Keskustelu parin viikon takaisesta Gazan humanitäärisen avun laivasaattueesta on yhä vilkasta. Aluksi uutisoitiin melko yksipuolisesti Israelin armeijan toteuttamasta verilöylystä rauhanaktivistien joukossa.

Toisena päivänä jo kerrottiin videokuvien kanssa siitäkin, miten erityisesti turkkilaisaktivistit olivat varautuneet erilaisin lyömäasein ja ritsoin yhteenottoon ja pahoinpitelivät sotilaita. Itsepuolustukseen vetoaminen ei tietysti puhdista Israelin mainetta selvästä ylilyönnistä laivojen haltuunotossa.

Kansainväliseen joukkoon liittyneet turkkilaiset aktivistit olivat suurimmaksi osaksi islaminuskoisia. Turkkilais- ja arabilehtien haastatteluissa osa heistä korosti kotiuduttuaan, että he olivat valmiita hengenmenoon uskonsa vuoksi ja näkivät muslimiveljiensä kuolevan laivalla hymyssä suin marttyyreina. Kaikki yhdeksän kuolonuhria olivat turkkilaisia.

Laivoilla ei siis ollut vain kansainvälisiä, aseettomia rauhankannattajia kuten viime viikon lopulla Irlannista seilanneella aluksella. Tämän aluksen pysäyttäminen ei johtanut konfliktiin.

Median tausta-analyysit ovat korostaneet Turkin ja Israelin välien kiristymistä ja syyttäneet pääsääntöisesti Israelia. Jotkut ovat tuoneet esille kolikon toistakin puolta. Esimerkiksi Turkin historian tutkija, Eurooppa-projektin tohtoriopiskelija Toni Alaranta kritisoi (Helsingin Sanomat 7.6.2010) Turkin tapaa arvostella palestiinalaisten kohtelua, kun maassa on poljettu samaan aikaan kurdien kulttuurisia oikeuksia.

Turkin nykyinen päähallituspuolue, islamtaustainen AKP on tiivistänyt välejään arabimaihin. Uudessa korkean profiilin aluepolitiikassaan Turkki puolustaa muslimiveljiä Palestiinassa ja syyttää Israelia valtioterrorismista.

Tähän turkkilaisten kaksinaismoraaliin viittasivat tällä viikolla myös israelilaiset opiskelijat, jotka aikovat vastavuoroisesti lähettää humanitäärisen avun laivoja Turkin rannikolle muistuttamaan kurdien ja armenialaisten kohtelusta.

Suurin ristiriita onkin siinä, että Turkin hallitus pitää palestiinalaisasiaa kansainvälisenä ihmisoikeuskysymyksenä, kun taas kurdiongelma julistetaan tiukasti maan sisäiseksi asiaksi.

Menneinä vuosina Turkin hallitusten probleemana on ollut se, että sekulaari armeija on herkästi osoittanut islamistiryhmille kaapin paikan eikä sallinut uskonnollisia korostuksia. Nytkin on mahdollista, että sotilasjohto ei halua vaarantaa välejään strategisten liittolaistensa Israelin ja Yhdysvaltojen kanssa.

Islampuolueen on myös vaikea todistaa vakaata tavoitettaan kohentaa Turkin ihmisoikeuksia, jotka ovat olleet keskeinen este sen pyrkimyksille Euroopan unionin jäseneksi.

Yhdysvallatkin on huolissaan, sillä Turkki on ainoa Naton jäsen, jossa on muslimienemmistö. Maan puolustusministeri Robert Gates syytti pari päivää sitten eurooppalaisia Turkin hyljeksimisestä, mikä on ajanut maata etsimään vastapainoksi uusia liittolaisia idästä.

Turkin Israelin vastaisuus yltyi erityisesti vuodenvaihteen 2009 Gazan sodan aikana ja sen jälkeen. Turkin hallitus on vaatinut monien muitten ohella Gazan saarron välitöntä purkamista ja ääri-islamilaisen Hamasin hyväksymistä neuvottelupöytään. Hamas ei tunnusta Israelin olemassaoloa ja vaatii väkivaltaisesti Palestiinan valtiota myös nykyisen Israelin paikalle. Pelko asekuljetuksista on Israelin keskeisin peruste Gazan saarron jatkamiselle.

Israelia on Hamas-kysymyksen ohella ärsyttänyt Turkin ja Iranin suhteitten lämpeneminen. Äskettäin Turkki vastusti YK:n turvallisuusneuvostossa Iranille asetettuja uusia kansainvälisiä pakotteita, joihin kuuluvat muun muassa tehostettu aseviennin ja pankkien valvonta. Sanktioitten syynä on epäily ydinaseen kehittämisestä. Iran puolestaan ilmoitti heti, ettei se aio lopettaa kiisteltyä uraanin rikastamista.