Omenanpaistaja

Petri Vähäsarja

Stryper

31.1.2010 23.00
Petri Vähäsarja
Petri Vähäsarja on toimittaja ja teologian opiskelija.

Osa suurista suomalaisista medioista näyttää suhtautuvan kristinuskoon kuin entiseen tyttöystävään: kamala angsti mutta eroonkaan ei pääse. Jeesus onkin esillä Helsingin Sanomien Nyt-liitteessä melkein joka perjantai. Taisipa viikkoliitteessä hiljattain pyöriä jopa pikkuruinen eksegeettinen palsta. Muistihämärän rajamailla kummittelee myös jonkinlainen ehtoollisviinivertailu-artikkeli. Olenko aivan väärässä?

Nyt-liitteen (29.1.2010) uusin Jeesus-juttu liittyy joka tapauksessa kahdeksankymmentäluvulla häkistään päässeeseen hevibändi Stryperiin. Olipa Maata Näkyvissä -festareitakin tähdittäneestä tukkarokkiporukasta mitä mieltä tahansa (mielestäni Stryperin musiikki on HIRVEÄÄ), olisivat miehet ansainneet toimittajalta vähän parempaa kohtelua. Tai jos eivät olisi ansainneet, kannattaa kuunnella ennemmin bändin lyriikoita kuin lukea haastatteluja heistä: "Oh - What can I say? / Oh - Christ is the way /Rockin' for the One who is the Rock" (The Way, 2003).

Nyt-liitteen jutusta "Stryper palaa, oletko valmis" saa sen käsityksen, että yhtyeen edustama kristinusko sisältää lähinnä pikkumaista moralismia.
"Jotkut voivat väittää olevansa kunnon uskovaisia, mutta he saattavat juoda kuitenkin kaljaa keikkapaikan pihalla", Stryperin kitaristi itkee jutussa.
Toimittaja päästää kitaristi Oz Foxin ääneen toisessakin sopivassa kohdassa.
"Minä olen kunnon uskovainen. Liity Facebook-kaverikseni ja näet minun olevan naimisissa. Meillä koko bändissä on hyvä maine kirkkomme johtohenkilöiden keskuudessa. Meilaa vaikka heille ja tarkista".
"Kuinka bändi suhtautuu musadiggareihin, jotka tulevat heidän keikoilleen vain kuuntelemaan musiikkia ja – herra varjele – ehkä ottamaan oluen?" toimittaja kysyy.
"Ainahan voi käydä niin, että istutamme heihin siemenen. Sanat voivat jäädä heidän mieleensä tai he saattavat kopata Raamatun. Kuulen koko ajan ihmisistä, jotka ovat kääntyneet uskoon keikoillamme. Se on uskomatonta", Fox vastaa.

Sitkeästi elää käsitys, jonka mukaan kristinusko on olennaiselta sisällöltään kunnolla olemista tai paheiden karsimista. Ihminen kiillottaa itseään puhtaammaksi.

Ymmärrykseni mukaan Jumalan valtakunnassa ovat kuitenkin asiat ihan päinvastoin, ja kyllä sinne taitaa moni mennä sisään myös ns. rööki huulessa.
Jeesus ratkaisee.
Ensimmäiset tulevat viimeisiksi. Mitäköhän sekin lopulta tarkoittaa? Ehkä sitä, että kaikki "kirkon viisaat" eivät lopulta tiedäkään ihan kaikkea. Joku armon saanut "puistokemisti" saattaa sen sijaan ymmärtää paljon Jeesuksen seuraamisesta.

Ylipäänsä luulen Jeesuksen sanojen kuvaavan sellaista maailmaa, josta meillä on vasta harmaita aavistuksia. Logiikka ei pure.

 

Seuraava artikkeli: Take away?

Kommentit: 2 kommenttia

Pirkko Rantaneva

K.o. yhtyeestä en tiedä mitään,enkä voi ottaa kantaa,mutta kirjoittajan jutun sisältöön sanon amenen!Näinhän se on. Siunausta Petri!

1.2.2010 19.43

outi mueller

Itävaltalainen mieheni liftasi Stryperin konserttiin Frankfurtiin 80-luvun puolivälissä. Kaupunki vilisi Stryper-faneja. Yöpyessään keskustan liikenneympyrän koristepensaikossa hän tapasi myös puistokemistejä, jotka olivat tietoisia konsertista. Hekin lupasivat tulla ja tarjosivat tuhdimpaa dynamiittia kuin mistä monet rippikoulupakkoiset gospelkonserttivieraat eivät Suomessa osanneet silloin edes unelmoida... Nykyään ikävä kyllä. Ja senkin i.v.

Täällä Slovenian rajalla eivät moiset konsertit vielä nytkään, melkein 30 vuotta myöhemmin ylittäisi uutiskynnystä. Herätyskristillisyys ei ole koskaan ollut tämän alppimaan tyttöystävä. Rooman Mamma-kirkko on pitänyt siitä huolen. Ja pitää yhä.

Paavali oli mielissään siitä, että evankeliumia julistetaan tavalla tai toisella. Niin minäkin. Ulkosuomalaisena olen iloinen huomatessani sen, että (Petriä lainatakseni:) "Osa suurista suomalaisista medioista näyttää suhtautuvan kristinuskoon kuin entiseen tyttöystävään: kamala angsti mutta eroonkaan ei pääse." Tosi hyvin sanottu! Toivon että tuo Nyt-liitteen artikkeli saa monet ottamaan selvää Stryper-bändin seurakunnasta. Se olisi reilua peliä.

Suomalainen käännös Oz Foxin kuvauksesta "kunnon uskovainen" saattaa englanniksi kuullostaa hieman erilaiselta... Mikä sitten alkuperäinen fraasi olikaan, pelkään että toimittajalla on uskovaisuudesta aika yksipuolinen kuva. Kuka ei haluaisi olla "kunnon kaveri" tai "kunnon jääkiekkovalmentaja"? Mutta "kunnon uskovainen" kuullostaa monen suomalaisen korvissa jo niin yököttävältä, että mitä ikinä sellainen arogantti nilviäinen sitten tekeekään, hän ei saa parhaalla tahdollakaan pisteitä Helsingin Sanomien suosikkilistalla.

"Parannus, pyhitys, seurakuntakuri..." Onko noille käsitteille enää tilaa Suomen kristillisyydessä? Täällä Itävallassa kannattaa vaihtaa inkkarivaihde päälle ja puhua noista käsitteistä eri sanoilla. Konserttiemme jälkeen olen saanut rohkaisevaa palautetta juuri noiden elämäntaito-aiheiden parissa sellaisilta, jotka etsivät elävää yhteyttä persoonallisen, pyhän Luoja-Jumalan kanssa. Itsekin haluan kasvaa parannuksessa Parantajan armon vaikutuksen alaisena - "village-life"-tyyliin: koinonia ja eklesia. Siihen malliin omenanpaistoa yhteisellä nuotiolla toivoo Outi.

4.2.2010 18.33
 

Esirukouspalstalta

"Ystävät. Voisitteko rukoilla Jumalan puhdistavaa totuutta elämääni. Olen kihloissa, mutta minulla ei ole asian kanssa rauhaa. En tiedä, mitä minun tulisi tehdä. Koen syyllisyyttä tunteistani ja siitä, etten pysty antautumaan kihlatulleni. Pyydän Jumalan rakkautta ja armoa tässä tilanteessa."
Vaikea aika Esirukouspalstalle
Radio Dei
18:00
Päivin Pesula
19:10
Rovastin puolituntinen
19:40
Kirjamessujen parhaita...
Ohjelmassa kuullaan koosteena...
20:00
Ristitulta
21:00
Uskontäyteistä
21:30
Matkaevästä
Juhani Happonen lukee Martti Lutherin...
21:35
Yöluotsi
Kuuntele Radio Deitä