puhumaan kristinuskon suulla ja käyttämään sen ääntä, tajuamatta opin sisällöstä mitään. Homo on ihan yhtä hyvä kristitty kuin hetero. Nainen on ihan yhtä hyvä pappi kuin mies. Ja syntejään katuva väärintekijä on paljon parempi kristitty kuin itsensä pyhittänyt fariseus, joka ei ymmärrä, mitä armo ja anteeksianto tarkoittavat. Jos tämä tuomiotaan julistava joukko todella lähtee kirkosta, kirkko jää voitolle. Niin että onnea vain, Arkkipiispa Mäkinen. Kyllä siitä vielä hyvä tulee.

21.3.2010 13.45

Jane

Eihän Jumala voi olla niin paha, että antaa ihmisten joutua helvettiin. Ei se käy päinsä. Kaikki pääsevät taivaaseen, sillä Jumala on hyvä. Suvaitsevaisuutta, homous on hyvästä ja kaikki muukin ihmisen henkilökohtainen mieltymys. Meidän tulisi oppia ymmärtämään pedofiileja ja hyväksymään heidät ihmisinä. Kyllä Jumala on luonut pedofiilit pedofiileiksi, heidät pitää hyväksyä. Suvaitsevaisuutta!

..
Uudistukaamme mieliltämme :Raamattua: koetellen ;i

23.3.2010 4.32

Timo

Jane-kommenttisi on ala-arvoinen. Homouden verrastus pedofiliaan on tyhmää ja alatyylistä. Kehoittaisin katsomaan kuinka´paljon äärikristillisissä yheisöissä on pedofiliaa heteroseksuaalien toimesta. Mistä se syntyy? Raamattu johdattelee näitä heteromiehiä ja naisia pahuuteen? Vai onko sekin synnynnäistä?

23.3.2010 9.40
 

Esirukouspalstalta

"Pyydän rukousta jo aikuisen esikoispoikani puolesta, että hänelle vihdoinkin avautuisi mieluisa opiskeluala ja opiskelupaikka. Anna Jeesus siunauksesi ihmissuhteisiinkin."
äidin sydämeltä Esirukouspalstalle
Radio Dei
17:45
Shalom
18:00
Avainradio
18:30
Matka halki Raamatun
Matka Halki Raamatun -luentosarja...
19:15
Sateet lähetä
Taltiointi Seinäjoen...
20:15
Tule Pyhä Henki
Ohjelman kustantaa Hengen Uudistus...
20:35
Elämän Syke
Jumalan ajatukset meitä kohtaan ja...
20:55
Matkaevästä
Juhani Happonen lukee Martti Lutherin...
Kuuntele Radio Deitä