Alkuun perusoppi blogimaailmasta: jos haluat klikkauksia, tee raflaava otsikko. Väitä esimerkiksi jonkin asian olevan kuollut, jumissa tai ohi.

Eri kristillisiä kirkkoja tuntuu yhdistävän (muiden tekijöiden ohella) seuraava ketju:
1) Jokin tietty opillinen ydinasia X korostuu yli muiden

2) Oman kirkon erinomaisuutta suhteessa muihin kirkkoihin on totuttu perustelemaan sillä, että muilta puuttuu X:n korostaminen.

3) Kirkko on ajan saatossa tehnyt X:n korostamisesta pakkopullaa. Pulla kyllä tiedostetaan, mutta X:n korostamista ei silti voida lopettaa. Syy löytyy kohdasta 2.

Jokainen voinee nimetä X:n kohdalle omasta taustayhteisöstään jonkun oman keskeisen opinkappaleen.

Helluntailaisuuden osalta voisin kirjoittaa X:ksi Pyhän Hengen täyteyden ja Pyhän Hengen armolahjojen, kuten kielillä puhumisen ja profetian lahjan tavoittelun.

Maailman klassisen helluntailaisuuden (johon suomalaiset helluntaiseurakunnat lukeutuvat) piirissä on viime aikoina oltu huolestuneita siitä, että armolahjat ovat hiljenemään päin. Esimerkiksi Pohjois-Amerikassa enää noin puolet helluntailaisista puhuu kielillä. Luvut eivät ole Pohjoismaissa olennaisesti toisenlaisia.

Opetusta Pyhän Hengen armolahjoista kuulee ylipäätään nykyisin melko vähän, vaikka helluntai-karismaattisuuden piiriin kuuluvissa kirkoissa ylistetään ja tanssitaan enemmän kuin koskaan. Olemme siirtyneet aikaan, jossa karismaattisuus tarkoittaa ylistyslaulukulttuuria, ei armolahjojen käyttöä.

Samaan aikaan helluntailaisuudessa korostetaan kuten ennenkin, että Pyhän Hengen täyteys on avain täyteen uskonelämään, ja Pyhällä Hengellä täytetyt, armolahjoja saaneet uskovat ovat se Jumalan perheen ydinporukka, johon esimerkiksi maailman evankelioiminen perustuu.

Jotain on tapahtunut: julistettu oppi ei kohtaa rivikuulijaa. Puhe armolahjojen tavoittelusta on muuttunut kliseeksi, jota toistellaan, jotta kuulostetaan oikeaoppisilta.

Yhä harvempi helluntaiseurakunta järjestää tilaisuuksia, joissa rukoillaan etsijöille Pyhän Hengen kastetta ja armolahjoja. Ja jos järjestää, osallistujat ovat vähissä.

Mutta: jos X ei ole enää asia ylitse muiden, menetämme kaiken.

Luterilaisuuden osalta voisin laittaa X:n kohdalle armon.

Kristinuskon tärkein elementti on trivialisoitunut. Muistutus armosta soljahtaa saarnoissa joka väliin. Se ei enää puhuttele eikä herättele.

Armosta jankuttamista ei silti voi lopettaa. Ei voida vaihtaa painotusta, vaikka siihen, mihin perusongelmaan armo annettiin vastaukseksi.

Ei, koska jos X ei ole enää asia ylitse muiden, menetämme kaiken.

Vai menetämmekö?