Tosi-tv:llä ja tosielämällä on sentään eroa.

Tuhannet suomalaiset tirkistelevät jälleen Sub-tv:n lähetyksissä BB-talossa majailevien nuorten ihmisten järjetöntä toilailua, kun samanaikaisesti 33 chileläistä kaivosmiestä taistelee päivästä toiseen elämästään 700 metrin syvyydessä syvällä maan uumenissa.

Toinen Tosi-tv -ohjelma, Suomen Pelkokerroin, ällistyttää viikosta toiseen tuhansia tv:n ääressä istuvia sohvaperunoita. Ohjelmassa ihmiset kilpailevat keskenään mm. syöden jotain epämääräistä, kuten esim. härän kiveksiä, apinan aivoja tai vaikkapa eläviä luteita.

Usein kilpailijat joutuvat jakamaan suljetun tilan milloin käärmeiden milloin myrkyllisten Tarantellojen kanssa. Joskus heitä hilataan jonnekin korkeuksiin nostettujen rautakisojen päälle temppuja tekemään, tai sitten heidän täytyy sukeltaa "henkensä kaupalla" uima-altaaseen etsimään sinne mukamas kadonneita avaimia veteen upotetun autonrämän sisuksista.

Samanaikaisesti tuhannet ihmiset joutuvat päivittäin ihan oikeasti todellisen elämän pelkokertoimeen: joutuvat toden teolla taistelemaan henkensä edestä erilaisten luonnonkatastrofien ja onnettomuuksien kynsissä, kuten nytkin ihan reaaliajassa ne lukemattomat pakistanilaiset tulvatuhon uhrit. Maailmassa nähdään ihan oikeasti nälkää. Kehitysmaiden nälkiintyneet lapset etsivät löyhkääviltä kaatopaikoilta rottien kanssa kilpaa edes jotain ruuaksi kelpaavaa, selvitäkseen hengissä edes seuraavaan päivään.

Tosielämässä tuhannet ihmiset kärvistelevät tälläkin hetkellä jos minkinlaisessa suljetussa tilassa; kärsien yksinäisyydestä, pelosta, ahdistuksesta, masennuksesta. He itse eivät ole vapaaehtoisesti siihen pyrkineet. He ovat joutuneet pakon edessä elämän pelkokertoimeen. Mutta he eivät halua tulla tirkistelyn kohteeksi. Tirkistelyn ja videokameroiden sijasta nämä vaikeuksiin joutuneet ihmiset tarvitsevat toista ihmistä eli rinnalla kulkijaa, myötätuntoa ja käytännön apua.

Tosi-tv:n ohjelmia katsoessa herää väkisinkin kysymys: miksi etsiä tietoisesti omia inhimillisiä rajojaan, keinotekoista pelkokerrointa, olla tirkistelyn kohteena?
Eikö oikea elämä tarjoa riittävästi haastetta?

Historian kirjat tietävät, että esim. miljoonat Kristityt ovat joutuneet kautta aikain syyttömästi vainotuiksi, marttyyreiksi, elävältä poltetuiksi. He ovat piiloutuneet vainoojiltaan katakombeihin, erilaisiin suljettuihin tiloihin. Heitä on kidutettu, heitetty leijonien ruuaksi ja tapettu vain sen vuoksi, että ovat uskoneet Jeesukseen.

Tänäkin päivänä uskovat joutuvat eri puolilla maailmaa suuriin koetuksiin. Kaikkien aikojen hirvittävin pelkokerroin nähtiin kuitenkin pari tuhatta vuotta sitten Getsemanen puutarhassa, jossa Jeesus kärsi ja hikoili verta. Raskaan ristin uuvuttamana Jeesus kulki Golgatalle, jossa hänet tapettiin kuin uhrieläin.

Se oli todellista pelon voittamista, kun Jeesus vuodatti verensä ja antoi henkensä puolestamme. Puutarhahaudassa ei onneksi ollut kameroita - eikä tirkistelijöitä.