Tällä viikolla ei ole tarvinnut valitella kristinuskon jäämistä vaille huomiota. Ei edes herätyskristillisyyden jäämistä vaille huomiota. Tänään käytin vähän aikaa lukien keskustelunpätkiä eri sivustoilta ja lehdistä. Lukiessa vahvistui yksi ajatus: Jeesuksen seuraaminen tulee jatkossa maksamaan aina vain enemmän ja enemmän. Päivi Räsästä kohdannut ajojahti ja siinä sivussa, asiallisen keskustelun ohella heitetyt halveksivat kommentit niiden suuntaan, jotka haluavat pitää kiinni Raamatun linjasta myös suhteessa seksuaalietiikkaan, näyttävät suuntaa siitä, mihin yhteisömme on menossa.

Kun olin puolisen tuntia kahlannut tätä keskustelua, olin enemmän tai vähemmän hajalla. Tuntui niin toivottomalta se, että keskustelussa koskaan päästäisiin tilanteeseen, jossa puhutaan samalta tasolta ja samoista asioista, puolin ja toisin perustellusti ja kuunnellen. Tuntui niin toivottomalta se, että todellinen vapaus ja rakkaus koskaan voittaisivat tässä tilanteessa.

Samalla tunsin hätää niiden Jeesukseen uskovien ystävieni puolesta, joilla on tai on ollut homoseksuaalisia taipumuksia ja joiden asiaa Raamattu-uskollisia vastustavat haluaisivat ajaa. Mietin, miten repivältä tämä heistä mahtaa tuntua, ja saatoin vain rukoilla heille rauhaa ja suojelusta kaiken tämän keskellä.

Samalla sattui silmiini ystävän kommentti Facebookissa (siunattu FB!): jotain siitä, kuinka kaiken tämän keskustelunpaljouden keskellä vain on ikävä Jeesusta. Ja tajusin, että minullakin on. Ikävä Jeesusta. Ei niinkään enää viisaiden ihmisten hyviä perusteluita ja oivaltavia näkökulmia (joita on paljon, ja niistä olen todella iloinen), ei sitä että saisin sanan säilää heiluttamalla puolustaa uskoani. Vaan sitä, että saisin oppia enemmän ja enemmän tuntemaan Häntä, joka on itse Totuus.

Koska se totuus, jonka puolella me haluamme seistä, on ytimeltään jotain muuta kuin siitä kertovat sanat ja lauselmat. Meidän totuutemme on persoona, jonka voi oppia tuntemaan niin kuin toisen persoonan. Se rakkaus, jonka ohjaamina haluamme elää, on jotain paljon enemmän kuin ihmisen tuntemukset.

Olen oppinut tuntemaan Hänet, joka sanoi olevansa sekä Rakkaus että Totuus. Ja tämä viikko kipuineen ja suruineen on saanut minut loppujen lopuksi taas kerran huutamaan vain yhtä sanaa: Jeesus. En väitä, että minun hallussani olisi Totuus, enkä väitä, että minun tunteeni olisivat se todellinen Rakkaus. Mutta haluan oppia tuntemaan Totuutta ja Rakkautta joka päivä enemmän, haluan kasvaa kiinni Häneen, joka on minulle Elämä.

Enkä usko, että tähän tilanteeseen on lopulta mitään muuta vastausta kuin Jeesus. Tämän persoonan tunteminen on ainoa tie Totuuteen ja Rakkauteen, ainoa todellinen vapaus ja elämä. Me emme seiso viime kädessä joidenkin moraalisten tai eettisten väittämien puolella. Me seisomme elävän persoonan puolella, persoonan, jonka tunnemme henkilökohtaisesti ja jolta olemme saaneet niin paljon, ettei mikään tässä maailmassa voisi korvata sen menettämistä. Seisomme Hänen puolellaan, joka oli meidän puolellamme, vaikka se maksoi hänen henkensä.

Tällä viikolla minä niin kuin muutkin syntiä tekevät tarvitsen Jeesusta. Minä ja muut toivonsa menettäneet, me tarvitsemme Häntä, joka on toivon ankkuri. Tarvitsen Totuutta ja tarvitsen Rakkautta. Tällä viikolla olen sydämestäni laulanut yhdessä Kim Walkerin kanssa:

"Though the world sees and soon forgets
We will not forget who you are and what you've done for us" *

* Vaikka maailma näkee ja niin pian unohtaa, me emme unohda, kuka Sinä olet ja mitä olet tehnyt meidän puolestamme.

Kim Walker/Jesus Culture: Where You Go I Go/ Brian Johnson&John Mohr. Youtube-linkki.