Eeron blogi

Kirjoittaja on arkeologi ja pappi. Hän on kirjoittanut yli 30 kirjaa, jotka käsittelevät Raamatun historiaa ja arkeologiaa, Raamatun tulkintaa, sekä elämänkatsomuksellisia ja hengellisiä teemoja.

Eero Junkkaala

Ratkaisen eurokriisin

11.7.2012 10.25
Eero Junkkaala

 

Voisin näin kesähelteillä aluksi ratkaista eurokriisin. Tai ainakin sanoa siitä pari kommenttia. Ensiksi noille italialaisille ja espanjalaisille, että ottakaa jalkapalloilijoista oppia ja pelatkaa ja syötelkää, älkääkä syyttäkö muita jalkoihin potkimisesta. Jos olisitte valmentaneet kansalaiset ja yritykset pelaamaan oikeilla säännöillä, ei tarvitsisi nyt valittaa, kun tulee pahasti takkiin. Korruption kitkeminen ajoissa olisi antanut meille hyvin toisenlaisen europolitiikan. Tosin ei meillä huonommilla jalkapallomaillakaan aina säännöt ole täysin olleet hanskassa, joten ei tässä kauheasti pääse rehvastelemaan.

Täällä Euroopassa on siis talouskriisi. Tavallista työssäkäyvää ihmistä se ei toistaiseksi ole hetkauttanut vähääkään. Jos tulotaso putoaa muutaman prosentin, kukaan ei vielä kuole nälkään. Niiden tilanne on paljon pahempi, jotka ovat joutuneet työttömiksi. Onhan meillä työttömyysturva ja muita verkostoja, mutta vastentahtoinen työstä pois joutuminen on kova kohtalo kenelle tahansa.

Afrikasta tulleena silti ihmettelee talouskriisiä. Tansania on maanosan nopeimmin kehittyviä maita, mutta edelleen siellä elää 70 prosenttia väestöstä dollarilla päivässä. En kuullut kenenkään valittavan. Jokapäiväinen leipä niukin naukin tulee. Vaikka ihmiset ovat köyhiä, ei köyhyyttä pidä kuitenkaan ihannoida. Sen mukana tulee paljon hoitamattomia sairauksia ja ennenaikaisia kuolemia, koulutusmahdollisuudet ovat niukat ja elämä junnaa omilla iänikuisilla raiteillaan. Lähetystyö ja kehitysapu ovat tuoneet paljon todellista edistystä, mutta silti matka kohtuulliseen elintasoon tuntuu toivottoman pitkältä.

En siis ihaile Afrikan suuria puutteita. Silti on vaikea nielaista sitä, että meillä puolen prosentin pörssikurssien heilahdukset ylittävät uutiskynnyksen ja asiantuntijoilta kysytään sen johdosta ennustuksia tulevaisuudesta. Olemme juuttuneet omaan materialismin ansaamme, josta ei liene muuta ulospääsyä kuin kunnollinen talouskriisi. Ehkä me tarvitsemme sen, jotta oppisimme panemaan asioita oikeampaan tärkeysjärjestykseen.

Sallinette vielä ihmetellä seuraavaa yhtälöä. Euroopan reseptihän on kulutuksen lisääminen. Sillä saataisiin taloudet tasapainoon. Samalla kaikki huutavat kuorossa ilmastonmuutoksesta ja hiilijalanjäljestä. Niihin tartutaan ainoastaan kulutusta vähentämällä.  Siis toisella kädellä lisätään ja toisella vähennetään. Niinhän hölmöläisetkin tekivät.

Ehkä en saanutkaan eurokriisiä ihan ratkaistuksi. Pienestä kansalaisten elintason pudotuksesta ei tarvitsisi olla kovasti huolissaan, eikä siitä, että varakkain johtajakaarti antaisi hiukan optioistaan periksi. Ymmärrän kyllä, että kansainvälisessä kilpailussa ei olisi varaa jäädä kauheasti jälkeen. Paitsi jos lähtisi etunenässä antamaan muille esimerkkiä kulutushysterian oravanpyörästä poishyppäämisestä. Mutta taitaa jäädä haaveeksi.

 

Edellinen artikkeli: Ehjä-ehjempi-ehjin
Seuraava artikkeli: Euroopan laivan kurssi hukassa

Kommentit: 6 kommenttia

Pertti Vilminko

Kiitos Eero erinomaisista vinkeistä eurokriisin ratkaisuun.Toivottavasti ministeritkin lukevat kirjoituksen.Hyvää kesänjatkoa!

12.7.2012 22.06

jali karjalainen

no Argeologilla hyvä kirjoitus silti, mutta on siellä Afrikassa maataloudessa tieteen avullakin saatu satoja nousemaan ja ilmastomuutoksia on ollut maailmassa vaikka kuinka paljon kuten jääkausiakin ja jääkausia jotain 22 kpl ainakin isoja ja pieniä, ilmastomuutos luo paremminkin selvityksiä siihen, miten voimma alkaa tuottamaan tuotteita sillai, että ne vähentävät ilmastonlämpenemistä, siis ei tarvitse olla sillai että toisella kädellä ottaa ja toisella antaa, nyt on jo maailmassa yrityksiä, jotka tekevät tuotteita sillai, että ilmasto ei lämpene, tieteen avullahan on juuri jalostettu lajikkeita puutarhaan ja maatalouteen sillai, että saadaan suuria satoja, sen kummenpaa luomua ei silti ole kuin vain ehkä maanhoito, kaikki lajikeet ovat jalostettuja, kaikki asiat maailmassa kulkevat omaa kehityksen reittiä, uutta luodaan entisen pohjalle ja vanhaa tavaraa muokataan uusiin osiin, sillai elämä menee eteenpäin, Paavalikin sano, että tehkää työtä ja Jeesus sano että etsikää, tiedehän on juuri etsimistä ja samoin eurokriisikin on etsimistä, olihan amerikassa 30-luvulla pahakin talouskriisi ja silti maailman on selviytynyt ja mennyt eteenpäin, Luoja on sanonut että aurinko paistaa niin hyville kuin pahoillekin, sillai elämä jatkuu jali kristitty

12.7.2012 22.32

jali karjalainen

niin tietenkin Argeologi on siinä oikeassa että euroopassakin on korruptiota ja sehän on eikä se ole syntiä, eli siitä pitä tehä parannus, no taas parannuksen tekee se joka on tullut uskoon ja sillai tekee jatkuvasti elämässä parannusta kuten Lutherkin on kertonut, että parranus sitten on kristityllä jokapäiväistä eli parannuksen tekemisessä palataan takasi siihen kasteen armontilaan josta lähettiin koska käsittääkseni luterilainen kaste velvoittaa että eletään poispäin synnistä, näinhän pitäisi koko kristikunnankin elää, siis korruptio pois, no ensin pitäs tulla uskoon eli uudestisyntyä eli palata kasteen tilaan, koska lapsihan tietää miten otetaan Jumalan Valtakunta vastaan

No sitten jos on kulutusta, niin se ainakin antaa työtä toisille ja sillai taas autetaan lähimmäisiä kun saavat toimeentuloa, Afrikassa ei välttämättä tarhikekaan olla tulot samalla tasasolla kuin euroopassa, koska talotkin voi rakentaa melko kevyesti ja elämän voi tehä monella tavalla rikkaaksi ilman isojakin tuloja, jos suomessa onkin hyvä työttömyysturva, niin parempi vaihtoehto on se että työtön tekee jotain vaikkapa kasvattaa omat ruuat jossain pellossa, kalastaahan voi ja kerätä marjojakin, työttömät voisivat omatoimisesti hankkia ruokatarvikkeita itelle juuri menemällä metsään poimimaan marjoa ja kalastamaan ja suomen luonnosta voisi kerätä teelajikeitakin itelle niin saa sitten omat teet ilma kauppaakin, koivu, horsma jne.. ja kun on työttömällä sitä aikaa , hän voi ite huolettia omasta terveydestään kuntoilemalla, kävelemällä, eli ei välttämättä työtön elä köyhyydessä koska kuntoileminenkin tuottaa terveyttä ihmiselle ja hyvinvointia, sitten voi ite ostaa ruisjauhoja ja tehä ruispuuro itelle, koska ruisjaunot maksaa yksi kilo vain suunnilleen 1 euron molemmin puolin ja jo 5 kg saa kait jo alle 4 e, no sitten voi tehä itelle kahvipullat koska muistaakseni 2 kg venhäjouhoja maksaa kait siinä 1 e , tällä tavalla on monia keinoja pienilläkin tuloilla tehä itselleen hyviä asioita, siis isot rahat eivät ole sen kummenpia jos kuitenkin ihmisen silti pitäs syödä ruispuuroo että siitä saisi kaikki aminohapot itelleen kun ihmisen ruumis valmistaa ne 10 aminohappoo ja sitten loput pitäs hankkia ravinnosta no jos syö ruispuuroo tai viljaa ja siihen syö kananmunan tai maitoo tai herneitä, niin sillon on saatu kaikki aminohapot itelle, muistaakseni ihminen tarvitsee 27 alkuainetta ja 20 aminohappoo, siis joku voi olla taloudellisesti rikas mutta ei osaa eläkään rahoillaan hyvällä tiellä ja joku köyhä voi osata paremmin elää elämässä silti vaikka ei niin kovin rahaa olisikaan, jali kristitty

14.7.2012 8.20

Eila Lias

Tuosta eurokriisin ratkaisusta. Kristittynä tärkein asia tässäkin kriisissä on rukous. Näinhän sitä juuri tehdäänkin, kirkoissa on kautta vuosikymmenten ollut jumalanpalveluksissa mukana rukous hallituksen ja kansanehdustuslaitoksen puolesta. Ei ole turhaan rukouksemme ollut. Nykyinen hallituksemme on joutunut juuri ratkomaan tuota eurokriisiasiaa. Mielestäni on juuri oikein, että maamme osallistuu kriisimaiden auttamiseen omilla mahdollisuuksillaan. Oikein on myös vastuuttaa lainansaajat vakuuksia vaatimalla. Sitoutumista auttaa molemminpuolisuus ja saa aikaan yhteisvastuuta.

Tuosta kulutuksen lisäyksestä. Tottahan se on, että kulutusta lisäämällä voimme olla auttamassa tuotannon elpymistä ja siten hyvinvoinnin säilymistä maassamme ja maanosassamme. Mitä tulee tuohon hiilijalanjälkiasiaan, voisi raja kulutuksen suhteen mennä siinä että tarkkailemalla näitä asioita voi meistä jokainen löytää sellaisen elämäntavan, jossa edistämme hyvää ja pysymme kohtuudessa. Unohtamatta kuitenkaan niitä mahdollisuuksia, joita meille on tarjolla monipuolisen ja rikkaan elämän elämiseksi. Lienee Jumalan tarkoituskin, että myös nautimme hänen hyvyydestään samoin kuin kannamme vastuumme niin ympäristöstämme kuin lähimmäisistämme niin kaukana kuin lähellä.

16.7.2012 15.14

jali karjalainen

niin kulutuksella juuri voi nostaa tuotantoa, mutta tuotannon pitää tapahtua sillai että luontoa ei unohdeta, tuotteet pitää tehä sillai, että ne ei rasita luontoa ja nyt on jo yrityksiä maailmalla joiden tuotteet ovat ympäristöystävällisiä ja meillä suomessakin lyijy on poistunut autojen pakokaasuistakin, sitten voi ajatella kulutusta myös kuten Paavali, että ei saisi elää mässäyksissä, tästähän Paavali kirjoittaa omissa kirjeissäänkin kuten Hän kirjottaa että ei saisi elää juomingeissa jne...osa kirkon jäsenistä elää kyllä alkon kanssa ja siksi pitäs se parannus tehä ja tulla takasi kasteen´tilaan joka tämä kasteen tila tarkottaa juuri että sitten eletään poispäin synnistä, ehkä juuri hiilijalanjälki ajattelu sopisi Paavalin mässäilykäsitteeseen, kun ikäänkuin pitäisi elää jotenkin kohtuullisesti ja sillai että muillekin jää jotain jolla tullaan toimeen, nythän juuri teollisuusmaat elävät eri tasossa kuin köyhät maat jali kristitty, näitä asioitahan voi pohtii ja on hyvä että kirkoissa rukoillaan myös esivallan puolesta sunnuntaisin, vapaissa suunnissa ei taida ainakaan joka sunnuntai olla esivallan puolesta rukouksia ja opettihan Jeesus Isä meidän-rukouksen vaikka Paavali kehottaa rukoilemaan asioitakin

18.7.2012 12.12

Satu Ranne

Juu, minä suuri punajuuri joskus kanssa olen luulllut ratkoneeni EU:n asiat jo alusta alkaen muka rikkiviiisaana. Äänestin alun perin vastaan sinne menoa, sitten olen ajatellut, että kerran mentiin sinne pitää niin taaplata, mutta nyt en sitten taas tiedä enää, mikä on edes ideaali.

Tulis eres hyvä viljavuosi, nyt on niin paljon tilastojen mukaan sadellutkin. Jos ei tule nisua, sitten kiristetään ehkä jo suolivyötä ja panimot lykkää nollaa epäkorrektisti.

Paljon meillä on joka tapauksessa maksettavaa, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Mistä rahalla selviää, se on kuitenkin vähällä selvitty taivas budjeteissa.

18.7.2012 19.53
 

Esirukouspalstalta

"Paranemista, toivoa ja voimaa Siunausta ja varjelusta"
Sisar Esirukouspalstalle
Radio Dei
11:03
Kuuntelijan toivelista
12:00
STT:n uutiset
12:10
Päivän kysymys
12:20
Suolapala
12:30
Viikon levy
12:50
Päivän blogi
13:00
STT:n uutiset
Kuuntele Radio Deitä