Saavuimme Leppäkaarteen päiväkodin pikkujoulujuhlaan. Jännitin sitä päivää enemmän kuin koskaan aikaisemmin, mutta kuusivuotias Joosua puhkui intoa ja odotusta. Olimme saaneet tiedon, että pojallemme oli annettu tärkeä rooli joulujuhlan seimikuvaelmassa: Joosua saisi näytellä Maria-äidin rinnalla Jeesus-lapsen isää, Joosefia!

Keskustelimme Tarjan kanssa päiväkodin opettajien rohkeasta valinnasta: kehitysvammainen Down-lapsi Joosefina! Pohdimme sitäkin, kuinka muut vanhemmat suhtautuvat huomatessaan Joosefin olevan erilainen? Tai mitähän ajattelisivat Marian roolissa olevan tytön vanhemmat, kun tämän käsipuolessa kulkisi pieni Down-poika? Tunsimme poikamme, ja hänen tavallisuudesta poikkeavat reaktionsa monissa eri tilanteissa, pelkäsimme, että esitys menisi pilalle Joosuan epäonnistumisen takia. Pelkäsimme sitäkin, että Joosef saattaisi vaikka halata ja antaa Marian poskelle pusun kesken arvokkaan esityksen! Se olisi joulukuvaelmassa ennenkuulumatonta - katastrofi!

Tervehdimme eteisaulassa muita lasten vanhempia. Hakeuduimme juhlasaliin. Istuimme muun yleisön joukossa jännittyneinä. Salissa oli hämärä tunnelmavalaistus. Näyttämölle oli rakennettu viehättävä Betlehemin talli ja seimi. Tunnelma tiivistyi. Supina lakkasi ja kaikki odottivat henkeään pidätellen tärkeää H-hetkeä. Lasten vanhemmat jännittivät omien rakkaidensa puolesta mutta luulen, ettei kukaan jännittänyt niin paljon kuin minä.

Näyttämön viereinen ovi avautui, jonka takana seisoivat Maria ja Joosef! Heidän takanaan kaikki muutkin kuvaelmaan osallistuvat esiintyjät. Musiikki alkoi soida. Joosef läksi liikkeelle Maria käsipuolessaan. Sievä tyttö seurasi kuuliaisesti poikaa, joka kulki määrätietoisesti kohti näyttämöä, ehkä liian kiireisin askelin, koska Maria jäi vähän jälkeen. Joosua etsi katseellaan yleisön joukosta isää ja äitiä. "Pitäisikö minun piiloutua edessä istuvien selän taakse, ettei Joosua unohtaisi rooliaan?" aprikoin mielessäni. Myöhäistä. Joosua näki meidät! Hän kohotti vapaana olevan kätensä ylös ja vilkutti, iloinen ja onnellinen hymy kasvoillaan. Joosef lisäsi nopeutta, lähes juoksuaskeliksi. Maria oli kompastua viitan helmaan. Onneksi he pysyivät pystyssä. Sitten Joosef ja Maria seisoivat rinnatusten seimikätkyen edessä. Kuvaelma saattoi alkaa.

Liikutuimme Tarjan kanssa sydänjuuria myöten seuratessamme esitystä. Meidän Joosef piti kaunista Mariaa tiukasti kädestä kiinni. Hän seisoi ylpeänä viehättävän tytön rinnalla. "Isi ja äiti, ei mitään hätää, homma on hanskassa!" Joosuan katse osui meihin. Hänen kasvoilleen kohosi veitikkamainen virnistys. Ja taas hän vilkutti meille iloisesti!
Kaikki sujui hyvin. Olin vaimoni kanssa suunnattoman helpottunut. Päiväkodin joulukuvaelman Joosef oli tosin ollut erilainen. Jälkeenpäin saimme kuulla toisilta vanhemmilta, että erityisesti Joosefin iloisuus oli puhutellut heitä. Yleensä joulukuvaelman Joosef jää valitettavasti vain taustalla seisojaksi, vaikka hänellä oli hyvin tärkeä tehtävä Marian ja Jeesuksen elämässä.