Kari Honkanen on helluntailainen seurakuntapastori ja kirjailija Siilinjärveltä. Aiemmin hän on toiminut lähetystyössä Itävallassa.
Itävallan toimistoni seinällä komeili Keski-Euroopan suuri kartta, joka oli kuvattu maata kiertävästä satelliitista. Erikoista siinä oli se, että eri maita erottava punainen rajaviiva puuttui. Jo kouluajoista saakka olin tottunut näkemään maantiedon karttakirjoista eri maita erottavat punaiset rajat. Ne ovat ihmisten piirtämiä, hyvin voimakkaasti eri maita erottavia. Luonnollisesta kuvakulmasta katsottuna näitä rajoja ei ole lainkaan olemassa. Kun katselin tätä satelliittikarttaa, yrittäen hahmottaa pienen Itävallan valtiota muista sitä ympäröivistä rajanaapureista, huomasin sen olevan yllättävän vaikeaa. Pieni alppivaltio lähes hukkui Sveitsin, Italian, Slovenian ja eteläisen Saksan syleilyyn.
Me ihmiset olemme rajanneet toisemme eri kirkkokuntiin hyvin vahvoin kynänvedoin. On hienoa, että jokaisella uskovalla on oma hengellinen koti, jossa viihtyy. Mutta kuinka itse Jumala näkee meidät, kun hän katselee meitä omasta näkökulmastaan? Suostuuko Herra katsomaan meitä itse piirtämiemme raja-aitojen kautta? Arvioiko hän meitä luterilaisina, vapaakirkollisina, helluntailaisina, metodisteina tai ortodokseina? Ehkä Jumalaa kiinnostaa enemmän meidän uskomme. Ehkä Herra haluaa varmistaa, olemmeko suostuneet Golgatan ristintyön sovintoon ja onko sydämemme pesty Karitsan verellä. Luulen, että Jumala haluaa nähdä omat lapsensa - kirkkokunnasta riippumatta - toteuttamassa maailmanlaajuista lähetyskäskyä yhteisrintamassa.
Eikö Jeesus nimenomaan sanonut, että siitä meidät tunnetaan Jumalan lapsiksi, jos meillä on keskinäinen rakkaus. Jeesus rukoili erikoisesti sen puolesta, että me kristityt olisimme yhtä, niin kuin Jeesus ja taivaan Isäkin ovat yhtä. Miksi? Siksi että maailma uskoisi.
Lähetystyö Keski-Euroopassa perehdytti minut ihan uudella tavalla seurakuntien väliseen yhteiseen ekumeeniseen toimintaan. Hengellisen lähetystyön etulinjassa, siellä missä taistelu kävi kuumimpana, opittiin parhaiten ottamaan toinen toisemme huomioon, ja unohtamaan vanhat rajakiistat. Taivaassa ei ole karsinoita, vaan siellä me kaikki kuulumme samaan joukkoon.
outi mueller
Kiitos Kari-ystävä! Ihana kuvaus ja rukousaihe! Täällä Itävallassa myös Allianz-yhdistys alkaa iloksemme näyttää kirjavan ekumeeniselta (herätyskristillisissä raameissa pysyäksemme). Se rajaviivanpunainen alkaa siellä sävyttyä toisenlaiseksi punaiseksi. Sellaiseksi Golgatanpunaiseksi. Rajaviivat jäävät vuosittaisen konferenssipäivän ajaksi juhlasalin ulkopuolelle. Tulee mieleen ne keskiakaisten kirkkojen asehuoneet: sinnehän jätettiin kaikki aseet kirkonmenojen ajaksi. Miten sitten yhteys mahtaa jatkua kirkonmäellä? Olen jopa tuon Allianz-juhlasalin eteisessä siellä Himmelbergissä ("Taivasvuori"-niminen paikkakunta) saanut itseni kiinni yhä kiivaammaksi kääntyneistä keskusteluista, joissa sellaiset aiheet kuin eskatologia, musiikkityyli tai kielilläpuhuminen saavat taas Prioriteetin jäämään taka-alalle. On toki joskus hienoa keskustella näistäkin aiheista, mutta pidetään siloinkin mielessä se, mitä muun muassa yhdysvaltalainen raamatunopettaja Tim LaHaye sanoo: ”Meidän tulisi kehittää kunnioittava asenne niitä kohtaan, joiden näkemys poikkeaa omastamme.”
3.2.2010 23.16Jos keskustelu kuumenee, on hienoa huomata, että palaamalla Prioriteettiin, Jeesukseen ja Häneen ristiinnaulittuna ja ylösnousseena Vapahtajanamme löydämme yhteyden jokaisen Raamatun Jeesuksen seuraajan kanssa. Siunausta tälle Blogille!!!