Kirjoittaja julkaisee blogissaan haltuunsa päätyneitä kirjeitä paholaiselta toiselle. Miikka Niiranen on diplomi-insinööri ja yrittäjä, joka ammentaa C.S. Lewisin Paholaisen kirjeopistosta.
Rakas Mali,
Viime aikoina on mediassa keskusteltu aivan kvartaalisen strategiamme mukaisesti neitseestäsyntymisestä ja sen mahdottomuudesta valistuksen mytologian nielaisseelle eksegetiikalle. Tiedä kuitenkin, että kävelet erittäin liukkaalla pinnalla. Milloin ja miten tahansa mielenkiinto kohdistuukin Raamattuun, pelataan potentiaalisesti Vastustajan pussiin. Siksi olemme joutuneet kehittämään tällaisia tilanteita varten lukutavan, jolla mahdolliset Raamatusta kiinnostuneet ihmiset saadaan tutustumaan kirjaan oikein. Periaate kuuluu näin: Raamattua ei saa lukea kirjaimellisesti. Älä päästä julkaisuihin ilmaisun loogista käänteisarvoa, eli että Raamattua tulee lukea ilman kirjaimia. Se paljastaa bluffin.
Lisäksi kirjaimellisen lukutavan kauheudesta varoittelussa on toinenkin riski, sillä kirjainten mainitsemisesta tulee tarpeeksi toistettuna lopulta kumminkin mieleen lukeminen, jonka saimme pitkälti estettyä Gutenbergiin asti (Alhainen Isämme hänet periköön). Jos joku alkaa aivan oikeasti lukemaan Raamattua kirjaimet apunaan, hän voi havaita, ettei kukaan ole koskaan lukenut sitä sillä tavalla kirjaimellisesti kuin me olemme uskotelleet olevan ehdottoman tarpeellista. Paljon suositeltavampi taktiikka onkin nykyään, että ihmiset lukevat itse asiassa mahdollisimman paljon ja kaikkea muuta kuin Raamattua. Internet on tähän oiva työkalu. Kohdista ihmisten kiinnostus muotiblogeihin, poliittiseen nahisteluun, loputtomaan juoru-tai uutisvirtaan (onko niillä muuten jotain eroa? Vanha setäsi ei pysy mukana näissä nykyajan keksinnöissä) ja muihin huomiopuruluihin.
Raamatun lukeminen tulee siis pitää kirjaimettomana eli ihmiset eivät mieluiten saa saada päähänsä lukea sitä lainkaan. Jos joku kuitenkin lukee, tulee kirjaimettomuuden vaatimuksesta välittömästi luopua ja siirtyä kirjainten taakse, eteen, viereen, yläpuolelle, alapuolelle tai muuhun lähiympäristöön. Kenenkään ei tule keskittyä kirjainten sijaintiin sanassa, sanojen sijaintiin lauseessa, saati lauseiden sijaintiin muussa kontekstissa kuin tarkoitushakuisessa lehtiartikkelissa ja tärkeiden täti-ihmisten närkästyneissä blogituuttauksissa. Täysin pimentoon tulee jäädä kirjainten merkitys alkuperäisen kirjoittajan päässä. Jos joku lukee kokonaisia rivejä - ja silloinhan olemme miltei hänet jo menettäneet - , johdata potilas välittömästi lukemaan rivien välejä ja etsimään vain hermeneutiikan asiantuntijoille avautuvia lukemattomia kerrostumia, koulukuntia, traditioita ja muita hurskaan mielikuvitukseni tuotteita. Monet akateemiset tutkimukset ovat tässä hyödyllisiä välineitä.
Hellä setäsi
Pora
Mikael Elmolhoda
:D Kiitos, tämä kirjoitus on hauskimpia ja osuvimpia mitä olen pitkään aikaan lukenut. Ja on muuten osuva tuo Paholaisen kirjeopistokin, kannattaa lukaista kaikkien!
23.12.2011 14.03Siunattua joulua!
Miikka Niiranen
Minunkin mielestäni varsin naseva kirjoitus. Pora on aika kynäniekka, vaikkei osaakaan huolehtia kirjesalaisuudestaan. ;)
24.12.2011 8.51Näitä on lojumassa pöytälaatikossa ja lisää tulee julki, kun aika on.
Siunatut joulut sinnekin!