Anssin kioskissa pohditaan yhteiskuntaa, liike-elämää ja uskonnollista kenttää. Tuusulalainen Anssi Tiittanen, 30, on helluntaiseurakuntien viikkolehden Ristin Voiton toimituspäällikkö.
Alkuun perusoppi blogimaailmasta: jos haluat klikkauksia, tee raflaava otsikko. Väitä esimerkiksi jonkin asian olevan kuollut, jumissa tai ohi.
Eri kristillisiä kirkkoja tuntuu yhdistävän (muiden tekijöiden ohella) seuraava ketju:
1) Jokin tietty opillinen ydinasia X korostuu yli muiden
2) Oman kirkon erinomaisuutta suhteessa muihin kirkkoihin on totuttu perustelemaan sillä, että muilta puuttuu X:n korostaminen.
3) Kirkko on ajan saatossa tehnyt X:n korostamisesta pakkopullaa. Pulla kyllä tiedostetaan, mutta X:n korostamista ei silti voida lopettaa. Syy löytyy kohdasta 2.
Jokainen voinee nimetä X:n kohdalle omasta taustayhteisöstään jonkun oman keskeisen opinkappaleen.
Helluntailaisuuden osalta voisin kirjoittaa X:ksi Pyhän Hengen täyteyden ja Pyhän Hengen armolahjojen, kuten kielillä puhumisen ja profetian lahjan tavoittelun.
Maailman klassisen helluntailaisuuden (johon suomalaiset helluntaiseurakunnat lukeutuvat) piirissä on viime aikoina oltu huolestuneita siitä, että armolahjat ovat hiljenemään päin. Esimerkiksi Pohjois-Amerikassa enää noin puolet helluntailaisista puhuu kielillä. Luvut eivät ole Pohjoismaissa olennaisesti toisenlaisia.
Opetusta Pyhän Hengen armolahjoista kuulee ylipäätään nykyisin melko vähän, vaikka helluntai-karismaattisuuden piiriin kuuluvissa kirkoissa ylistetään ja tanssitaan enemmän kuin koskaan. Olemme siirtyneet aikaan, jossa karismaattisuus tarkoittaa ylistyslaulukulttuuria, ei armolahjojen käyttöä.
Samaan aikaan helluntailaisuudessa korostetaan kuten ennenkin, että Pyhän Hengen täyteys on avain täyteen uskonelämään, ja Pyhällä Hengellä täytetyt, armolahjoja saaneet uskovat ovat se Jumalan perheen ydinporukka, johon esimerkiksi maailman evankelioiminen perustuu.
Jotain on tapahtunut: julistettu oppi ei kohtaa rivikuulijaa. Puhe armolahjojen tavoittelusta on muuttunut kliseeksi, jota toistellaan, jotta kuulostetaan oikeaoppisilta.
Yhä harvempi helluntaiseurakunta järjestää tilaisuuksia, joissa rukoillaan etsijöille Pyhän Hengen kastetta ja armolahjoja. Ja jos järjestää, osallistujat ovat vähissä.
Mutta: jos X ei ole enää asia ylitse muiden, menetämme kaiken.
Luterilaisuuden osalta voisin laittaa X:n kohdalle armon.
Kristinuskon tärkein elementti on trivialisoitunut. Muistutus armosta soljahtaa saarnoissa joka väliin. Se ei enää puhuttele eikä herättele.
Armosta jankuttamista ei silti voi lopettaa. Ei voida vaihtaa painotusta, vaikka siihen, mihin perusongelmaan armo annettiin vastaukseksi.
Ei, koska jos X ei ole enää asia ylitse muiden, menetämme kaiken.
Vai menetämmekö?
Retretissä pidettävä rukouspäivä kokoaa väkeä koko Itä-Suomen alueelta. Päivän lähtökohta on Turun Kristus-päivässä 2008. Retretin päivä on saanut nimekseen "Kristus yhdistää - Itä-Suomi rukoilee".
Päivä omistetaan erimuotoiselle rukoukselle. Tavoitteena on rohkaista ihmisiä rukoilemaan arjen keskellä ja tapahtuman aikana rukoillaan kaikkien Itä-Suomen kuntien, kaupunkien, seurakuntien, yritysten ja myös yksityisten ihmisen puolesta. Tavoitteena on, että jokaisella itäsuomalaisella olisi vähintään yksi esirukoilija. Tapahtuman logo kuvaa rukoukseen avautuvia erilaisia käsiä, joita Kristus yhdistää.
Retretin rukouspäivä on ekumeeninen tapahtuma, johon osallistuvat luterilaisten lisäksi myös ortodoksit, vapaakirkolliset ja helluntailaiset. Tapahtuman suojelijaksi on lupautunut Mikkelin hiippakunnan piispa Seppo Häkkinen, joka tuo tapahtumaan oman tervehdyksensä videon välityksellä.
Rukoustapahtuman pääsihteeri Esa Kosonen kertoo, että päivän taustalla on iso joukko itäsuomalaisia seurakuntia ja yksityisiä rukoilijoita. Rukouspäivää suunnittelee ja toteuttaa laaja neuvottelukunta, joka koostuu seurakuntien lähettämistä edustajista. Neuvottelukunnan puheenjohtajana on Punkaharjun seurakunnan kirkkoherra, lääninrovasti Jorma Silander.
Kristus yhdistää - Itä-Suomi rukoilee -tapahtuma on herättänyt kiinnostusta laajalti aina Iisalmea ja Pohjois-Karjalan pohjoisimpia kuntia myöten, Kosonen sanoo. Hänen mukaansa rukouspäivä on ensimmäinen Retretin historiassa järjestetty hengellinen tapahtuma. Siihen odotetaan ainakin 800 rukouksesta kiinnostunutta itäsuomalaista.
Musiikilla on keskeinen sijansa tapahtumapäivän ohjelmassa. Päivän aikana on kolme konserttia: kahden tenorin, Lasse Riutamaan ja Reijo Ikosen Tenorissimio -konsertti, 90 laulajan suurkuoron konsertti sekä illalla nuorillr mm. G-Powered. Ohjelmassa on myös poikkitaiteellinen musiikkikollaasi musiikillisia, visuaalisia sekä liikunnallisia elementtejä. Lapsille on ohjelmaa pitkin päivää.
Ilmoittautumisaika tapahtumaan on menossa. Ilmoittautua voi tapahtuman nettisivuilla, http://www.kristusyhdistää.fi/tapahtuman ohjelma tai puhelimitse Punkaharjun srk 0207 870 580 arkisin klo 9.00 - 15.00
Lisätietoja antavat mm.
Esa Kosonen, pääsihteeri, esa.kosonen@kalustetalo.fi , 050 - 358 52 36
Matti Laamanen, tiedotusvastaava matti.laamanen@omn.fi , 044-7562505
Arto Valkeapää, ohjelmatyöryhmän pj. arto.valkeapaa@sana.fi, 0400 - 641 894
Jorma Silander, Neuvottelukunnan pj. jorma.silander@evl.fi , 050
Rukoustapahtuma Vivamossa Lohjalla 10. - 12.9.
Vieraana on mm. Brian Mills Englannista. Hän on keskeinen vaikuttaja Englannin ja maailmanlaajuisenkin rukousverkoston puitteissa. Hänen teemojaan ovat mm. rukoukseen rohkaiseminen, sukupolvien yhteys, parannuksen tekeminen, mentorointi, nuoret ja lapset. Hän on kirjoittanut useita kirjoja ja vieraillut puhumassa yli 60 maassa.
Tapahtuma on kaksiosainen. Perjantaina 10.9. on Seurakunta rukoilee -koulutuspäivä. Se on kaikille avoin, mutta mukaan kutsutaan erityisesti seurakuntien rukoustyöstä vastaavia, rukouspiirien vetäjiä ja jäseniä. Siinä on mukana myös pastori Antero Laukkanen, jolla on kokemusta kristittyjen yhteisen rukouksen rakentamisesta ja rohkaisemisesta oman paikkakunnan puolesta.
Kuningas keskellämme -tapahtuma alkaa illalla 10.9. Siinä ovat mukana myös pastori Petri Kauhanen Hengen Uudistus kirkossamme ry:stä, Jussi Valkonen, Riikka Virtanen ja Kerstin Mitts sekä Marja Mäkelä ja Kristiina Tanhua-Laiho. Teemoina esimerkiksi rukouksen rohkaiseminen seurakunnassa, kuunteleva rukous, miksi ja mitenrukoilla Israelin puolesta.
Tapahtuma päättyy su 12.9. klo 13.30 musiikkijuhlaan Hillel Tokazierin musiikin merkeissä, teemana Rukous on lääke.
Tapahtuma tarjoaa koulutusta, opetusta ja rohkaisua rukoukseen yhdessä ja yksin.
Ilmoittautuminen: 0207 681 760/Vivamo, vivamo@sana.fi
Netissä: www.kansanraamattuseura.fi/rukous
Antisemitismi (juutalaisvastaisuus) on muuttanut muotoaan ja lisääntynyt muun muassa Euroopassa. Israel-päivillä Kansanlähetysopistolla Ryttylässä 24.-26. syyskuuta tätä ilmiötä arvioivat Jouko Jääskeläinen ja Heikki Nurminen. Päivien ulkomaisena vieraana on Jerusalemissa toimivan Caspari-keskuksen Israelin työn johtaja Alexander Goldberg. Hän tuo ajankohtaiset kuulumiset nykyisestä kotimaastaan. Nizhni Novgorodista lähtöisin oleva 43-vuotias Goldberg painottaa koulutuksen merkitystä seurakuntien kasvussa. Venäjänjuutalaisen taustansa vuoksi hän voi palvella erityisesti Israelissa asuvia maanmiehiään. Jeesukseen uskovat messiaaniset juutalaiset muodostavat Israelissa seurakuntien enemmistön. Opettaessaan seurakuntien johtajia Goldberg korostaa erityisesti raamatullisen palveluasenteen merkitystä.
Israel-päivät alkavat sapattiaterialla perjantaina kello 18.00. Lauantai-iltana kello 19.00 heprealaisen musiikin illassa esiintyy Viktor Klimenko. Konserttiin on vapaa pääsy.
Lisätietoja: Juhani Koivisto 019 779 20, Hanna-Mari Vuorinen, 019 7792 287, juhani.koivisto@sekl.fi, hanna-mari.vuorinen@sekl.fi.
Ilmoittautuminen 019 779 20, keskus@sekl.fi, tai kotisivuilla: www.sekl.fi/tapahtumat.
Suomen Raamattuopiston Musalinja on saanut ympärilleen uuden studion ja musiikkitalon. Musalinjan sydän on Tusculum-niminen idyllinen puuhuvila, jossa suurin osa opetuksesta tapahtuu. Kauniaisten omassa musiikkitalossa soi niin rock kuin irkkumusiikki.
Juuri valmistuneessa uudessa studiossa musalinjalaisilla on mahdollisuus opiskella ääniteknologiaa. Lukuvuonna 2009-2010 Musalinjalla syntyneet bändit äänittivät alkukesällä studiossa on levyn.
Musalinjan vastaavan opettajan gospelmuusikko Mikko Nikulan mukaan musiikin opiskelijoiden arki on täynnä soittoa, laulua ja intensiivistä opiskelua. - Kuitenkin meininki on rento ja luovuus saa kukoistaa, Nikula sanoo.
Katso vuoden 2009-2010 Musalinjan video.
Kuvia Musalinjasta.
Hae vuoden 2010-2011 Musalinjalle.
Lisätiedot:
Lisätietoja musiikkilinjan sisällöstä Mikko Nikula p. 0500 689 662, mikko.nikula@sro.fi V-P Kangas p. 050 358 0237, veli-pekka.kangas@sro.fi
Mitä uskonnollinen yhteisö, eritoten evankelisluterilainen kirkko, tämän päivän suomalaisille merkitsee? Haluaisimme kuulla ajatuksiasi!
Mitä Sinä odotat ja toivot kirkolta? Mikä on hyvää, missä on menty vikaan? Mitä kirkko Sinulle merkitsee? Onko suhteesi kirkkoon muuttunut – miksi ja miten? Mihin yhteiskunta mielestäsi tänä päivänä ja huomenna tarvitsee kirkkoa? Mikä kirkon roolin ja paikan mielestäsi tulisi olla?
Jos kuulut muuhun uskonnolliseen yhteisöön kuin ev.lut. kirkkoon, kerro suhteestasi omaan yhteisöösi – sekä lisäksi toiveistasi, pettymyksistäsi, ajatuksistasi suhteessa ev.lut. kirkkoon.
Kirjoita pitkään tai lyhyesti, ajatusviivoin tai tarinana - miten vain! Kerro, kiitos, hieman myös taustastasi (ainakin ikä, sukupuoli sekä kuulutko uskonnolliseen yhteisöön, mihin).
Lähetä tekstisi tutkimusassistentti Marjukka Laiholle joko postitse (M. Laiho, Teologinen tiedekunta, PL 33, 00014 HY) tai sähköpostitse (marjukka.laiho(at)helsinki.fi). Tuhannet kiitokset!
Tutkimus on osa Suomen Akatemian rahoittamaa projektia Religion in Trasforming Solidarity. Lisätietoja tutkimuksesta antaa dosentti Anne Birgitta Pessi (anne.b.pessi(at)helsinki.fi).
Kuluvan vuoden aikana Kuhmon evankelis-luterilainen seurakunta järjestää mission eli paikallisen evankelioimiskampanjan teemalla Ihmeen lähellä.
Tavoitteena on saattaa evankeliumi jokaisen kuhmolaisen kuuluviin. Kampanjalla halutaan tavoittaa erityisesti heitä, joille kristillinen sanoma on vieras tai joilla ei ole seurakuntayhteyttä. Kuhmo-Missio toteutetaan yhteistyössä eri herätysliikkeiden, kristillisten seurakuntien ja yhdistysten kanssa.
Teemavuoden päätapahtuma eli Missio-viikko järjestetään 3.–10.10.2010. Missio-viikon ohjelmaan kuuluu muun muassa kaikille avoimia iltatilaisuuksia, joissa puhuu Suomen tunnetuimpiin evankelistoihin lukeutuva rovasti Kalevi Lehtinen.
Lisäksi vuoden mittaan järjestetään esimerkiksi konsertteja, lasten ja nuorten tapahtumia sekä kursseja ja koulutuksia. Tapahtumapaikkoja ovat muun muassa kirkko, seurakuntakeskus ja Kuhmo-talo.
Osana Kuhmo-Missiota kuhmolaisiin koteihin jaetaan kirjaa "Tositarkoituksella Sinulle". Kirjan on kirjoittanut Kalevi Lehtinen ja kustantanut Päivä Osakeyhtiö. Kirjan jakelu koteihin tapahtuu pääsääntöisesti Yhteisvastuun listakeräyksen yhteydessä 7.2.–30.4. välisenä aikana. Tarvittaessa kirjaa voidaan jakaa myös muuna aikana ja esimerkiksi seurakunnan tilaisuuksien yhteydessä. Oman kirjan voi myös noutaa kirkkoherranvirastosta.
Tositarkoituksella Sinulle sisältää kristinuskon ydinsanoman helposti ymmärrettävässä muodossa. Lisäksi kirjassa on kirkkoherran ja kaupunginjohtajan tervehdykset sekä Kuhmo-Mission alustavia ohjelmatietoja. Kirjan painatus on ollut mahdollista Kuhmon kaupungin ja paikallisten yritysten tuella.
Lisätietoja:
Hanna Pekkanen
Lähetys- ja missiosihteeri
Kuhmon seurakunta
044 738 4317
hanna.pekkanen@evl.fi
Armeijapoika - tuleva pappi
Aikas mielenkiintonen kirjoitus. Yhdyn kyllä aika pitkälle. Olisin toki toivonut jatkoa kirjoitukseen. On hyvä tiedostaa, että mikään kirkkokunta ei ole täydellinen, eivät luterilaiset, eivätkä edes helluntailaiset.
Martti Vaahtoranta
Ehkä tarkoitit, että "halpa armo ei ole armoa ollenkaan". Halpaa armoa on sellainen, jonka taustalla ei ole synti eikä kadotus eikä Jumalan Pojan kivulias kuolema. Se ei myöskään sido armahdettua mihinkään.
Oikea armo ei ole halpa, ja se sitoo armahdetun ihanalla tavalla Kristukseen ja Kristuksessa toisiin uskoviin ja uskossa rakkauteen eli Jumalan käskyjen tien kulkijaksi.
Priskilla
Olen samaa mieltä siitä, että "jankuttaminen" armosta ei kauas kanna, ellei samalla selitetä, mihin ongelmaan armo on vastaus. Joten ongelmasta, synnistä, tulisi puhua aina samaan aikaan kun puhutaan armosta.
Jumalan armo on vastaus ihmisen syntiongelmaan ja jo aikojen alussa Jumalan armo liittyy Jumalan pelastushistorialliseen suunnitelmaan ihmiskuntaa koskien.
Armosta me olemme pelastetut, uskon kautta, ilman lain tekoja. Jumala kehottaa meitä, että me ottaisimme tämän kalliin atmon vastaan, ettei se jää kohdallamme turhaksi. Armo välittyy meille Jeesuksen Kristuksen ja Hänen sovituskuolemansa kautta.
witness
Sakramentit ovat tulleet vapaisiinkin suuntiin?
Kalle
Eiköhän siellä ole ainakin kaatumisen sakramentti. Se salaisella tavalla vetää ihmisiä puoleensa.
Simo
Hyvä kirjoitus.
Luterilaiset ovat jumissa armoon, koska ovat jumissa lapsikasteeseen, koska ovat jumissa valtiokirkko-uskoon. Hellarit ovat jumissa omaan "raamatullisuuteensa", joka ilmenee pakonomaisena opin korostamisena ja ylimielisyytenä kaikkia kohtaan, jotka ajattelevat asioista omilla aivoillaan tai muuten vaan kriittisesti.
Kharen
No, mutta tämä on jo paljon tämä, että voidaan todeta yhdessä, että eri suunnilla ja kirkokunnilla on näitä omia "jumissa" juttujaan.
Siitä on hyvä jatkaa.
Ehkä sitä kautta joku jumi joskus voisi vaikka lähteä aukenemaan, ilman että niitä täytyy kynsin hampain puolustella toisia jumilaisia vastaan.
witness
Otollista vuoropuhelua. Kiitos Jumalalle herätysliikkeistä, mutta ei kiitos ihmisille, jotka tekevät herätysliikkeistä jumalan.
Betty
kiinnostavia kommentteja.. Halpaa armoa, niin sitä julistetaan aivan liikaa.
Kiitos Jumalalle, olen armosta pelastettu. Yksin armoasta en tekojeni kautta ja armolahjat toimii! Jeesus elää!
Pauke
"Alkuun perusoppi blogimaailmasta: jos haluat klikkauksia, tee raflaava otsikko. Väitä esimerkiksi jonkin asian olevan kuollut, jumissa tai ohi."
Ennen blogeja taisi olla vielä perusoppi: pysy totuudessa.