Kristinusko tarjoaa hyvää, iloista sanomaa. Mitään riemuhuutoja ei kuitenkaan kuulu, kun sitä tarjotaan. Seurauksena on päinvastoin välinpitämättömyyttä, kiusaantumista, ärtymystä, suuttumusta, jopa vihan purkauksia. Uskonnonvastaiset ateistit hyökkäävät jatkuvasti kristinuskoa vastaan. Jyrkimpien ateistien mielestä uskonnot aiheuttavat maailmassa paljon enemmän pahaa kuin hyvää. Seurauksena on torjuntaa, jopa vihaa kristinuskoa kohtaan. Mistä tämä johtuu?

Hyvää sanomaa voidaan tarjota aivan väärällä tavalla. Ei osata tuoda sanoman hyviä puolia esiin tai sitten kuulijat kokevat olevansa tyrkyttämisen ja pakkosyötön kohteena. Vaikka kaikenlaista muuta pakkosyöttöä, esimerkiksi mainontaa, on paljon, se ei ärsytä samalla tavalla kuin hyvä sanoma. Jos uskoo, että kaikki on materiaa ja kaikki päättyy kuolemaan, kristinuskon tulkinnat ovat outoja, jopa ärsyttäviä.

Toiseksi ihmiset odottavat, että hyvän sanoman tuojat ovat itsekin hyviä ja iloisia. Minulta on usein luentojeni yhteydessä kysytty: oletko itse onnellinen? Jos sanoisin, että en ole, se voisi järkyttää. Ihmisten tekojen ja puheiden välillä on usein suuri kuilu. Siitä käytetään sanaa tekopyhyys. Ei auta vaikka hyvän sanoman julistaja sanoisi, että uskovaiset eivät ole sen parempia kuin muutkaan. Syntyy vaikutelma, että heidän pitäisi olla parempia, koska vasta silloin he olisivat uskottavia. Kun näin ei ole, seurauksena on pettymystä.

Kolmanneksi kristinusko joutuu kilpailemaan monien muiden aatteiden ja uskontojen kanssa. Pahimmat kilpailijat ovat kuten ennenkin ihmisen itsekkyys, jolle nykyajan yksilökeskeisyys antaa siunauksensa sekä materialismi, jota kulttuuri houkutuksineen vahvistaa. Uutena kilpailijana länsimaisen kulttuurin kaikkivoipaisuus, eräänlainen kehitykseen liityvä vauhtisokeus. Vahvan minän ylläpito vaatii jatkuvaa työtä. Siinä ei voi hellittää hetkeksikään. Yhdessä mammonan vaatimusten kanssa vauhtia riittää. Ihminen ei voi palvella kahta herraa. Yhä useammin mammona voittaa. Seurauksena on välinpitämättömyyttä uskontoja kohtaan.

Neljänneksi hyvää sanomaa ei aina koeta hyväksi. Kristityille on yllätys, että näin ei ole. Uskonnoissa on aina moraalisia vaatimuksia, jotka nekin ärsyttävät nykyajan individualistisessa ja materialistisessa kulttuurissa. Kukapa meistä pitää siitä, että hän joutuu arvioimaan omia tekojaan kriittisesti. Uskontojen nimissä on ihmisiä myös alistettu ja vainottu. Vaikka tällaista on yhä vähemmän kristinuskon piirissä, siitä on kuitenkin riittävästi historiallista tietoa.

Kaikesta huolimatta Hyvä Sanoma puhuttelee yhä monia. Se puhuttelee niitä, jotka kokevat, että kaikki ei ole pelkkää materiaa. Heitä puhuttelee maailman uskomaton järjestys ja suunnitelmallisuus. Nyös elämän kovuus ja armottomuus synnyttää kaipuuta johonkin suurempaan ja parempaan. Monia koskettaa Jeesuksen persoona ja hänen yhä radikaali julistuksensa anteeksiannosta, armosta ja rakkaudesta. Pelkän materian  varaan on vaikea rakentaa toivoa ja juuri toivoa kristinusko tarjoaa ihmiselle. Vihdoin tuo salaperäinen sovitustyö on se lopullinen sinetti, joka synnyttää halun seurata Jeesusta Vapahtajana.